Mietin, että mitäköhän jouluun liittyvää voisin tai jaksaisin tehdä. Sitten keksin nuo paperin leikkaamiset. Niitähän lapsena tuli tehtyä muistaakseni voipaperista. Se paperihan taiteltiin neljään osaan ja sitten leikeltiin ja laitettiin ikkunaan. Tässä on mun versiot mun paperileikkelystä.
Otin nimittäin mun joulupaperia ja siitä väänsin nuo joulukoristeet. Tästä se vähitellen alkaa. Siis se joulumieli. Tekee koristeita ja laittaa niitä esille. Muistelee, mitä tehtiin lapsena ja mitä voisi tehdä vieläkin.
Tekstit
4 kommenttia:
Tein minäkin paperisia lumihiutaleita lapsena ja äitinä tyttöjen kanssa ja mummina tyttärentyttären kanssa.
Mutta sinun hiutaleesi ovat hienoja, etenkin tuo ensimmäisessä kuvassa oleva sininen on todella kaunis ja jotenkin kuin moniulotteinen.
Nyt sinunkin joulusi alkaa. Eikä kaikki tarvitse niin suurellista ollakaan. Jotain pientä kaunista.
Kiitos Leijonainen. Mustakin niistä tuli aika erikoisia. Alunperinhän olivat ihan joulupaperista tehtyjä.
Etsin tuota sanaa, jouluhiutale ja taisivat olla valkoisia, nuo alkuperäiset.
Niin kohta on joulu ja otan nyt tämä joulun tällaisenaan. Tulee vaann niin paljon muistoja ja kaipauksia. No, elämää sekin on.
Kauniita värejä olet yhdistänyt kuviisi. Kaikenlainen käsillä tekeminen on joskus ihan mukavaa. Minulle tulee joskus myös ideoita, mutta sitten en vain jaksakaan.
Toivottavasti muistoista huolimatta saat kauniin ja seesteisen joulun! Muistot tosiaan osaavat olla haikean raastavia joskus.
Elegia, musta on kiva kokeilla näitä yhdistämisiä ja värejä. Ja on kausia, jolloin jotakin syntyy ja sitten taas ei keksi mitään. Tai sitten ne ovat tosi synkkiä.
Välillä mullakin pyörii noita ideoita, mutta en ota niitä ylös tai toteuta heti, niin sitten unohdan ne. No, onneksi sitten tulee uusia.
Ja jotakin pitää tehdä käsillä tai tuntea tekevänsä.
Eiköhän tämä joulu mene omalla painollaan tai laitan sen menemään, heh. Otan rennosti ja lepään ja teen tästä kivan joulun. Ja en anna muistojen koko ajan häiritä. Tai yrittää ainakin voi.
Lähetä kommentti