Oiskohan mulle käynyt vanhanaikaisesti. Kun mä pitkät päivät vietän enimmäkseen yksin, niin en osaa sitten millekään massalle (heh) ilmaista itseäni enää. Toivottavasti en menetä itseilmaisutaitoani tässä harjoituksen puutteessa. Pitäisi näköjään päästä pian töihin, etten ihan täysin mykäksi muutu.
Onneksi muksuni soittelee mulle ja kertoilee mm. vaikean asiakaspalvelun saloista. Jaksan aina yhtä paljon hämmästellä ihmisiä, jotka jaksavat asiakaspalvelutyötä ja vielä viihtyvät siinä.
Luin Hesarista, että joillakin miehillä on sellainen sinkku-geeni. Miten niin miehillä. Eikö naisillakin voi olla. Mulla ainakin on joku geeni, kun päädyn aina elelemään itsekseni. Olen yrittänyt puhua itselleni, että kyllä tämä elämä menee hyvin näinkin, vaikkei sitä toista puoliskoa olekaan. Että kyllä tällaisena itsellisenä naisena voi nauttia elämästä ja tekemisestä. Milloinkohan mä alkaisin uskoa tuohon?
Tämä maatiaistipu rentoutuu maassa maaten. Se katseli mua välillä ja sitten jatkoi lepoaan muina miehinä. Ei musta tarvinnut välittää, kun olin toisella puolella aitaa.
Lämmintä on ja hellettä. Kun en ole päässyt maalle, niin olen tuonut vihreyttä parvekkeelle ja käyn ulkona ja istuskelen penkillä puskia ihailemassa. En ole täysin varma, onko se mun kurpitsa tavallinen vai kesäkurpitsa. No, jos noihin kukkiin jotakin syötävää tulee, niin sittenhän sen näkee. Päivä päivältä näyttää tuo vaan kasvavan.
Yhteen hakemaani työpaikkaan en päässyt. Toivottavasti tulee lisää vaihtoehtoja, että mahdollisuudet paranevat.
Muksu oli ollut heittämässä frisbeetä ja olivat käyneet kutsumassa terassiltakin porukkaa, siis ihan vieraita ihmisiä fribeetä heitttelemään. Mustakin olisi kiva heitellä frisbeetä, mutta en taida kehdata kysyä ketään keski-ikäistä mukaan heittelemään. Tosin nyt ei taitaisi kädet edes taipua moiseen, taas unohdin.
Eilen tein pitkän kävelylenkin ja kävin tuolla Tuomarinkylän kartanossakin kääntymässä. Pitäisi keksiä uusia paikkoja, minne vielä jaksaa kävellä.
Muistuu mieleeni, kun kaipasin meidän maalla mansikoita. Käytiin mansikantaimia ostamassa ja sitten vaan istuttamaan ja seuraavana vuonna jo oli satoa. Tällä hetkellä piha varmaan näyttää viidakolta. Se sama piha, joka sai vuonna -69 palkinnon parhaasta pihasta. Nyt sitä samaa pihaa ei jaksa kukaan hoitaa ja mä en pääse sinne, koska se ei ole mun perheen käytössä enää.
Olen miettinyt sellaista asiaa, että miten mä voisin elää, vaikka on velkataakka niskassa. Välillä en vaan voi olla ajattelematta tuota asiaa, mutta ei nämä asiat kait ajattelemalla mihinkään hoidu.
Joten yritän käydä kuvaamassa ja luonnossa, etten ole vaan kotona. Täällä kotona nämä asiat vaivaavat paljon helpommin. Kun olen muualla, niin pääsen vähäksi aikaa omasta kaaoksestani lomalle.
Välillä tulee myös miettineeksi tätä sinkun elämää. Tosin en varmaan uskalla mihinkään suhteeseen lähteäkään, kun se lopetus kaataa mut kuitenkin. Kestää niin kauan ennen kuin toipuu taas omaksi itsekseen, varsinkin kun ja jos itse on pitänyt toisesta. Ja mullahan on taipumusta tavata sellaisia miehiä, joista mä sitten pidän enemmän.
