keskiviikkona

luovaa... filmipätkä... väsymys voitti...


Kyllä noita videopätkiä on sitten kiva tehdä. Tänäänkin tein taas yhden. Koko ajan päässä on käynnissä idean etsintä ja miten voi toteuttaa ja miltä se voisi näyttää valmiina.
Katsoin muuten ohjelmaa Mielen nyrjähdys luovuuteen. Oli taas mielenkiintoista tietoa luovuudesta ja sitä omaavista vähän erikoisistakin ihmisistä. Esim. Nick kokee maailman voimakkaasti aisteilla. Mäkin olen kokenut, että olen sillai herkkä huomioimaan ympärillä tapahtuvaa ja varsinkin ääniä. En siis tarvitse hirveästi virikkeitä ympärilleni. Voin paremmin, jos virikevirtaa on vähän rajoitetummin. Tosin mä vielä koen luonnossa olon rauhoittavana juttuna.Ohjelmassa puhuttiin luovuudesta ja dopamiinin vaikutuksesta luovuuteen. Ja siitä kuinka on pakko luoda jotakin. Jotkut eivät osaa edes lopettaa vaan aivoista tulee koko ajan jotakin.
Jotenkin koen, että mun on pakko jotenkin ilmaista itseäni, kuvien tai noitten elävien kuvien avulla. Nautin niiden tekemisestä ja lopputuloksesta. Tulee sellainen olo, että on itse tehnyt jotakin. Ja joskus jopa onnistuu ja omaa silmääkin miellyttää.

Nyt on kyllä vähän sellainen unenomainen tila, kun alkaa väsyttää ja en saanut tästä jutustakaan sellaista kuin ajattelin. Keskityin itse luomaan, että unohdin, mitä kaikkea tuossa ohjelmassa oikeastaan sanottiin. Siitä jäi vain sellaisia mielenkiintoisia tunnelmapaloja, mutta niiden paloitteleminen tähän näköjään jäi vähän kesken. Ehkä mun on viisainta mennä nukkumaan ja näkemään unia luovasti.

Koetko itse välillä luomisen pakkoa tehdä jotakin? Jotakin itsetehtyä ja itsekeksittyä ja jotakin ihan omaa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno video, musiikit ja kaikki. Ja hienot runolliset siirtymät.
Minäkin tein eilen videon, mutta nyt en saa sitä blogiini. Tuo kotisivukone on jotenkin niin kankea. Se on kai tarkoitettu vähän erilaisiin esittelyihin. Voi itku.

Minäkin katsoin sitä ohjelmaa, mutta en muista, oliko dopamiinia liikaa vai liian vähän. Eikä sillä väliä, mutta sama vika minulla. Koko ajan pää kehittelee jotain luovaa prosessia. Nukkuminenkin joskus häiriintyy.

Yvonne kirjoitti...

Kiitos leijonainen, mustakin tuosta tuli aika hyvä.

Mulla on Real Player ja kun julkaisen tuon filminpätkän (julkaisen siis omassa tietokoneessa) niin real player soittaa sen. Jos se ei mene real playerin kautta, niin silloin ei mullakaan anna laittaa sitä pätkää tähän blogiin.

Muistaakseni oli dopamiinia liikaa. Joka tapauksessa mielenkiintoinen oli ohjelma, vaikka siitä oli vaikea koota yhteenvetoa. Jäin vain miettimään omia luomisprosessejani. Ja miettimään, mitä keksisi itse.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on Windows MovieMaker ja julkaisin kyllä ensin tietokoneellani.
Kysyisin vielä tuosta musiikista, että tiedätkö, onko jotain sääntöjä, kenen musiikkia saa julkaista. Etenkin jos Youtubeen laittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun ihana ja hyvin tehty, kyllä toiset osaa. Hyvää mieltä toi.

Yvonne kirjoitti...

En tiedä tuosta musiikin käytöstä ja tekijänoikeuksista. Pitäisi varmaan ottaa jostakin selvää. Youtubea en ole käyttänyt.

Tuon Real Playerin olen ladannut koneelle ja sillä jos saan videoni näkymään, niin sitten näkyy bloggarissakin. Tuo on sellainen ohjelma, jolla voi katsoa videoita ja kuunnella musiikkia.

Kiitos tia. Tämä on kohtalaisen helppoa, kun pääsee sisään. Laittelee vaan kaikkea yhteen. Se idean keksiminen onkin sitten toinen juttu.

Elegia kirjoitti...

Youtubehan on pullollaan itsetehtyjä musiikkivideoita ts. taustalla soi jokin tunnettu biisi johon on tehty video. Eli eipä siinä mitään rajoitusta sinänsä ole, jos ei ala niitä videoita myymään.

Yvonne kirjoitti...

Hyvä tietää elegia. Niin vähän tossa uumoilinkin, että voi tehdä, kun ei myy mitään.

Kun ei tässä ihan helpolla ala säveltelemäänkään mitään, niin on hyvä käyttää jotakin musiikkia taustalla.

Anonyymi kirjoitti...

Yvonne, alat olla aika taitava filmintuottaja. Hieno video :)

Minäkin katsoin tuon tv-ohjelman. Myöhästyin hieman alusta. Mielenkiintoista tietoa.

Juu, koko ajan on luomisen pakkoa, mutta alkaa olla se aika vuodesta, kun puhti loppuu ja kaamosmasis valtaa olemuksen.
Silmukoiden luomiseen kaamos harvemmin vaikuttaa; nytkin pipoa ja sukkaa pukkaa kovaa vauhtia.
t. korndorfin riitta :)

Yvonne kirjoitti...

Kiitos riitta, noihin filmeihin laittelee koko ajan jotakin uutta, niin näyttävät paremmilta. Tuon idean keksiminen viekin vähän aikaa.

Mäkin olen väsyneempi tähän aikaan vuodesta. Voisin nukkua vaikka kuinka paljon ja silti en tule pirteämmäksi.