Tämä kuva on mun kuvakokeilusta, kun kokeilen noita käsisäätöjä. Tuli ihan kivan näköinen ja
sain siihen vähän tunnelmaakin. Jatkan harjoituksia.
No niin, nyt mulle löytyi paikka, missä voisi olla makeeta asua. En kyllä tiedä, miten siellä ansaitsin elantoni. Pitää varmaan ruveta säästämään, että voi sitten myöhemmin lähteä hiljaisuuten nauttimaan luonnosta.
Uskoisin kyllä, että mä viihtyisin. Tosin pitäisi siellä varman joku tuntea, ettei ihan yksinäiseksi itseään tuntisi.
Tämä kuva ei ole mun ottama vaan Arto Ylisen tuosta Iltalehden artikkelista.
Utössä asuu viitisenkymmentä ympärivuotista asukasta. Heidän keskuudessaan vallitsee tiivis yhteishenki.
- Täällä voi mennä käymään kahvilla tuttavalle koska tahansa, ilmoittamatta. Apua saa ja annetaan luonnostaan, Arto kuvailee.
Kesällä Utö vaikuttaa merelliseltä paratiisilta. Aurinko paistaa lähes päivittäin. Talvella myrskyt piiskaavat kallioita ja vaakasuora sade iskee kasvoille.
Yliset eivät usko, että saarella asuminen sopii kenelle tahansa.
- On oltava sinut itsensä kanssa. Ei saa pelätä itsensä kohtaamista. On viihdyttävä hiljaisuudessa ja karun luonnon keskellä.
Tekstit
2 kommenttia:
Minä myös tykkäisin asua jossain tuollaisessa paikassa. Mutta nyt on sellainen vaihe, että täytyy huolehtia vanhemmista, lapsista, lapsenlapsesta, en voi noin vain jättää kaikkea ja lähteä, vaikka haluaisinkin. Ja kai se on niin, että kuka ottaa ja lähtee, se ei paljoa murehdi niitä jotka jäävät tai sitten ei ole ketään.
Niinhän se on, leijonainen, että on muita ihmisiä, joista pitää huolehtia. Tosin mä asun nyt yksin, kun muksukin asuu omillaan ja vanhempani eivät vielä tarvitse huolehtimista. Ja lapsenlapsiakaan ei ole.
No, töitä en voi jättää ellen kouluttaudu ihan uuteen ammattiin. Mutta haaveitahan saa ihmisellä olla ja kaunis paikka tuo kyllä on.
Lähetä kommentti