olipa kerran tavis...

Laitoin nuo työtilanteesta kertovat tekstini luonnoksiksi. Ne eivät siis ole hävinneet lopullisesti, mutta halusin ne vähäksi aikaa piiloon. Ehkä otan ne jossakin vaiheessa esille.

Haluan kuitenkin kiittää teitä, ihanat blogikommentoijat, jotka olette tähänkin tilanteeseen jaksaneet kommentoida. Ei tarvitse sentään ihan yksin näitä asioita pohtia, vaikka olen tässä netin ulkopuolisessa elämässäkin aiheesta keskustellut. Ja hyviä neuvoja saanut.

Huomaa tätä blogia pitäessään, kuinka tärkeiksi muodostuvat nuo kommentoinnit. Voin kyllä myöntää, että itse en aina jaksa kommentoida, vaikka yritän edes silloin tällöin sitten laittaa kommentin. Joskus ei vaan tiedä, mitä sanoa ja joskus ei jaksa yleensäkään kommenteida kenellekään.

Muksuni totesi, kun kerroin tapahtumista, että mulla on sitten aina niin huono säkä. Siltä kyllä välillä tuntuu.

Olisihan tämä maailma parempi paikka, jos ja kun me ihmiset kestettäisiin enemmän toistemme tapoja ja kummallisuuksia. Ei kaikista tarvitse väkisin pitää, mutta olisiko liikaa vaatia asiallisuutta.

Joskus mulla on tosiaan sellainen tunne, että olisinpa oikein tavisten tavis, jota kukaan ei huomaa eikä noteraa eikä ärsyynny.

Näitten ajatusten kera lähden lukemaan jotakin lainaamani kirjaa. Lukea ainakin voi ilman, että joku ärsyyntyy, varsinkin jos on yksin.

Sanakuva -kokeilu

Toisena kuvana tällaista sanan ja kuvan yhdistelmää. Oli kiva katsoa, miltä tämä näyttää. Tosin tätäkin voi vielä kehittää eteenpäin ja katsoa, minkälaisia yhdistelmiä oikein voikaan syntyä.

siltainen6 jonka tekijä on Yvonne on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

muokatun kuvan elämää...

Tämän päivän muokattuna kuvana tällainen abstrakti versio taas kerran. Näitä tuntuu tulevan sillai aika helposti. Alan vaan tietokoneella piirtämään ja laittelemaan kaikkia osia näihin kuviin ja sitten siitä jotakin muodostuu.

Nämä lähtevät jostakin yksinkertaisesta kuviosta ja sitten se alkaa näyttää joltakin ja siihen lopetan. Joskus jatkan liian pitkälle ja siitä tulee liian sekava ja siinä on liikaa sälää.

Lauantai on lähtenyt normaalisti käyntiin. Juon kahvia koneen äärellä ja en ole vielä edes kunnolla herännyt, kun tässä kökin.

http://creativecommons.org/license/ tällaisen sivuston löysin ja pitääpä katsoa, miten tämä toimii.

Mukavaa lauantai-aamua blogosfääriin.

Pilvenr6 jonka tekijä on Yvonne on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

välillä kuvamuokkauksia...

Mä olen nimittäin tehnyt noita kuvia oikein urakalla. On se erikoista, että jonkun elämän draaman keskellä luovuus sitten vaan toimii.

Keksin nimittäin laittaa noita abstraksteja kuvioita ja väännellä niitä ja sitten käsitellä. Että nyt tuo kuva on sitten kokonaan mun tekemä, alusta asti. Ja noita kuvia vaan tulee, tulee.

Onko sulle tullut jonkun draaman keskellä fiilis tehdä jotakin? Purkaa tavallaan se elämänahdistus johonkin taiteelliseen muotoon, mikä se sitten kullekin aina on?

lisää vaan tulee...

Tilanne pahenee ja etenee. Jouduin kuuntelemaan koko päivän, että olen hullu, kun en puhu koko ajan. Että kohta mulla viiraa tai muuta yhtä kehittävää. Hän valitti ja meuhkasi kaikesta ja haukkuu yleensää pomon, viimeksi kuukauden valitti hänestä ja nyt sitten musta. Ja vielä mun kuullen.

Meitä on siinä kahdeksan ja kolme meistä ovat vähän hiljaisempia. Mutta he saavat olla. Tai ehkä heidät on ruodittu aikaisemmin.

Toisella puolella pomo hengittää niskaan, että tulosta pitää tulla. No, tuleehan mulla, jos saan rauhassa sitä tehdä. Toisaalla tämä riidankylväjä valittaa ja kaikesta ja haukkuu mua hulluksi tai tulen varmaan kohta, kun en höpötä koko ajan.

Mä nimittäin olen puhunut, aina silloin tällöin jollekin jotakin. Mutta kun teen työtä, niin teen työtä ja näin alussa vaatii tosiaan keskittymistä.

