Kirjoitan tässä näin kylmiltään, kun pitäisi kait yrittää nukkua, että aamulla ehtii laittaa vaatteet sun muut valmiiksi.
Katsoin juuri ohjelmaa lapsineroista. Siinä oli nero pianistin alku, joka on 6-vuotias. Niin, mitä onkaan olla nero lapsen vaatteissa ja koossa. Ei varmaan mitään ihan helppoa. Osaat jotakin tosi hyvin ja olet älykäs ja puhut ihan eri tavalla kuin ikäisesi. Siinä voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja vaikea löytää ystäviä. Useimmat heistä ovat kait aika yksinäisiä.
Itse olin tosi hyvä urheilussa. Osaltaan se erotti mut ikäisistäni tytöistä, jotka olivat pienempiä. Mulle taas urheileminen ja liikkuminen oli yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Olin vahva ja nopea ja se tuli luonnostaan. Mun ei tarvinnut yhtään ponnistella.
Mutta sopeuduinko joukkoon? En varmaankaan kovin hyvin. Silloin en ollut kovinkaan kiinnostunut laittautumisesta ja muista tyttöjen jutuista.
Olenkin välillä miettinyt, kuinka paljon se, että ilmentää oikealla tavalla sukupuolisuuttaan auttaa itseluottamuksen vahvistumiseen. Mitä on olla naisellinen ja voiko oppia naisellisemmaksi vai onko se oikea määrä jo lapsena? Ja onko naisellisempi nainen onnellisempi kuin vähemmän naisellinen?
Tällaisia tuli mieleen torstai-illan hämyssä, kun nukkumatti kutsuu tanssiin.
Outoa, toiseen Yvonne, pohtija-iita blogiini ei pääse
14 vuotta sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Urheilu on hyvä harrastus. Minä olin hyvä voimistelussa (ja pienikokoinen).
Erilainen kuin muut koska olin erittäin hyvä kielissä. En kuitenkaan leuhka joten sovin porukkaan. Ja huono matikassa. Se tasoitti :)
Mielenkiintoista miettiä noita joukkoon sopeutumisia ja itseluottamuksen kehittymistä. Kaikkein parasta on varmaankin olla sovussa itsensä kanssa ja hyväksyä itse itsensä.
Rita, kyllä mä olen ollut voimistelussakin hyvä ja aerobicissa. Telinevoimistelu ei ollut mun juttu. Tosin se alkoikin vasta lukiossa. Silloin ei enää opi noin uusia juttuja.
Voimistelu on kivaa ja pitää notkeanpana. Eikö vain.
Arvasinkin, että olet hyvä kielissä. Mä olen ollut sellainen keskinkertainen oppilas. Joskus parempi ja joskus huonompi. Vaikken täysin joukkoon sopinutkaan, niin oli mulla silti kavereita. Onneksi ei tarvinnut olla täysin yksin. :)
Mulla aina välillä mietityttää tämä itseluottamus ja sen kehittyminen. Ja vielä se, kuinka paljon kiinnostuksen kohteet voivat siihen vaikuttaa.
Olisihan se parasta olla sovussa itsensä kanssa. Joissakin asioissa se on vaan helponpaa kuin toisissa.
Lähetä kommentti