Oiskohan mulle käynyt vanhanaikaisesti. Kun mä pitkät päivät vietän enimmäkseen yksin, niin en osaa sitten millekään massalle (heh) ilmaista itseäni enää. Toivottavasti en menetä itseilmaisutaitoani tässä harjoituksen puutteessa. Pitäisi näköjään päästä pian töihin, etten ihan täysin mykäksi muutu.
Onneksi muksuni soittelee mulle ja kertoilee mm. vaikean asiakaspalvelun saloista. Jaksan aina yhtä paljon hämmästellä ihmisiä, jotka jaksavat asiakaspalvelutyötä ja vielä viihtyvät siinä.
Luin Hesarista, että joillakin miehillä on sellainen sinkku-geeni. Miten niin miehillä. Eikö naisillakin voi olla. Mulla ainakin on joku geeni, kun päädyn aina elelemään itsekseni. Olen yrittänyt puhua itselleni, että kyllä tämä elämä menee hyvin näinkin, vaikkei sitä toista puoliskoa olekaan. Että kyllä tällaisena itsellisenä naisena voi nauttia elämästä ja tekemisestä. Milloinkohan mä alkaisin uskoa tuohon?
Tämä maatiaistipu rentoutuu maassa maaten. Se katseli mua välillä ja sitten jatkoi lepoaan muina miehinä. Ei musta tarvinnut välittää, kun olin toisella puolella aitaa.
Lämmintä on ja hellettä. Kun en ole päässyt maalle, niin olen tuonut vihreyttä parvekkeelle ja käyn ulkona ja istuskelen penkillä puskia ihailemassa. En ole täysin varma, onko se mun kurpitsa tavallinen vai kesäkurpitsa. No, jos noihin kukkiin jotakin syötävää tulee, niin sittenhän sen näkee. Päivä päivältä näyttää tuo vaan kasvavan.
Yhteen hakemaani työpaikkaan en päässyt. Toivottavasti tulee lisää vaihtoehtoja, että mahdollisuudet paranevat.
Muksu oli ollut heittämässä frisbeetä ja olivat käyneet kutsumassa terassiltakin porukkaa, siis ihan vieraita ihmisiä fribeetä heitttelemään. Mustakin olisi kiva heitellä frisbeetä, mutta en taida kehdata kysyä ketään keski-ikäistä mukaan heittelemään. Tosin nyt ei taitaisi kädet edes taipua moiseen, taas unohdin.
Eilen tein pitkän kävelylenkin ja kävin tuolla Tuomarinkylän kartanossakin kääntymässä. Pitäisi keksiä uusia paikkoja, minne vielä jaksaa kävellä.
Muistuu mieleeni, kun kaipasin meidän maalla mansikoita. Käytiin mansikantaimia ostamassa ja sitten vaan istuttamaan ja seuraavana vuonna jo oli satoa. Tällä hetkellä piha varmaan näyttää viidakolta. Se sama piha, joka sai vuonna -69 palkinnon parhaasta pihasta. Nyt sitä samaa pihaa ei jaksa kukaan hoitaa ja mä en pääse sinne, koska se ei ole mun perheen käytössä enää.
Olen miettinyt sellaista asiaa, että miten mä voisin elää, vaikka on velkataakka niskassa. Välillä en vaan voi olla ajattelematta tuota asiaa, mutta ei nämä asiat kait ajattelemalla mihinkään hoidu.
Joten yritän käydä kuvaamassa ja luonnossa, etten ole vaan kotona. Täällä kotona nämä asiat vaivaavat paljon helpommin. Kun olen muualla, niin pääsen vähäksi aikaa omasta kaaoksestani lomalle.
Välillä tulee myös miettineeksi tätä sinkun elämää. Tosin en varmaan uskalla mihinkään suhteeseen lähteäkään, kun se lopetus kaataa mut kuitenkin. Kestää niin kauan ennen kuin toipuu taas omaksi itsekseen, varsinkin kun ja jos itse on pitänyt toisesta. Ja mullahan on taipumusta tavata sellaisia miehiä, joista mä sitten pidän enemmän.
Nyt kun muksu on aikuinen ja itse pääsisi tekemään vaikka mitä, niin ei osaa noihin rientoihin lähteä (tosin nyt tämä rahapuoli ei antaisi periksikään). Olen vaan totaalisesti vieraantunut ravintolaelämästä. En jaksa katsella humalaisten tappelua, hauskapitoa mulla ei ole vastaan. Tosin en ole juonut pitkään aikaan yhtään alkoholia. Ei ole tehnyt enää mieli, joten miksi sitten joisin. Välillä kaipaisin kyllä tanssimaan, mutta en ole oikein tuon teknon ystävä enkä pidä humppaamisestakaan, joten en tietäsi mihin mennäkään. Ehkä odotan sitä 50-vuotiaiden diskoa.
Tekstit