Tämä riidankylväjä sitten meuhkaa, että mä olen outo ja milloin mitäkin, kun olen ollut hiljaisempi ja mitä enemmän hän tuosta asiasta meuhkaa, sitä vähemmän mun tekee mieli puhua.

Tänään tämä koko paska kulminoitui siihen, että mua syytettiin kyttääjäksi, pomon mielistelijäksi ja kantelijaksi, ai niin vielä vakoojaksi. Eihän kukaan muu ole voinut valittaa kuin mä, kun pomo itse piti hänelle tuosta käytöksestä puhuttelun. Hän itse puhuu niin lujaa, että pomo kuulee itsensä haukkumiset ja mun haukkumiset ja kaikki valitukset.

Onpa joo, tosi kiva työpaikka. Ihan innolla odotan pääseväni työhön (kaikkea muuta). Mä olen ihan loppu, neuvoton ja tekee mieli vaan lähteä. Mun työskentelyolosuhteet on tehty mahdottomiksi. Tänäänkin en pystynyt enää keskittymään. Meni ihan harakoille koko päivä. Olen ihan slut, loppu.

kohta... ystävällisyyden ansa...

Kohta työ kutsuu, mutta yritän tässä muutaman sanan laittaa. Yritän nimittäin ajatella jotakin muuta kuin työpaikkaani ja sitä, että olisi vielä kestettävä 3 kuukautta ja sitten tuo piina olisi ohi.

On se kumma, että kun yrittää elää jotakuinkin sääntöjen mukaan, niin silloin ei kuulu joukkoon. Tai jos ei hauku pomo vielä pomon kuullen, ei kuulu joukkoon.

Ja on se kumma, että lähityöyhteisössä ei tarvitse olla kuin se yksi, joka valittaa ja kiukuttelee ja arvostelee, niin työfiilis pilaantuu. Miten onkin yhdellä ihmisellä niin suuri valta, se mua ihmetyttää.

Ja jos olet vielä sanonut, että et jaksa tai ehdi puhua, niin siitä tehdään mielenterveyskysymys. Hm, onko tässä nyt sitten kyseessä narsisti tai pahimmillaan sosiopaatti.

Sosiopaatilla tunteet ovat tuntematon käsite ja myös empatia. Hän saattaa olla liiankin rohkea ja elää hetkessä, mikä milloinkin hyödyttää eniten. Hän ei osaa ajatella toisen tunteita, mutta hän osaa leikkiä miellyttävää tosin jotenkin epäaidolla tavalla, jos kokee siitä olevan hyötyä. Hän osaa olla vauhdikas, hetkessä eläjä, epäaidosti hurmaava, rohkea ja nopea. Ja hän osaa kääntää tilanteet edukseen ja ei opi ikinä virheistään saati sitten tunnustaa niitä.

muuta ajateltavaa.. kuvamuokkaus...

No, nyt kun olen saanut taas vähän purkaa itseäni, niin ehkä taas voisi keskittyä johonkin muuhunkin. Nukahdin nimittäin eilen taas kerran äänikirjan lempeään sanailuun. Kuuntelin englanninkielistä kirjaa ja jossakin vaiheessa nukahdin. Ja äsken heräsin. No, kohta olisi ollut töihin nousu muutenkin, niin tässä sitä ollaan, ylhäällä.

Olen muuten saanut äitinikin innostumaan bloggailusta. Ei varmaan uskoisi näiden mun kyllästymisten jälkeen, että joku voisi innostua mun puheista tästä bloggailusta. No, näin on päässyt käymään. Äitini nimittäin on kirjoittanut vaikka mitä tarinoita ja sanoin, että tämäkin olisi yksi foorumi, missä noita tarinoita voisi julkistaa.

Muksullani on kanssa ollut enemmän ja vähemmän stressiä. On ollut rahahuolia sun muuta sälää. Olen yrittänyt tukea niin hyvin kuin olen voinut ja auttaa rahallisesti sen mitä olen voinut. Raha-asioiden takia ei kannata enenpää stressata. Riittää, kun mä niistä stressaan. Ei tarvita muita.

Löysin muuten mahtavan ison kirjaston tuolta työmatkan varrelta. Onpa iso ja paljon siellä lainattavaa. Taidanpa mennä sinne toistekin. Kirjasto on kyllä niitä parhaimpia keksintöjä.

kenen kanssa olisit mieluusti yksin...

Luin Hesarin nettisivua ja sitten törmäsin sanaan: hiljaisuus. http://blogit.hs.fi/lukupiiri/hiljaisuus/ . Tässä kerrotaan kirjasta, jossa kokeillaan 40 päivää hiljaisuudessa.

Itse en ole Sara Maitlandin kirjaa: A book of Silence, lukenut.

