Nyt kyllä ärsyttää taas kaikki. Huomasin tuosta edellisestä postauksestakin, että olen vähän ärtyneellä päällä.
Mua vaan ärsyttää itseni. Miksi en voi olla kovempi, vahvempi tai yleensäottaen joku paremmin pärjäävä tässä maailmassa? Turhia miksi kysymyksiä. Pitäisi kait kysyä, miten voin muuttua tai tarvitseeko muuttua. Kuulun vain siihen herkkään vähemmistöön. Paljon lohduttaa, että tajuaa elämän värit laajemmin, vai miten se hienosti tämä luonne sanotaankin.
Olisi vain kivempi olla ronskimpi. Voisi vaan porskuttaa töissä ilman, että asiat vaivaavat henkilökohtaisella tasolla. Tai voisi suhteessa vaan antaa mennä, ilman näitä hedelmättömiä pohdintoja, pitääköhän hän oikeasti musta sun muuta tosi kehittävää.
Kemikaalit ei mua pohjimmiltaan muuta. Nyt kun olen vähentänyt lääkettä, niin korkeanpaikan kammoni yrittää taas tulla. No, se ei mun elämääni niin paljon hetkauta.
Luen kirjoja ristiriitojen ratkaisusta sun muusta ihmiskommunikoinnista, mutta pohjimmainen kysymys onkin siinä, pystynkö mä muuttumaan tai miten opin toimimaan ristiriitaisessa tilanteessa. Eikä tässä ole auttanut tämä ikääntyminenkään.
Tuntuu siltä, että olen vieläkin se sama tytönhupakko kuin mitä olin parikymppisenä. Ainoa mikä on muuttunut, niin en osaa toivoa tulevaisuudelta niitä asioita kuin mitä silloin toivoin.
Ärsyttääkö sua itsessäsi mitkään piirteet vai oletko hyväksynyt itsesi karvoineen päivineen? Ja pystytkö hyvin ratkaisemaan elämän tuomia ristiriitoja ja miten? Ja oletko pystynyt muuttamaan joitakin puolia itsestäsi tai oletko jollakin ihmeen keinolla oppinut ottamaan itsesi lunkisti?
Tekstit
6 kommenttia:
Hyviä pohdintoja ja kysymyksiä. Minä en ole juurikaan oppinut ottamaan rennommin itseni kanssa, mutta itsetuntoni on vuosien varrella parantunut, mikä on parantanut oloani. En nimittäin enää stressaa juurikaan, että mitä muut minusta ajattelevat, vaan pidän itseäni ihan ok ihmisenä (en siis edelleenkään mitenkään erityisen hyvänä, vaan jonkinlainen sietäminen on lisääntynyt).
Minussa ärsyttää monikin piirre itsessäni, mutta onneksi jotkut "puutteet" ovat hieman korjaantuneet ja joitakin kai siedän nykyään paremmin. Sekin on helpottanut oloa, kun on pystynyt näkemään sen, että olen kuin olenkin kehittynyt joissain asioissa! Ristiriitojen ratkaisijana olen vielä edelleen melkein lähtöviivalla :(
Eli jotain vuodet ovat minussa parantaneet, mutta hidasta on ollut. Vaikea kai se muutos onkin itse nähdä.
Kiitos nan. Hyvä, että et stressaa, mitä muut ajattelevat. Mulla on sitä puolta vielä jossakin määrin. Ja harmittaa, että liikaa tuota puolta edes ajattelen.
Tämä itsensä hyväksyminen on näköjään ikuinen projekti. Joissakin asioissa helponpaa kuin toisissa.
Kait tässä johonkin suuntaan muuttuu, mutta joskus haluaisin nopeuttaa oppimista ja muutosta.
Tai ehkä en huomaa muutoksia itsessäni tarpeeksi...
Hyva kirjoitus, moni asia kuulostaa tutulta...
Sanoisin etta mua ei enaa arsyta niin monet asiat itsessani kuin nuorena. Mutta toisaalta se entinen innostus on kadonnut. Tuntuu vahan etta I've given up...vahan sellanen "elama on ohi" fiilis... :(
Niin, jännä juttu Susa tuon innostuksen katoaminen. Sitä puolta kieltämättä kaipaan itsessäni. Nyt sitä vaan sopeutuu asioihin. Ennen ehkä innostui enemmän.
Pitäisi keksiä jotakin, mistä innostua nykyäänkin. Ehkä se kipinä vielä löydetään.
Niin... Ennen innostuin, yritin, en lannistunut...nykyaan en edes innostu ;/
No, välillä on sellaisia kausia, jolloin ei jaksa innostua. Jos se kausi sitten vaan jatkuu, niin sitten voi tulla masennus. Siinähän elämän värit vähän katoavat ja alkaa nähdä harmaata. Itse käyn jonkinmoista prosessointia, olen masentunut vai en.
Lähetä kommentti