Nyt kun muksu on aikuinen ja itse pääsisi tekemään vaikka mitä, niin ei osaa noihin rientoihin lähteä (tosin nyt tämä rahapuoli ei antaisi periksikään). Olen vaan totaalisesti vieraantunut ravintolaelämästä. En jaksa katsella humalaisten tappelua, hauskapitoa mulla ei ole vastaan. Tosin en ole juonut pitkään aikaan yhtään alkoholia. Ei ole tehnyt enää mieli, joten miksi sitten joisin. Välillä kaipaisin kyllä tanssimaan, mutta en ole oikein tuon teknon ystävä enkä pidä humppaamisestakaan, joten en tietäsi mihin mennäkään. Ehkä odotan sitä 50-vuotiaiden diskoa.
Eilen kävin kävelemässä ja istuin metsässä kirja kädessä. Ihmisiä oli ulkona istuskelemassa ja ottamassa aurinkoa. Se kesä taisi tulla nyt.
Tuleepahan luettua kirjoja oikein urakalla, vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Osan ajasta ihmettelen ulkona.
Ajatukset askartelevat menneessä suhteessa. Joskus joku ihminen vaan tulee mieleen ja miettii, mitäköhän hänellekin kuuluu.
Monta kertaa olen tullut tähän koneelle ja yksinkertaisesti ei tipu mitään sanoja. Ajatuksia kyllä pyörii, mutta mitään ei tule ulos. Kuinkahan monta kertaa olen pyyhkinyt kirjottamani pois.
"Onni tulee eläen, ei ostaen."
Tässä on kuva mun kurpitsan taimesta. En tiedä, tekeekö kurpitsoja, kun pitäisi olla kait kaksi tainta.
Enpä muista, milloin olisin ollut näin väsynyt. Ainahan mä väsynyt olen ollut, mutta nyt olen sitä pitkin päivää. Pitäisi varmaan käydä lääkärissä ties kuinka monennen kerran valittamassa tästä väsymyksestä. Mutta kun kokeissa ei näy mitään, niin ei kait mulla sitten mikään olekaan (heidän mielestään). Tämä on vain niin lamauttavaa ja raskasta, kun ei jaksa olla hereillä. Olen lukenut kaiken mahdollisen väsymyksestä, mutta se voi liittyä niin moneen sairauteen ja enhän mä mikään lääkäri ole. Mutta en vain jaksaisi taas mennä turhaan lääkärillekään, kun eivät välttämättä ota todesta. Laittavat kaiken tuon mielialan piikkiin. Mutta vie tämä väsymys mielialaa alaspäinkin, kun ei jaksa olla hereillä. On vain uupunut olo koko ajan.
Tällaisessa kivisessä nallessa kukat kukkivat.
Kun mä vietin kaikki kesät maalla, niin tulihan tuo juhannuskin maalla vietettyä. Yritin muistella, mitä kaikkea kuului meidän juhannukseen. Koivut tietty laitettiin portaiden pieleen ja tehtiin juhannustaikoja. Käytiin katsomassa kokkoa, jos sää salli ja kait siinä tuli makkaraakin paistettua.
Meillä oli pihassa tällainen suuri Hopeapaju, joka vain kasvoi isommaksi. Tämä puu olkoon mun juhannuspuuni. Vietän juhannusta ihan rauhallisisissa merkeissä kaupungissa.
Tämän hopeapajun kera toivotan Hyvää Juhannusta!
Pikku tipuset nukkuivat välillä, kun kävin niitä kurkkaamassa. On ne musta aika söpön näköisiä.
Väillä taas kurkkasivat tarkkana, että mitä mä teen ja sitten taas saattoi jatkaa unia.
Tänään on tullut katsottua noita Yle:n dokumentteja. Parisen tuntia vierähti tosi nopeasti.
Jäipä mieleen, että ahdistuneisuushäiriöön auttaa säännöllinen syöminen, nukkuminen ja liikunta. Yleensäottaen säännöllinen elämäntapa on hyväksi. Eipä tullut mieleen, kuinka tärkeä asia säännölliset elämäntavat ovat oman mielen hoidossa.
