vanhenpana olosta

Muksuni soitti äsken ja kertoi harkitsevansa toista työtä. Ei siis pyytänyt rahaa multa tai mummiltaan vaan ajattelipa ihan itse lähteä ansaitsemaan. Mä jo ehdin toppuutella, ettei vedä itseään ihan piippuun, kun yhdessä päätyössä jo on. Hänpä sanoi, että rahaa on jostakin saatava ja työ on ainoa vaihtoehto lainoja vähentämään.

Mun muksun pärjäämistä mä ihmettelen harva se päivä. Hän on keksiliäs ja yritteliäs nuori nainen. Lapsissa näkee kyllä sen, kuinka he haluavat ajatella vanhemmistaan hyvää, vaikka joskus olisikin ollut kinkkisiä vaiheita. No, muita vanhempia ei saa ja itse ei ole vanhempiaan valinnut, joten pakkohan sitä on pärjätä omiensa kanssa. Ja omissa vanhemmissaan on pala itseä, joten jos ei hyväksy vanhempiaan, niin ei voi hyväksyä itseäänkään.

Yksi kaverini, kun ei ollut oikein tyytyväinen omiin vanhempiinsa, niin laittoi hakupapereihinsa olevansa orpo. No, eihän sinne kouluun päässyt. Taisivat he saada selville, että vanhemmat elää ja ovat ihan voimissaan.

Toinen kaverini taas oli adoptiolapsi ja totesi biologisen äidin nähtyään, että on varmasti onnellisempi nykyisessä kodissaan kuin olisi ollut biologisen äitinsä kanssa.