keskiviikkona

mittasuhteet kallellaan...


Nyt mulla on taas menossa sellainen vaihe, ettei oikein toi ruoka maistu oikein miltään. Tai onneksi sentään satunnaisesti. Toisaalta ei mulla ole kyllä rahaakaan ostaa mitään, joten syön, mitä sattuu. Onneksi mulla on kuitenkin vitamiineja, että sentään saan jotakin terveellistä kupuuni.
Ystävänikin ihmetteli mun kaventuneita kasvojani. Itse en ole huomannut, että olisin mitenkään laihtunut. Kait pitäisi vaatteiden roikkua, jos niin olisi.
Toisaalta tässä stressitilanteessa vaan ei ole hirveästi nälkä. Ehkä se terve nälkä tulee, kun saan asiani johonkin järjestykseen. Nyt on liikaa asioita auki, niin syön, mitä kaapista löytyy.
Tosin kun tätä mun varjokuvaa katsoo, niin ei tule mieleen, että olisin mitenkään laihtunut. Pikkaisen on mittasuhteet kallellaan. Kerrankin mulla on lantiota ja pitkät jalat.

9 kommenttia:

tia kirjoitti...

Hiukan huolestuttaa sinun tilanteesi, kyllähän sinun syötävä on ja onko liian suuri kynnys mennä apua hakemaan.

Yvioon kirjoitti...

Niin no, kyllä mua itseäkin huolestuttaa, tia. En vaan tiedä, mitä tehdä. Sen verran joskus joutui tuohon sosiaatoimeen tukeutumaan, etteivät silloin auttaneet, vaikka olin ihan totaalisessa pulassa ja oli vielä muksukin siinä.

Onneksi nykyään sentään muksuni pärjää eikä tarvitse hänestä niin paljon huolehtia. Hänellä on sentään työ ja reipas on muutenkin.

Se on vaan kova paikka hakea jotain tukea, jota ei sitten myönnetäkään ja vedotaan milloin mihinkin syihin. Kait mun pitäisi jotakin tehdä. Suomi vaan ei ole enää etuuksien maa. En sitten tiedä, kuka niitä saa.

Leijonainen kirjoitti...

Nyt ovat jalat niin pitkät ja rohkeat, että niillä astuu kevyesti sossun kynnyksen yli. Nyt menet vaan, mitä siitä, mitä ennen on ollut, nyt voi olla toisin. Ainakin kannattaa yrittää, ihan totta.

Leijonainen kirjoitti...

Piti vielä sanoa, että kuva on tosi hieno, ympärillä on valoisaa, eikö se ole hyvä merkki.

Yvioon kirjoitti...

Mustakin kuva onnistui, leijonainen.

Niin voinhan mä tosiaan mennä. Epäilen, etteivät auta, kun mulla on vähän rahaa. Ei vaan riitä ihan kaikkeen. Niillä kun on niin pienet noi, mitä saa ihmisellä rahaa olla. Ja sitten voivat katsoa vielä tilitietoja.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minäkin kannustan ylittämään sossun kynnyksen. Jos eivät anna tukeansa, niin kysy neuvoa, minne seuraavaksi on mentävä, sillä nyt on vain jatkettava avunpyytämistä sitten muilta tahoilta. Ehkä sen jälkeen miettivät uusiksi.
Pidetään peukkuja ja laitetaan kädet ristiin, että saat avun.
t. korndorfin riitta

Yvioon kirjoitti...

No, voinhan mä sinne mennä, riitta. Siinä vain on niin pieni tuo tuloraja ja yleensäkin antavat niin vähän elämiseen, että en tiedä, mistä loput.


Kyllä tässä vähän zägää tarvitaankin tai onnea. Tai vaikka enkelin kosketusta. Toivottavasti jotakin ratkaisua on näkyvissä.

tia kirjoitti...

Kyllä minäkin olen sitä mieltä että rohkeasti vaan hakemaan apua. Teet laskelmat valmiiksi mitä on menoja ja sanot ettet pärjää. Opettele vaikka peilin edessä olemaan rokea.

Me täällä ollaan sulle tukena.

Yvioon kirjoitti...

Kiitos tia, mietin joo valmiiksi, mitä sanoa ja miten asiani ilmaisen. Katsotaan, miten sitten toi tilanne menee.

Kiitos tuesta. Sitä aina tarvitsee.