kuvan herättämää...

Katselin taas näitä kuviani ja mietin niiden tarinaa. Tässä kuvassa voisi olla pari, joka miettii elämää. On odotuksia ja toiveita, jotka suhde ehkä voi täyttää. On odotuksia ja toiveita, joita mikään suhde ei voi täyttää.

Toinen ihminen voi ehkä tehdä joksikin aikaa onnelliseksi, mutta ratkaisu omiin ongelmiin hän ei ole.

Kun tapaa jonkun, niin sitä on huumaantunut. Miettii toista ja odottaa näkemistä. Elämä on yhtä odottamista.

Kun on yksin, niin tekee asioita, mutta ei mieti toista koko ajan. Saa aikaiseksi eikä toinen ihminen täytä ajatuksia täysin.

puoliani...

Tänään heräsin ekan kerran varmaan klo: 7.00 aikoihin, mutta en viitsinyt nousta. Viikonloppuna saa, pitää nukkua pitkään tai ainakin klo: 9.00:ään asti.

Kun täällä blogimaailmassa ihmiset ovat paljastaneet joitain puoliaan, niin miksen mäkin voisi jotakin itsestäni kertoa. Ehkä osan noista olen aikaisemmin kertonutkin, mutta tuleepahan sitten kerrattua.

Olen kova analysoimaan kaikkea: miksi, mitä varten ja toisen motiivi sun muu poukkoilee päässäni. Olen useamman kerran kuullut, että analysoin asioita liikaa. No, sellainen mä vaan olen ja tämä analysointi kiinnostaa mua, vaikkakin vaikeuttaa joskus elämää.

Pidän miehissä tosi ristiriitaisista persoonista, mikä varmaan selittää, että olen esim. nyt itsellinen eläjä. Tosin useimmat tosi kivat tyypit ovat olleet varattuja ja heihin ei ole tullut sotkeennuttua. Mistäköhän löytäisi vapaita tosi kivoja tyyppejä, jotka ovat vain vähän ristiriitaisia?

Haluan toisaalta olla yksin ja omaa aikaa ja toisaalta viihdyn ihmisten seurassa ja en halua tehdä asioita yksin tai mennä jonnekin ihan yksin. Eli olen sekä sosiaalinen että ujo erakko.

En edelleenkään ole sinut siivoamisen kanssa. Siinä on kyllä maailman turhauttavin ja toisaalta taas sitten palkitsevin homma. Siivoamisen jälkeen on tosi hyvä olo, mutta sen aloittaminen ja valmiiksi saaminen onkin sitten toinen juttu.

Tuossa oli siis joitakin puolia itsestäni, ns. alkupalat. Ehkä palaan jossakin vaiheessa ja kerron lisää. Nyt heitän tämän pallon sitten jollekin toiselle, joka voi avata persoonallisuusarkkuaan.

syödä pitää... lautanen tyhjäksi..

Tänään on painettu ilman taukoja töitä ja nyt on sellainen, tosi väsynyt olo. Odotan sellaista miellyttävää väsymystä, että saisi unta ja voisi mahdollisesti herätä vähän virkeänpänä.

On tämä syöminenkin oma maailmansa. Pitää siis syödä, jotta jaksaa ja saa tarpeeksi rakennusaineita. Muksunakin käskettiin syömään, jotta kasvaa ja kasvoihan meikäläinen ja nopeasti kasvoikin. Söin aina kiltisti lautaseni tyhjäksi. Olin siinä mielessä helppo lapsi. Tosin tuo tapa aikuisena mahdollistaa kyllä jonkinmoisen syömishäiriön tulemisen.

Ja syömishäiriö kulkee kuulema suvuissa ja sen voi myös oppia vanhemmiltaan. On se raskasta äitinä yrittää syödä oikein, ettei anna muksulleen perintönä syömishäiriötä. No, mun suhde ruokaan on kyllä jollakin tavalla ongelmallinen, mutta nykyään jonkinmoisessa hallinnassa. Tai on se hallinnassa, kun en osta kotiini mitään hyvää, niin en sitä myöskään syö tai ahmi.

Jännä, miten eri stressit elämässä luo erilaisia stressin hoitotapoja. Jotkut noista tavoista vaan on huonoja ja jotkut sitten parempia.

Asiasta aasin hännän kaveriin: koska olen ihan puhki, niin tekstinikin poukkoilee. Eikä tästä taida mitään selvää saadakaan, joten taidan mennä sänkyyn ja odotan unimattia tulevaksi tai ainakin lepäilen ja nautin vaan olemisesta. Ehkä huomenna keksin sitten jotakin...