Siinä sitten kuvattiin tyttöä, joka jonain kouluvuonna saattoi kuulua parhaimpiin oppilaisiin ja jonain taas huonompiin. Hänellä vaihteli opiskelumenestys ahdistuksen esiintymisen mukaan.
Mä olen kanssa sellainen murehtija ja huolehtija. Ja ahdistun asioista. Joten tuossa oli paljon tuttua omille ajatuksilleni ja peloilleni.
Parhaan tuloksen on antanut tämä kongnitiivis-behavioraalisen menetelmän käyttäminen hoidossa. Siinä pyritään muuttamaan kielteiset ajatusmallit realistisimmiksi.
Jäi mieleen myös, kuinka tärkeää on oppia hallitsemaan stressiä vaikka rentoutuksen avulla.
Yhtä potilasta oli myös neuvottu, että kirjoittaisi 5 asiasta, mitkä on hyvin ja tekisi näin joka päivä.
Mietin juuri omaa listaani. Siinä voisi olla: olen kohtalaisen terve ja liikuntakykyinen, on joitakin ihmissuhteita, on muksu, jonka kanssa voi jutella, voin nauttia ul
konaolosta ja luonnosta, kuvaaminen tuottaa vielä yllätyksiä ja mielihyvää, leffat.
Katsoin äsken Good Will Hunting. Ehkä olen kertonut siitä aikaisemminkin, mutta se on musta aina yhtä ajatuksia herättävä elokuva.
Kuinkahan paljon sitä oikeasti toteuttaa itseään eikä esimerkiksi vanhempien tai muiden ihmisten toiveita. Tai kuinkahan paljon sitä käyttää lahjakkuuttaan vai haluaako vaan olla jossakin joukossa.
Musta on kiva lukea kaikkea mahdollista. Mutta työni ovat olleet aika yksinkertaisia ja helppoja töitä. En ehkä uskalla tai haluakaan käyttää kaikkea lahjakkuuttani. Pelkään haastaa itseni.
On vaikea uskoa itseensä. On vaikea yrittää toteuttaa itseään. Vaikea löytää se oma, juuri itselle sopiva tie.
Veljeni on esimerkiksi ollut erittäin hyvä piirtämään ikänsä ja on muutenkin taiteellisesti lahjakas. Liekö tänään tekee mitään taiteellista. Hän olisi halunnut arkitehdiksi. Isäni taas oli sitä mieltä, että arkitehtien on vaikea saada työtä ja lakimies taas elättää aina itsensä. No, veljeni lähti lukemaan lakia. Kyllä hän pärjää siinäkin, mutta en voi joskus olla ajattelematta, millainen hän olisi, jos hän olisi uskaltanut toteuttaa itseään arkitehtinä. Olisiko hän onnellisempi?
Vaatii vaan rohkeutta tehdä sellaista, mikä sopii itselle, joskus jopa vastoin vanhempien tahtoa.
Mua pelottaa ottaa selville, kuinka lahjakas olisin. Kuinka pitkälle pystyisin opiskelemaan, jos oikeasti yrittäisin. Jos vaan puhun ja haaveilen, niin en pety, mutta en myöskään toteuta itseäni tai yritä ja näe.
Näillä kengillä on mukava lenkkeillä. Näillä taas ei.
Tämä kuva ei kyllä liity mitenkään tähän tekstiin.
Mulle on tullut ihan ihme rituaali ennen kuin pääsen lähtemään kotoani. Mä siis tarkistan. Tarkistan, ettei levyt ole jääneet päälle tai kahvinkeitin.
Pari kertaa, kun ole pyörinyt ympäri asuntoani tarkistelemassa, niin riuhtaisen itseni tuosta tarkistamisesta ja lähden ulos.
Joskus huomaan, että mitä enemmän on stressiä, niin sitä enemmän saatan tarkistaa.
Kait sitä on jotakin tehtävä lievittääkseen stressiä ja jos tuo tarkistaminen lievittää, niin siinähän sitten tarkistelen. Ei se vie kuitenkaan montaa minuuttia aikaa. Olen kuulluut heistäkin, joilla saattaa kulua vastaavaan kolmisen tuntiakin. Sitten alkaisin kyllä huolestua.
