ilmeilylllä pois masennuksesta... marjastusta...

Jaa-a tämäkö tehoaa? Eipä olisi tullut heti mieleen, että Botoxia vaan kasvoihin, niin masennuskin katoaa. Tuota ei olekaan tullut kokeiltua. Ja enpä taida kokeillakaan.

"Kun otsa ei painu huolesta rypylle, ei aivoihin välity singnaalia surusta ja alakulosta."

Eli jos mä saisin naamani väännettyä ja nämä huolirypyt tyytyväisyysrypyiksi, niin voisin siis huijata aivojani uskomaan, että mulla on kaikki asiat hyvin ja velat ei paina.

"Jos olemme iloisia tai surullisia, vastaa kasvojen ilme näitä mielialoja."



---- ---- ----- ----- -----

Eilen kävin taas haistelemassa luontoa. Mahtavaa, että kaupunkilähiön vierestä löytyy näitä marjapaikkoja. Vattuja tässä lähellä on ja ihmisiä olen nähnyt niitä keräävänkin.

Tässä lähellä on myös laitettu herneitä kaikille kerättäväksi. Olenkin tänä kesänä syönyt hernepellolta herneitä. Ei ole tarvinnut ostaa.

sateen pisarat... Gran Torino...

Katsoin eilen leffan. Leffa on Clint Eastwoodin Gran Torino.

Voisi sanoa, että aika vaikuttava ja surullinen leffa. Toisaalta leffassa näkyy, että ihminen voi muuttua ja auttaa toisia ja päästä jopa omista pinttyneistä ennakkoluuloistaan. Elokuvasssa päähenkilöllä ei ole yhteyttä omiin lapsiinsa. Hän sanoo jopa, että hänellä on enemmän yhteistä Hmongein kanssa, jotka ovat tulleet Kaakkois-Aasiasta kuin omien lastensa kanssa.

Leffan jälkeen jäi sellainen surullinen olo, mutta ei liian. Leffassa oli vanhan ajan arvoja, ihmisia, ennakkoluuloja, jengejä ja auto. Ajatuksia herättävä leffa, jossa oli aika yllättävä loppu.

siltaa ja ruusua... kolme päivää....

Tässä on taas kulunut pari päivää. On ollut taas sen verran raskas olo, etten ole jaksanut mitään tänne kirjoittaa tai teksti olisi ollut kovaa luettavaa.

Kuvina toinen Helsingin Hakaniemen sillalta ja toinen hämyinen ruusu.

Tyttäreni kävi kylässä sunnuntaina ja pelattiin niitä pelejä, kun hän oli lapsi. Mulla on vielä Muuttuva labyrintti ja Arvaa kuka -pelit.

Nämä marsut ovat kyllä tosi persoonallisia ja rohkeita. Pidettiin niitä lattialla vapaana ja melkein toinen hyppäsi tyttäreni syliin. Niiden puuhia oli kyllä mielenkiintoista katsoa. Nyt on taas hiljaista.

Tämä mun kirjojen myyntihomma lopahti. Ei niistä oikein hintaa saa ja ei noita mun tavallisia kirjoja noi divarit huoli. Että silleen. Toisaalta pidän itsekin kirjoista. Mulla ei vaan ole niin paljon tilaa, kun ei ole tarpeeksi isoa kirjahyllyä.

Olen käynyt kävelemässä. Kun on luonnossa ja liikkuu, niin vähän helpottaa tämä ahdistus, vaikka ongelmani eivät mihinkään katoakaan. Pääsee tätä kotonakelaamista edes vähäksi aikaa karkuun.