maanantaina

äly hoi, älä jätä...




Törmäsin tiede -lehden keskustelupalstalla keskusteluun älykkyydestä ja periytyvyydestä. Heitettiin ilmaan myös ajatus, että onko älykkyys -keskustelu tabu.



Olettaisin että periytyvä älykkyys on tabu, koska nykykulttuuri korostaa älyn merkitystä eikä mielletä ettei älykkyys oikeastaan ole kovin kummoinen piirre ihmisessä. Kaikki haluavat olla älykkäitä pysähtymättä miettimään onko siinä oikeastaan niin paljon hyvää kuin oletetaan. Älykäs voi nopeasti päätellä asian jolla ei ole mitään merkitystä vähemmän älykkäälle. (lainasin keskustelupalstalta)


Älykkyys ei ole mitään muuta kuin psyyken tukanväri. Periytyvyyteen uskon senkin vuoksi että koen veljelläni ja itselläni olevan jotakuinkin saman verran älliä päässä. Itsetunnon puute voi kuitenkin tehdä paljon hallaa, ja olen kohdannut paljon fiksuja ihmisiä jotka antavat kömpelyyttään ja pelokkuuttaan itsestään varsin vähä-älyisen vaikutelman. ( lainasin keskustelupalstalta )



Olen tehnyt itsekin älykkyystestin ja sen mukaan olen vähän keskitasoa parempi. No, en sitten tiedä, kuinka paljon hallaa tämä itseluottamuksen puutteeni tekee ns. älykkyydelleni. Äitini on akateeminen, isäni taas ei. Veljeni on seurannut äitini jalanjälkiä ja itse olen "jäänyt" keskitason koulutukseen. Yliopistoon en ole yrittänyt.

Siitä, mitä älykkyys pohjimmiltaan on, ollaan eri mieltä. Ja viisaus ja älykkyys ovat eri asioita. Ja voiko olla onnellinen ilman, että on älykäs ja mihin se raja vedetään?
Muksuni on älykäs, mutta hän on myös sosiaalisesti taitavampi kuin minä, joten hän voi paremmin käyttää kykyjään. Hän pystyi kunnolla puhumaan työblokkinsa pois alta, mulle taas tuli aikamoinen kammo.

Oletko itse joutunut tai pohtinut omaa taustaasi, älykkyyttäsi ja onko älykkyydellä ollut ratkaiseva merkitys elämässäsi? Olisitko mielummin älykäs vai viisas?

4 kommenttia:

Leijonainen kirjoitti...

Minulla oli pari vuotta takaperin aika hankala vaihe, kun kukaan ei uskonut kuinka kipeä niskani oli. (Myöhemmin yksityispuolella otettiin magneettikuva ja siinä näkyi kaksi pahaa pullistumaa, jotka painoivat keskushermostoa.)
Siinä vaiheessa söin niin tolkuttomasti särkylääkkeitä, etten muistanut enää mitään ja ajattelin, että mulla on dementia. Tein sitten Tieteen kuvalehdessä olleen älykkyystestin ja sain rauhan, koska sain oikein hyvän tuloksen.
Olen myös opiskellut aikuisena ja saanut paremman todistuksen kuin nuorena koskaan. Eli kiinnostus on tärkeämpää kuin älykkyys. Minä olen aina ollut lukijatyyppi, mutta mieheni taas tekijä. Meidän älykkyyslajimme on täysin erilaista lajia ja täydentävät sopivasti toisiaan.

Yvioon kirjoitti...

Kyllähän kivut voivat vaikuttaa ajattelemiseen ja särkylääkkeet. Muutenkin noi pullistumat ovat hankalia vaivoja, kun ovat niin kivuliaita. Mulla on välillä ollut selän kanssa ongelmia ja siinä ei auttanut mikään, kun kipua oli jatkuvasti.

Niinhän se taitaa olla, leijonainen, että oma kiinnostus ratkaisee. Ja kait älykkyyttä voi olla monenlaista. Mä tein kanssa sen tieteen kuvalehden testin ja sain siinä ihan hyvän tuloksen. Ja että verbaalinen puoleni olisi todella hyvä. No, joskus se näkyy, jos ei.

Mäkin olen aikuisena opiskellut, lukion tein loppuun iltapuolella ja lukiopohjaisen kaupallisen koulutuksen kanssa iltapuolella. Tosin sen vasta aikuisena. Ja ihan hyvin meni ne aineet, joista olin kiinnostunut ja jos opettaja oli hyvä, niin muutkin aineet menivät hyvin.

Kivalta kuulostaa tuo, että te täydennätte hyvin toisianne, ja myös älyllisesti. Sehän kait suhteessa onkin tärkeintä, se että oikealla tavalla täydentää toista eikä ole liian erilainen tai samanlainen.

Veksi kirjoitti...

Hienoa, älyhän voi viisaan päässä olla hyödyllistä, tyhmän päässä tuhoisaa. Mukavan luettava blogi!

Yvioon kirjoitti...

Kiitos veksi kommentistasi. Hyvä, jos tekstini on helposti luettavaa. Mua vaan kiinnostaa kaikenmaailman asiat ja kaikkea ei tule laittaneeksi tähän blogiin.