Tämä nuori sydämeltään -kuva oli musta niin hauska ja kuvaava. Ja vielä hyvin tehty. Osaisinpa itsekin tehdä noita ja keksisinpä, miten noi muokataan. Ei ole helppoa tuo kuvankäsittely. Muksu on käynyt hammaslääkärissä ja odottelen taas kuulumisia. Hän lupasi soittaa tässä illemmalla, että onko kipu lievittymässä vaiko vieläkö se jatkuu. Saisi vaan jo vihdoin tuo kipu hellittää. Koko ajan pelkään, että muksulle tulee se sama hammaslääkärikammo, mikä mullakin jossakin vaiheessa oli (kiitos pakollisen ja hirvittävän kouluhammashoidon). Siitä kun on niin vaikea päästä ylikin, vaikka kuinka järjellä tietää, että hampaat on hoidettava. Katsoin tv:stä ohjelmaa, jossa kahta hammaslääkärikammoista yritettiin hoitaa. Tämä miespuolinen pystyttiin hoitamaan. Hän sai rauhoittavaa vai ilokaasuako se oli ja hän kesti se hoidon, vaikka hänelläkin oli paha kammo ja hampaat ihan hirveässä kunnossa. Tämä naispuolinen taas oli niin siinä pelossa kiinni, että häneltä ei edes hampaita pystytty puhdistamaan, kun hän alkoi jo itkeä ja oli ihan paniikissa. Hänelle ei kait jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nukutuksessa tehtävä hoito ja sitä saa sitten jonottaa ja taisi olla kallistakin Englannissa. Nuo kammot nimittäin kun tulee, niin niistä on sitten vaikea päästä yli, vaikka kuinka järjellä sitä asiaa ajattelesi. Ja sitä kammoa en todellakaan toivo tyttärelleni.
Tekstit
2 kommenttia:
Omalla esimerkillä ja puheilla voi vaikuttaa lapsen kammon syntyyn. Jos rohkaisee ja kannustaa eikä ”hurjastele” omilla peloillaan, niin uskon että kammolta välttyy. Vanhemmat ovat todella suuressa roolissa tässä mielestäni.
Minulla oli kauhea kammo aiemmin hammaslekuriin. Sitä varmasti edesautti äitini pelokas suhtautuminen hammaslääkäriin ja tuon kammon lietsominen. Siihen vielä omat karseat kokemukset arvauskeskuksissa, niin ei ole mikään ihme, että kammotti.
Onnekseni keksin aikoinaan mennä yksityiselle hammaslääkärille (silloisessa työpaikassani oli työterveyshuolto siellä ja sen takia paikka ei tuntunut pelottavalta) ja aikaa varatessani painotin, että olen kammopotilas. Pelkooni suhtauduttiin asiallisesti ja oma hammaslääkärini on todella kannustava ja rohkaiseva. Pelkään vieläkin hammaslääkäriä, mutta käyn silti säännöllisesti – vain huomatakseni, että joka kerta pelkään turhaan.
Niin olen huomannut kyllä, kuinka paljon voi noiden pelkojen syntymiseen voi vaikuttaa, elegia.
Muksuni tapauksessa hän on käynyt vaikka kenellä yksityisellä. Hänelle on tehty juurihoito. Kivut piti loppua. Eivät lopu. Kipulääkkeet eivät auta, vaikka sai kaikkein vahvinpia myynnissä olevia. Kohta alkaa keinot vaan olla lopussa. Ja hän kuulostaa jo pelokkaalta, mutta lähinnä omien kokemusten takia. Sitä eniten pelkäänkin. Omat kokemukset muokkaavat paljon ja sitä on vaikea uskoa, että joku muu osaisi. Hänellä on todella voimakkaita kipuja ja ahdistaa, kun itse ei voi mitään, ei auttaa, ei mitään.
Viime yönäkin kuuntelin muksuani varmaan klo.2 asti. Hän on parikymppinen.
Omasta pelosta olen päässyt jollakin tavalla yli. Pystyn menemään hammaslääkärille, vaikka vielä pelkäänkin. Mulle ei ole onneksi tarvinnut tehdä juurihoitoja sun muuta, vain tuota puhdistusta, joka ei peloita.
Hyvä, että olet itse päässyt yli peloista. Niinhän niistä pääsee, kun ei ole pelättäväää ja hoito ei aiheuta kipuja. Tai ainakin oppii elämään omien pelkojen kanssa eikä se lamaannuta.
Lähetä kommentti