Mitäköhän nämä ankat oikein hakevat? Tuo pieni mutalammikko oli ilmestynyt aitaukseen ja siinä kävi vipinää.
Yritin etsiä netistä ankoista tietoa, mutta vähänpä niistä on mitään kirjoitettu.
Ovat kuulema sosiaalisia ja niiden puuhia on kiva katsella. Sen allekirjoitan kyllä.
Muksuni pitäisi tulla tänään sovittamaan pyöräilykypärää ja auttamaan mua kämppäni järjestelyissä. Hänellä kun on tuo järjesteleminen enemmän luontaista kuin mulla. Aloittelen aina jotakin kohtaa, mutta en saa ihan valmista. Musta on kiva aloittaa kaikkea, mutta en saa tehtyä loppuun, en ainakaan näitä siivous- ja järjestelyhommia. Ja niitä tuntuu aina riittävän.
Pari kuvamuotoiluakin sain aikaiseksi.
Meidän kerrostalossa on harvinaisen hiljaista. Yleensä täällä on noita muksuja riehumassa pihalla ja muutenkin tässä talossa kuuluu kaikki, milloin naapurin lauluvirityksiä milloin muuta epämääräistä kolinaa. Ehkä porukka on muualla kesälomalla. Kohta varmaan monet suunistavat muille maille kesälomaansa viettämään. Mä olen kaupungissa. Ja katsastan, mitä täällä voi kesällä tehdä.
Mulla on näköjään menossa taas sellainen jumivaihe ja sellainen, että mä näen kuvissa vaan makeaa. Kuten esim. tässä. Tästä tuli mulle mieleen kermaunelma.
Olen ollut sellaisen makeanhimon kourissa, ettei mitään rajaa. Yritän taistella sitä vastaan ja tänään en ole vielä mitään makeaa syönyt enkä siis leiponutkaan.
Pitää varmaan lähteä vähän ulos, josko ajatukset saisi muualle.
Onneksi ei ole maanantaina työmatkaa, muuten voisi olla hankalaa päästä töihin, kun on se lakko.
Kun mä mietin omaa kirjoittamistani, niin parhaiten olen kirjoittanut, kun olen ollut kirjeenvaihdossa jonkun mielenkiintoisen ihmisen kanssa. Siinä on ollut luonnostaan sellaista vuorovaikutteisuutta. On vaihdettu ajatuksia ja tehty kysymyksiä.
Muistan yhden Janin, jonka kanssa kirjoitettiin pitkiä sähköpostikirjeitä. Niitä pystyi jo sanomaan kirjeiksi. Olivat pitkiä ja paljon kysymyksiä ja ajatustenvaihtoa. Vieläkin muistelen sitä kirjeenvaihtoa.
Jossakin oli juttua, että ammattilaisen ja amatöörin erottaa kirjoittamisessa se, että amatööri kirjoittaa vain silloin kun huvittaa tai on inspis.
Muistan myös törmänneeni sellaiseen, että joku kirjoittaa joka päivä kolmisen arkkia tekstiä.
En mä tiedä, onko tämä kirjoittaminen se vaikein prosessi. Ehkä tähän tuo jännitystä, jos ajattelee, että tämän tekstin voi periaatteessa lukea kuka vaan.
Ja jos mä ajattelen mun päiväkirjoja, joita on viitisen kappaletta, niin niissä on enimmäkseen käsitelty mun parisuhteita tai sitten muuten jotakin rankkaa vaihetta elämässä. En ole oikestaan kirjoittanut silloin, kun menee paremmin.
Työssä ollessa on niin väsynyt, että ei jaksa kirjoittaa. Ja nyt vapaalla ollessa ei keksi mitään kehittävää kirjoitettavaa paitsi silloin tällöin. Tosin iskee muhun vieläkin ne uupumisjaksot. Silloin tekee mieli olla vaan kotona ihan yksin. Joten tämä on tällaista hapuilua ja kokeilua ja oman paikan etsimistä, milloin työelämässä, työelämän ulkopuolella tai täällä blogostaniassa.
Mäpä teen oman sovelluksen siitä neljän asian haasteesta. Kerron siis jotakin itsestäni, siis lisää.
Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
- puutarhatyöntekijä
- toimistotyöntekijä
- keittiöapulainen
- askartelijan tapainen
Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsoa. Oikeastaan muutan haasteversiota niin, että laitan ohjelmatyypit tähän.
- dokumentit, varsinkin ihmisistä kertovat
- komediat
- joskus jännitysleffat
Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
- Bled, entinen Jugoslavia
- Saksa
- Norja
Neljä internetsivua, joissa käyn päivittäin:
- blogilista ja suosikit
- työpaikkasivustot: mol, uranus, oikotie
- sähköposti
- eri lehdet: hs, iltalehti, digitoday ym.
- vaihtelevasti milloin missäkin
Neljä lempiruokaani:
salaatti
perunamuusi ja lihapullat
joku chililiha ja riisi, kiinainen
uuhilohi uusien perunoiden kera
kanaruuat eri muodoissaan
Tulipa tällainen pullea pulu vastaan Hesassa kävellessäni. Se vaan toljotti mua pulleana. Oli varmaan saanut hyvät eväät talvella, kun oli päässyt noin tukevaan kuntoon.
Käyn kirjastossa ja hakemassa korjatut housut, joten tänään tulee taas käveltyä. Tällaiset lenkit sopivat mulle erityisen hyvin, kun tulee kunto ja asia hoidettua samalla kertaa.
Älkää kertoko kenellekään, mutta mä olen oikeasti romantikko. Vai mitä mieltä
olette näistä kuvista?
Löysin tällaisen linkin ruususta ja sen käyttötarkoituksesta.
Tänään tarvitsin romantiikkaa, edes kauniiden kukkien ja romanttisen elokuvan muodossa.
Kirjoitin väsymyksestä pitkän tovin, mutta sitten mua alkoi kyllästyttää koko asia. Pitääkö tuon väsymyksen tunkea mun kirjoituksiinikin? Eikö riitä, että sitä pitää elää? Menköön muualle väsyttämään tai tulkoon vasta illalla. Nyt en huoli sitä, en sitten millään.
Tulipa tällainenkin sivusto vastaan: seuralainen.
Tiedä sitten, miten tasokasta väkeä tuolla olisi. Löysin vaan tuon sivuston aikanaan työpaikkailmoitusten kautta.
Leivoin eilen kaksi kertaa raparperipiirakkaa ohjetta mukaellen ja tuli ihan hyvää syötävää. Ohje oli aika helppo, 100 gr rasvaa, jauhoa 3 dl (itse laitoin vehäjauhojen tilalle myös perunajauhoa ja kaurahiutaleita), sokeria 1 dl ja nämä vaan nypitään.
Sitten vaan 1 kananmuna joukkoon ja taikina jääkaappiin ja leivinpaperille piirakkavuokaan. Raparperit päälle ja sokeria ja vaniljasokeria ja sitten uuniin. Laitoin 200 asteeseen, vaikka ohjeessa 225 astetta. Paistoin puolisen tuntia ja kuvassa puolikas jäljellä olevasta piirakasta, kun olin jo osan syönyt parempiin suihini.
Alppiruusu kukkii kauniisti. Kyllä on kauniin värisiä ja enpä ole näitä kasveja monessa paikkaa nähnyt.
'
Mä olen taas ollut väsymyksen kourissa pari päivää. En ole todellakaan jaksanut tehdä lähes mitään. Muutaman tunnin olo oli okei ja sitten se uupumuskohtaus iski mut sohvan pohjalle. Eipä tuossa kunnossa mitään kirjoiteta, kun ei jakseta oikein leffoihinkaan keskittyä. Jossakin vaiheessa iltaa tuo iskee. Välillä olen ollut klo 17.00 - 22.00 täysin uupunut. Päivä saattaa jotenkin mennä, mutta jossakin vaiheessa tuo on iskenyt. Tänään en ole vielä tuota kokenut, joten tulin äkkiä tähän koneelle, kun pää vielä toimii jotenkin ja jaksaa ajatellakin, huh.
Sain kuitenkin jotakin tehtyä.
- Vein housuni sukulaiselleni, joka osaa korjata. Kolmet farkut korjautan.
