keskiviikkona

metsien naiseksi ja lintupuhetta


Kyllä nyt on sellainen oikein kriisien kriisi. Mä en vieläkään tiedä, miksi haluan tulla isona. Ja aika vaan kuuluu. Urheilijaksi ei enää ehdi ellen sitten osallistu ikäihmisten kisoihin. Sillä ei varmaan kyllä elä.


Mä haluaisin tehdä jotakin kivaa ja mielenkiintoista. Tai yleensäottaen sellaista työtä, johon pystyy. En oikein pidä siitä, että pitää itse työ opetella ilman edes alkuesittelyä. Ja toinen jalka mulla on ovenraossa koko ajan. Tosi hyvä pohja keskittyä työhön.



Tai jos alkaisi joksikin elämäntapaintiaaniksi, joka asuu metsässä ja elää metsän tarjouluista. Ainakin olisi lähellä luontoa. Siinähän päivä kuluisi, kun jo ruuan hakeminen voisi olla haastavaa.

Kerran katsoin ohjelmaa, jossa tällaiset tavalliset pulliaiset iskettiin elämään jotakin 1800-lukua sen ajan ruokineen ja vaatteineen. Kyllä siinä oli haastetta saada ihan tavallinen arki sujumaan. Ja varsinkaan, jos ei ole ennen leiponut sun muuta tehnyt, niin voi olla totaalisessa kulttuurisokissa. Siinä oli kait neljä perhettä, joissa ainakin yhdessä käytiin vielä erokin läpi. Se ukko sitten halusi jäädä oikein elämään sitä yksinkertaista maalaiselämää. Jotenkin kadehdin häntä. Ehkä silloin eläminen olisi yksinkertaisenpaa ilman näitä kotkotuksia.



4 kommenttia:

lena kirjoitti...

Samojen asioitten kanssa painiskelen, en vieläkään tiedä mikä minusta tulisi isona tai mikä ylipäätään olisi se omin juttuni! Pahoin pelkään että joudun etsimään itseäni koko loppuelämäni, enkä ikinä löydä paikkaani samalla tavalla kuin joillekin on selvää jo hyvin nuoresta pitäen, mitä tulevat tekemään ammatiksen, keitä he ovat.

lena kirjoitti...

Niin ja piti muuten sanomani vielä kuten joku muukin tuossa aiemmin, että blogisi on kiva sekoitus kaikkea juuri näin :) Siksipä menen ja annan ääneni tuolle viimeiselle vaihtoehdolle!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä täältä maailmasta välillä tekisi mieli karata metsän syvyyteen. Mutta se vasta vaikeaa todellisuudessa olisi, kuten siinä ohjelmassa josta kerroit. Minäkin näin muutaman jakson, ja talven tullen luonto on armoton.
Minusta on väärin, että nykyisin arvostetaan vain työtä ja rahaa. Sinusta tuli mieleen, että olisiko mahdollista että tekisit vain puolipäiväistä ja saisit sitten työkkäristä osan. Nyt kun työntekijöistä alkaa olla puute, ei se taida enää onnistua. Kun saisi jostain rahaa, voisi toteuttaa itseään muulla tavoin kuin työllä.
En tiedä paikkakuntaasi, mutta olisiko valokuvaajaksi opiskelu mahdollista? Opintotuki on pieni, mutta saa lisäksi asuntotukea. Näitä vain mietin, että saataisiin tuo sinun luovuutesi käyttöön.

Yvonne kirjoitti...

Kiitos kommentista, elena ja kehuista.

Niin kyllä tämä oman paikkani löytäminen voi olla vieläkin hakusessa. Ja ei mullekaan nuorena tullut mitään ahaa-elämystä, mitä haluaisin tehdä. Sehän on tämän keskinkertaisuuden kirous itselläni. Mä en ainakaan ole ollut missää todella, todella hyvä tai ehkä urheilussa.

Niin no nyt aikuisenakin voi vielä opiskella jotakin uutta. Pitänee ottaa selville.

Kiitos leijonainen rohkaisusta. No en mä kait voisi oikeasti ihan luonnon armoilla eläkään. Ehkä jotakin sivistyksestä kaipaisin kuitenkin.

Mullekaan ei ole raha ja työ kaikkein tärkeintä. Ehkä ennemminkin itseni toteuttaminen luovasti, kun vain keksisin, miten.
No pitänee ottaa selville, miten tuota valokuvausta voisi opiskella. Nykyään on kyllä noita vaihtoehtoja, jos vain löytää ne oikeat kanavat. Pitää tutkia. Kerron sitten jos ja kun löydän jotakin.