Olkapäiden vointi on menossa parenpaa päin. Ei ole niin kovia kipuja kuin ennen. Oikean kanssa teen noita liikkeitä ja vasen taas ärtyilee. Vasemmassa onkin heijastusta kaurangasta ja niskasta. Sen takia en tiedäkään, onko tuo leikkaus oikea toimenpide ja tuo leikkaaminen jännittää mua.
Kävin kanssa velkaneuvonnassa. Olen siis ollut liian vähän aikaa työttömänä ja mulla pitäisi olla vakityöpaikka, etttä voisivat auttaa mua. Että silleen.
Käytiin myös isääni katsomassa. Oli aika raskas reissu, kun hän on sairastunut vakavasti. Pahinta oli myös se, kun hän itki, kun me lähdettiin. En ole ikinä nähnyt isäni itkevän.
Tästä pitäisi kanssa ruveta orientoitumaan töihin. Ei ole vaan mitään hajua, mihin. Ehkä tammikuu pitää ottaa vielä rauhallisesti, mutta sitten olen kait näiden käsien kanssa jo voiton puolella ja pitäisi etsiä itselle töitä.
Outoa, toiseen Yvonne, pohtija-iita blogiini ei pääse
14 vuotta sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Mukavaa että olkapääsi ovat parempaan päin menossa, omani ovat kuntoutuneet ei enää ole särkyä ja liikeradatkin palautuneet melkein ennalleen.
Vanhempien sairastuminen on kova asia ja vielä se että näkee kuinka kärsivät.
tia, pitäisi ainakin näiden olkapäiden olla parenpaa menossa.
Niin, sullahan on kanssa ollut tätä kivuliasta vaivaa. Rohkaisee kuulla, että ei sulla enää kipuja. Ehkä mäkin pääsen siihen jossakin vaiheessa.
Ei tuo isän itkemisen näkeminen helppo asia ollut. Hän tuntui niin lohduttomalta. No, onneksi hänen ei täydy olla yksin.
Lähetä kommentti