- Ja eilen ehdin muksuni luo, joka oli hannkinut tämän Wiin uden kuntopelin. Pääsin sitä kokeilemaankin. Aika hauska kunnonkohotustapa.
- Tulipahan myös autettua roskien viemisessä, kun noita pahveja sun muuta oli kertynyt.
Lukemaan onneksi pystyn väsyneenäkin, kun vain jaksan keskittyä. Toivottavasti tänään on energisempi päivä. Kilpirauhasen vajaatoimintaan voi liittyä tällaiset uupumisjaksot.
Mietin tuossa äsken kirjaa lukiessani, että en oikeastaan halua eristäytyä ihmisistä. Mulla on vaan joskus synkkiä ja masentavia tunteita ja välillä tuntuu, että muut ihmiset eivät kestä niitä. Joten olen tottunut kärvistelemään itsekseni.
Luin samaten, että jos ei anna tunteiden tulla, niin voi menettää kykynsä tuntea kokonaisvaltaisesti. Sitä on niin kauan piilottanut tunteitaan, että ei löydä niitä enää. On tavallaan turtunut.
Kirjastosta hain mm. Eija Palosaaren: Lupa särkyä.
"Keho voi toimia myös eräänlaisena välivarastona tunteille, joita mieli ei jaksa ottaa vastaan. Näitä voivat olla vaikkapa kaipaus, suru tai järkytys."
Luen tuota kirjaa ja haen kosketusta kadonneisiin tunteisiini, kokemuksiini. Ehkä olen tottunut peittämään osan itsestäni, että osaan hallita itseni, mutta tunteeni eivät lentele vapautuneesti vaan ahdistuneesti.
Joskus huomaa, että jonkun kirjan lukeminen onnistuu jossakin elämänvaiheessa. Aiemmin ei ehkä pystyisi vastaanottamaan kirjan sanomaa. Ehkä mulla on nyt aika kuunnella itseäni ja kroppaani.
Mietin taas, mistä kirjoittaa. Päässä käy kaikemaailman ajatukset, mutta tähän ns. paperille en niitä saa. On paljon helpompi kirjoittaa päiväkirjaan, kun siihen voi kirjoittaa ihan mitä vaan.
Uutta erikoista mulle ei kuulu. Etsin työtä ja ihmettelen. Yritän toipua edellisestä omituisesta paikasta.
Kuvaan kaikkea, mutta tuntuu siltä kuin parhaat kuvat olisi jo otettu. On vaikea keksiä mitään uutta kuvattavaakaan.
Onneksi pitää elää päivä ja hetki kerrallaan. Yritän siten hallita tätä rahastressiä, joka uhkaa taas kasvaa hallitsemattomaksi. Energiaa menee siihen, että en ajattele. Ja energiaa menee siihen, että ajattelen, että mitäköhän sitä nyt tekisi.
Odottelen tässä, että laturini lataisi patterit täyteen, että pääsen pokkarillani taas kuvaamaan.
Mun tekee mieli koko ajan jotakin hyvää, milloin jäätelöä ja milloin mitäkin. Tosi ärsyttävää, että syöpötyttää. En haluaisi lihota, kun ei ole varaa uusiin vaatteisiinkaan enkä muutenkaan halua lisäpainoa.
Ulkona olen paljon liikkunut ja istuskellut. En vain ole mikään auringonpalvoja, en ainakaan täällä kaupungissa, kun ei ole järveä vieressä.
Niin muuten, soitinhan mä Elisallekin ja en tullut hullua hurskaammaksi. Heillä on sellainen laskutusjärjestelmä, että lasku voi tulla puoli vuotta jäljessäkin, jos summa alittaa 25 euroa. Että sillee. On tämä kivaa tämä selvittely, kun ei siitä ole mitään hyötyä ja karhuavat vaan tuota laskua ja laittoivat vielä perintäänkin.
Nyt sitten pitäisi keksiä joku tulonlähde, kun pelkällä vedelläkään ei elä. Huh, siinä onkin taas tekemistä. Yritän siirtää ahdistavaa ajattelua myöhäisemmäksi, kun en tällä hetkellä noille asioille mitään kuitenkaan voi.
Tekstit
