lauantaina

hermoilu ja esiintymisjännitys...



Mä sitten osaan jännittää ja elää etukäteen jotakin tulevaa. Jos esim. nyt maanantaina on tulossa jotakin uutta, niin aloitan hermoilun jo nyt. Eihän sitä pidä jättää viime tippaan. Ei mitenkään. Nyt kun aloittaa hermoilemisen ja huonosti nukkumisen, niin maanantaina on niin poikki eikä tarvitse sitten hermoilla. Yksinkertaisesti ei enää jaksa.


Ja samaten vaikka aina olen tykännyt kirjoittamisesta, niin jotenkin olen kankea näitä tekstejäni kirjoittaessani ja en pääse oikein tuomaan omaa kirjallista puoltani esiin. Olen siis tosi jäykkä tai tönkkä.


Yleensä kun hermoilen, niin alan puhua ihan puuta heinää. Siitä nykyään itsekin tiedän olevani hermostunut. Tässä ei vaan voi rönsyillä eikä kuplitella samalla lailla kuin puheessa.

Muistan joskus kuulleeni eräältä puhujalta, että hän oli hirveän hermostunut ennen esitystä. Hän oli tottunut esiintyjä, mutta sillä kertaa hermostutti tosi paljon. No, hän meni puhujanpönttöön ja alkoi puhua, kun paperit tipahtivat kädestä maahan. Ensin hän häkeltyi ja sitten nosti paperit maasta. Ja totesi, että taidanpa olla tosi hermostunut, kun paperitkin tippuvat kädestä. Kuuntelijat naurahtivat ja esiintymisjännitys katosi.
Olen ajatellut, että hermoilusta pääsee, kun myöntää sen ja tajuaa, että niin taitaa käydä monelle. Itsekin aikoinaan menin luokan eteen piirtoheitintä kokeilemaan ja läppää heittämään. Vaikka olin hermostunut ja siis tosi hermostunut, niin sain itseäni rauhoitettua mentyäni siihen eteen ja kokeiltuani, että asiat pelaa. Ja ajattelemalla, ettei mokaaminen nyt niin hirveää ole vaan ihan inhimillistä. (tosin se ei ole kyllä ihan noin yksinkertaista käytännössä, mutta siitä se lähtee)

8 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Makin hermoilen, tosin hermoilin ennen paljon enemman. Nykyaan yritan olla ajattelematta asiaa liikaa, vaan menen ja teen sen mahdollisimman nopeasti, etta saan sen pois mielesta. Esim sellaiset tilanteet etta on vaikka jossain seminaarissa ja kaikkien pitaa esitella itsensa. Ma vihaan sellaista. Ja olen nyt viime kertoina vastaavissa tilanteissa pyrkinyt olemaan yksi ensimmaisista, jopa ensimmainen "itseni esittelija", koska tiedan mita kauemmin odotan, sita enemman hermoilen.
Tollanen tilanne, etta jo nyt tiedat etta maanantaina tapahtuu joku juttu on kylla vaikea.

Ja mun mielesta sa kirjoitat tosi hyvin.

Yvonne kirjoitti...

Munkin pitäisi varmaan kokeilla tuota, Susa, että esittilisin itseni ensimmäisenä. Yritän yleensä pitkittää noita tilanteita ja tietysti hermoilen vielä lisää. En ole ikinä pitänyt noista ryhmätilanteista. Helpompia on sellaiset esiintymiset, jossa tiedän aiheen ja saan valmistautua.

Joo, toi maanantainen on vielä sellainen, että pitäisi nopeasti tajuta asiat ja muutenkin taas ihan uusi tilanne. Kirjoitan ehkä siitä enemmän, kun tilanne on vaan mennyt ohi.

Kiva kuulla, että kirjoitan hyvin. Joskus koen vaan, että en saa näistä jutuistani sellaisia kuin haluaisin. No, ehkä mun pitäisi lakata yrittämästä ja vaan kirjoittaa.

Susa kirjoitti...

Yvioon, kirjoita vaan ilman liikoja miettimisia.
Sun kirjoitukset ovat aina selkeita, eivat koskaan pitkastyta ja ma samaistun moniin kirjoituksiisi.

Susa kirjoitti...

Yvioon, juuri Positiivareissa oli tama sanonta, ja mulle tuli sun kirjoitus mieleen:

"Pelko, jota välttelet, pyörii ympärilläsi ikuisuuden.
Pelko, jonka kohtaat, kuolee sekunnissa.",

tama on myos mulle itselle hyva saatettava motto :)

Yvonne kirjoitti...

Kiva kuulla, Susa. Yritän muistaa ja antaa mennä vaan. Ja jos hermoilen, niin sitten hermoilen. Sitähän tämä elämä on, että joskus asiat jännittävät.

Laitoin muuten tuon positiivarien tekstin tuohon toiseen blogiin alas, kun ei mahtunut hyvin sivupalkkiin. Saa muistuttaa mua ja muita tuosta jännityksen kohtaamisesta.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Haastetta pukkaa:
http://itkupillinkyynelkaasua.blogspot.com/2008/11/just-one-word.html

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin jännitän aina etukäteen, niin ei tarvitse sitten enää itse tilanteessa jännittää. Ja onneksi mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän pelkää varsinaista mokaamista.

Minustakin kirjoitat tosi hyvin. Anna tulla vaan omalla painollaan, silloin tulee kaikkein luontevinta. Eikä täällä blogeissa tarvitse jokainen verbi tai pilkku olla paikallaan. Sillä ainakin lohdutan itseäni.

Tsemppiä maanantaihin, mitä se sitten onkin, kyllä sinä siitä selviät hienosti!

Yvonne kirjoitti...

Itkupilli, katsotaan, milloin vastaan haasteeseen. Ehkä hetki menee, hm.



Kait myös kokemus eri tilanteista auttaa jännittämiseen, leijonainen. Ja mitä enemmän itse tekee jotakin ns. pelottavaa, sitä luontevammin alkaa noihin tilanteisiin suhtautua. Tai ainakin se on mahdollista.

Kyllä noita kirjoitusvirheitä tulee ja aina en jaksa niitä korjatakaan. Tuota luontevuutta vaan kaipaisin lisää ja sellaista sanaakrobatiaa tai sanoilla leikkimistä. Joskus vaan sitä sanailua tulee helposti ja joskus joutuu kaivamaan.

Kiitos leijonainen. Kyllä mä maanantaille tsemppiä tarvitsenkin. Kertoilen sitten jossakin vaiheessa, miten päivä meni. Nopeasti ainakin aika kulkee, kun odottaa koko ajan jonkin alkamista.