Mietin tuossa äsken kirjaa lukiessani, että en oikeastaan halua eristäytyä ihmisistä. Mulla on vaan joskus synkkiä ja masentavia tunteita ja välillä tuntuu, että muut ihmiset eivät kestä niitä. Joten olen tottunut kärvistelemään itsekseni.
Luin samaten, että jos ei anna tunteiden tulla, niin voi menettää kykynsä tuntea kokonaisvaltaisesti. Sitä on niin kauan piilottanut tunteitaan, että ei löydä niitä enää. On tavallaan turtunut.
Kirjastosta hain mm. Eija Palosaaren: Lupa särkyä.
"Keho voi toimia myös eräänlaisena välivarastona tunteille, joita mieli ei jaksa ottaa vastaan. Näitä voivat olla vaikkapa kaipaus, suru tai järkytys."
Luen tuota kirjaa ja haen kosketusta kadonneisiin tunteisiini, kokemuksiini. Ehkä olen tottunut peittämään osan itsestäni, että osaan hallita itseni, mutta tunteeni eivät lentele vapautuneesti vaan ahdistuneesti.
Joskus huomaa, että jonkun kirjan lukeminen onnistuu jossakin elämänvaiheessa. Aiemmin ei ehkä pystyisi vastaanottamaan kirjan sanomaa. Ehkä mulla on nyt aika kuunnella itseäni ja kroppaani.
Mietin taas, mistä kirjoittaa. Päässä käy kaikemaailman ajatukset, mutta tähän ns. paperille en niitä saa. On paljon helpompi kirjoittaa päiväkirjaan, kun siihen voi kirjoittaa ihan mitä vaan.
Uutta erikoista mulle ei kuulu. Etsin työtä ja ihmettelen. Yritän toipua edellisestä omituisesta paikasta.
Kuvaan kaikkea, mutta tuntuu siltä kuin parhaat kuvat olisi jo otettu. On vaikea keksiä mitään uutta kuvattavaakaan.
Onneksi pitää elää päivä ja hetki kerrallaan. Yritän siten hallita tätä rahastressiä, joka uhkaa taas kasvaa hallitsemattomaksi. Energiaa menee siihen, että en ajattele. Ja energiaa menee siihen, että ajattelen, että mitäköhän sitä nyt tekisi.
Odottelen tässä, että laturini lataisi patterit täyteen, että pääsen pokkarillani taas kuvaamaan.
Mun tekee mieli koko ajan jotakin hyvää, milloin jäätelöä ja milloin mitäkin. Tosi ärsyttävää, että syöpötyttää. En haluaisi lihota, kun ei ole varaa uusiin vaatteisiinkaan enkä muutenkaan halua lisäpainoa.
Ulkona olen paljon liikkunut ja istuskellut. En vain ole mikään auringonpalvoja, en ainakaan täällä kaupungissa, kun ei ole järveä vieressä.
Niin muuten, soitinhan mä Elisallekin ja en tullut hullua hurskaammaksi. Heillä on sellainen laskutusjärjestelmä, että lasku voi tulla puoli vuotta jäljessäkin, jos summa alittaa 25 euroa. Että sillee. On tämä kivaa tämä selvittely, kun ei siitä ole mitään hyötyä ja karhuavat vaan tuota laskua ja laittoivat vielä perintäänkin.
Nyt sitten pitäisi keksiä joku tulonlähde, kun pelkällä vedelläkään ei elä. Huh, siinä onkin taas tekemistä. Yritän siirtää ahdistavaa ajattelua myöhäisemmäksi, kun en tällä hetkellä noille asioille mitään kuitenkaan voi.
Tekstit
