Olen tässä miettinyt sellaista aihetta kuin kritiikin antaminen. Se jos mikä on taitolaji. On helppoa sanoa jotakin negatiivista tai mennä jopa henkilökohtaisuuksiin, mutta yritäpäs sanoa asia rakentavasti.
Joku on joskus sanonut, että silloin kun oikein tekee mieli antaa kritiikkiä, niin silloin sitä ei pidä tehdä ja taasen sitten kun on epävarma, sanoako vai ei niin silloin voi sen tehdä.
Olen esim. noissa kuvissa törmännyt sellaisiin kritiikkeihin kuin: onpa huono, ei toimi sun muuta. En oikein ole tuosta muuta selvää saanut kuin henkilö ei sitten pidä kuvistani. Mutta tänään sain keskustelua aikaiseksi, mikä kuvassani on hyvää ja mikä huonoa. Paljon mielekkäänpää mulle.
Joskus huomaan itsessänikin, että helpommin sanon muksulleni, kun hänen pitäisi tehdä asia toisin tai alan holhota tai huomaan sen negatiivisen asian. Joskus joudun oikein pysäyttämään itseni, että mitä oikein olen tekemässä. Kun kerran itseni on päällystetty kritiikillä, niin ei mun siltä tarvitse jatkaa sitä tapaa jälkipolville.
Kun joku sanoo jotakin negatiivista ja siitä loukkaantuu, niin sanoja saattaa perustella: "No, mä nyt vaan sanon asiat suoraan. Ei pidä ottaa niin helposti itseensä".
Olen kuitenkin sitä mieltä, että asiat voi sanoa monella tavalla ja kuuntelija helpommin ottaa vastaan perustellunkin kritiikin, kun se on miettien sanottu eikä menty kuin norsu posliinikauppaan.
Ja miksi onkaan helponpaa sanoa jotakin negatiivista kuin sanoa tarkoittaen positiivista. Yleensä meissä ihmisissä on sitä kumpaakin. Sehän riippuu vaan, miten se asian katsoo.
Tekstit
