Jännä juttu, kun on näitä kaikenmaailman ns. tositv -ohjelmia jos minkäkinlaisia. Tänäänkin katsoin Inhimillistä tekijää, jossa on välillä ihan hyviäkin aiheita. Sitten tuli Suhdekorjaamo, jossa yksi suhde yritettin korjata, mutta kiville meni. Tai yksi päivä katsoin, kun perheeseen tuli lasten käytöksen korjaaja ja yleensä hän pystyi perheen sotkuja selvittämäänkin.
Aika erikoiseen tilanteeseen me ollaan menty. Aina tai melkein tarvitaan joku ulkopuolinen korjaamaan joku perheen ongelma ja paljastavimmillaan se näkyy tv:ssä.Vaikka olenkin aika avoin, niin en tiedä, pystyisinkö tai haluaisinko parisuhdekiemuroitani tv:ssä ratkaista. Ja välillä kun on vielä niin kimurantteja ja suhde ei toimi, niin pohdi sitä sitten siinä tv:ssä. Ehkä mulla ei tuohon olisi rohkeuttakaan.
Olisi kyllä kiva olla kerrankin tasaveroisessa suhteessa. Mulla kun suhteet tuntuvat olevan joko tai suhteita. Siis toiseen turvaudun ja hänelle uskallan kertoa ajatuksiani tai sitten toista hoivaan ja ihastun päättömästi ja olen itse se tukija ja kuuntelija. Mitenköhän sitä oppisi samassa suhteessa nuo kummatkin roolit ottamaan. Välillä olisi kuuntelija ja tukija ja välillä taas itse saisi tukeutua. Enpä ole sellaiseen törmännyt, korkeintaan jossakin varatussa (joihin en halua sen enenpää sotkeutua). Mutta siis omassa suhteessani en ole tuota tasaveroista nähnyt. Tuli vaan tuota suhdekorjaamoa katsellessa sellainen olo, että olisiko mahdollista nuo vuorottelevat "roolit". Vaikea vaan yleensä nähdä miehessä nuo molemmat puolet. Yleensä näen joko toisen tai toisen. Liekö mun näkökyvyssäni jotakin vikaa vai törmäänkö aina vähän erikoisenpiin tyyppeihin... Hm...
Tekstit
5 kommenttia:
Sepä se, kun etukäteen jo tietäisi
kuin noita kristallipallostaan
"tuleeko tästäkään mitään"... =)
Mutta kun me emme tiedä.
Mielenkiintoisia pohdintoja, sitä ei koskaan tiedä koska sopiva tielle osuu ja hänet kun vielä osaisi tunnistaa. Minä tunnistin vuosia sitten.
Se on totta hallatar, ei sitä etukäteen näe. Tietysti voi epäillä tai pelätä, mutta varmuutta ei saa.
tia, niin, ei voi tietää, milloin vaikka tulisi joku sopiva kohdalle. Ja kun vielä sen tunnistaisi.
No, kaikkihan on mahdollista ja koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu.
Hyviä huomioita. Olen pohtinut myös noita rooleja; minäkin olen heittäytynyt (varsinkin nuorempana) suhteissani tuettavaksi ja sitten olen huomannut joissain olevani lähinnä tukija, joka ei saa itse juuri tukea. Yllättävän vaikeaa löytää suhde, jossa nämä puolet olisivat tasapainossa! Johtuisiko tuo siitä, että suhteissa aina (?) jompikumpi osapuoli on ns. johtaja, joka tekee enimmät päätökset.
Kieltämättä on vaikea löytää tasapainoista suhdetta, nan. Ja jotenkin tuntuu, että siinä ihmisessä on vain se toinen puoli. Ja tuota juuri mietin, että miten näkisi toisessa ne kummatkin puolet ja itse osaisi olla molempia.
Niin, ehkä jompikumpi johtaa jollakin tavalla ja se tekee noista rooleista liian jämähtäneitä.
Mitenköhän muuttaisi tuota kuviota? Vaikeampi vaikkakin kiintoisampi juttu.
Lähetä kommentti