perjantaina

Kiitos taidepalkinnosta



Sain elegialta http://vesiviiva.blogspot.com/ ihanan taidepalkinnon. Olen otettu.
Yvonnelle, jonka tekemistä videioista sain sysäyksen kokeilla niiden tekemistä itsekin. Ilman Yvonnea en olisi edes tajunnut, että koneellani on MovieMaker. Yvonnen muokkaamat kuvat on usein hyvin eteerisiä ja omaperäisiä - niissä silmä lepää!

Säännöt palkinnon eteenpäin jakoon ovat:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.

2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.

4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Koska olen ollut aika saamaton ja laiska jakamaan näitä tunnustuksia eteenpäin, niin ajattelin tällä kertaa tehdä poikkeuksen, tosin joudun ehkä vähän soveltamaan sääntöjä.
Omat pystini annan:
Leijonaiselle http://www.leijonainen.fi/ , jolla on mielikuvitusta ja keksiliäisyyttä ja myös rohkeutta kokeilla kaikkea mahdollista ja jolla on hienoja taidekuvia. Ja jolta olen saanut rohkeutta itse luoda omia kokeilujani.
Elegialle http://vesiviiva.blogspot.com/ , jolla on hienoja taidekuvia. Ja monipuolinen blogi teksteineen, tilityksineen, kokeiluineen, mielikuvituksineen. Ja jolta olen saanut inspiraatiota omille kokeilulleni.
Tainalle http://runoruusu.vuodatus.net/ , jonka blogissa on myös upeita kuvia ja tekstejä ja on myös taiteellinen blogi.
tialle: http://akileija.i28.fi/ , jolla on kauniita luonnokuvia, kortteja. Mielenkiintoista käydä katsomassa, mitä kuvattavaa tia on taas löytänyt.
ja myös itkupillille http://losangelesphotodiary.blogspot.com/ , jonka kuvamuokkauksesta mäkin sain alkuperäisen inspiraationi.
Ehkä tässä tulee vähän toistoa ja elegian ei tarvitse jatkaa pystin jakamista, kun on sen jo kertaalleen tehnyt. Halusin vain mainita nämä blogit, kun en ole ennen näitä pystejä jakanut. Ehkä jossakin vaiheessa palaan vielä teemaan ja jatkan pystien jakamista.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kivasta yllätyksestä, laitan blogiini hiukan viiveellä, nyt yritän saada joulukortteja aikaiseksi.

Yvonne kirjoitti...

Ollos hyvä tia. Ei sitä tarvitse heti jatkaa.

Itselläkin tämä oli eka kerta, kun laitoin eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

No mistäs nyt tuulee, kun sinäkin!?
Oikeasti on todella ilo ja kunnia saada sinulta pysti, jossa vielä mainitaan taiteelliset ansiot. Osaan olet kyllä itse "syypää", kun olen innostunut nähtyäni sinun blogissasi aina kaikkea jännää. KIITOS!

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Tuhannet kiitokset Yvonne, mukava jos inspiraatio kiertää nyt toiselta toiselle, olen oikein iloinen, jos olen saanut muitakin houkutelluksi kuvanmuokkauksen ihmeelliseen maailmaan. Nyt sitten ammennan itse inspriraatiota sinultakin.;)

Yvonne kirjoitti...

Ajattelin kerrankin jatkaa pystin jakamista, leijonainen, kun muutkin ovat muistaneet mua niin monta kertaa.

No, hyvä, että inspiroidaan toisiamme. Sitä varten nämä blogit kait osaltaan ovatkin.

Ollos hyvä vaan.

Kiva kuulla, itkupilla ja ole hyvä säkin. Tämä on kivaa tämä kuvamuokkaus ja mielenkiintoista nähdä muidenkin toteutuksia. Ja välillä yrittää arvata, miten on toteutettu. Ja tuon moviemakerin kokeilu on kyllä aina yhtä mahtavaa, kun vaan keksii sen idea, se vaikeinta.

Elegia kirjoitti...

Kiitoksia paljon, Yvonne! Todella kivaa, kun saa olla näin inspiroivassa seurassa :)

Yvonne kirjoitti...

Ollos hyvä elegia. Ekan kerran mitään pystiä edes jakelin. Mutta tuon pystin kohdalle iski mulla halu jakaa sitä eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka, kiitos kiva juttu! Yritän nyt etsiä niitä palkittavia eteenpäin, vaikka olisin voinut sen sinullekin antaa.