Vaikuttaisi aika mielenkiintoiselta kokeilulta. Olla 40 päivää hiljaisuudessa. Odottaa, mitä ajatuksia silloin syntyy vai syntyykö mitään. Tuleeko silloin rauhallinen olo, saako silloin vastauksia moniin ratkaisemattomiin kysymyksiinsä?

Seurassakin on monenlaisia hiljaisuuden tasoja. On sellaisia ystävällisiä hiljaisia hetkiä ja on sellaisia syyttäviä hiljaisia, painostavia hetkiä.

Ollaanko me nykyajan ihmiset lähteneet liian kauas hiljaisesta elämäntavasta tai kyvystä olla joskus hiljaa tai hiljaisuudessa vai tarviseeko sitä aina jotakin ääntä elämäänsä?

Hiljaista maanantai-iltaa, toivottaa pohtija-iita, joka miettii omaa hiljaisuuden tasoaan ja kestävyyttään. Milloin itse viimeksi nautit hiljaisuudesta? Ja voisitko olla 4o päivää hiljaisuudesssa ja puhumatta?

Dahliaa muokattuna

Tässä on uusi

kuva. Kukka

on

Daahlia

ja kuva on oma ja muokattu.

tässä jakaisin...vaikea luopua yhdestäkään..

Ajattelin ensin poistaa tuon Photokiertämää -blogini, mutta sitten jotenkin tuli sellainen surullinen fiilis. Ihan kuin pitäisi jostakin itselleen tärkeästä, omastaan luopua. Mutta nyt pyhästi vannon ja sormet selän takana ristissä, että enenpää blogeja ette tule multa näkemään.

Pitäähän tähän nyt joku tolkku saada, muuten näitä kasvaa kuin sieniä sateella. Ja kun mulla ei ole ollut näille oikein eriävää teemaa, niin olen vaan poukkoillut näiden väliä.

Olen tosin ajatellut, että Photokiertämään laittaisin enemmän luonnollisia kuvia joko kasveista tai maisemista. Ja ehkä vinkkejä ja muuta höpinää.

Tähän voisin laittaa ainakin näitä mun kuvamuokkauksiani. Ja jutut ovat entisenlaiset.

Waterladyssä voisi olla vaikka mustavalkoisia kuvamuokkauksia ja kuvatarinaa ja runoja.

Ps. neloselta on jo alkanut tämän illan leffa. Josko sitä menisin katsomaan. Pääosissa aina yhtä ihana Nicolas Cage.

soittolista...

Mä olen täysin ihastunut tähän Playlist -soittolistamahdollisuuteen. Kiva valita omia suosikkeja ja kuunnella noita kappaleita. Olenhan sanonut, että pidän rauhallisesta musiikista. Olen aika kaikkiruokainen, mutta agressivisesta rockista en pidä.

Tulee niin tuosta kitaransoitosta mieleen, kuinka olisi mahtavaa itse opetella soittamaan, vaikka en mikään hyvä soittaja olisikaan. Olen joskus soitellut omaksi huvikseni. Sain sellaisen halvan kitaran ja opettelin nuotit ja soinnut ja soittelin sillai omasta päästä kaikkea. Mulla oli tosi hyvä kitarakirjakin. Nykyään varmaan löytyisi jo opetusta Dvd:llä. Ehkä mun pitäisi katsoa tarjontaa ja ostaa kitara. Soittaessaan unohtaa niin täysin tämän muun maailman ja on vain läsnä siinä ja voi myös purkaa omaa ahdistustaa, jos ei löydä niille sanoja tai muuta ilmaisukeinoa.

Pianonsoiton alkeetkin osaan. Voisipa vielä soittaa. Ehkä mä toteutan jotakin. Katsotaan.Yksi haave olisi myös laulaa, laulaa vaikka muutaman ihmisen kanssa. Osaan laulaa kohtalaisesti, mutta mulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa, joten joskus laulan väärinkin. Vaikea laji tuo puhtaasti laulaminenkin.

silmämäärällä...

Olen yrittänyt sitä kuivakakkua saada onnistumaan ja aika huonolla menestyksellä. En varmaan osaa lukea kakkuohjeita kunnolla. Olen ihmetellyt, mitä sekoittaa, mutta ei liikaa tarkoittaa. Välillä olen sekoittanut liikaa ja ei hyvä ja välillä taas vähemmän ja ei hyvä. Mitä tästä opimme: vaikea laji tuo kaakun tekeminen, ainakin tällaiselle kokeilijaleipojalle.

No, eilisestähän mun piti kertoa. Siinä kävi siis näin. Aloin tehdä kermakakkua, johon tulee 2 kananmunaa, sokeria, jauhoja, leivinlauhoa, vaniljasokeria ja kermaa. No, kahden munan kakku on vaan niin pieni. Lisäsin yhden munan ja katsoin noin likimääräisesti, kuinka paljon aineita pitää lisätä.

Vatkasin kananmunat ja sokerin perusteellisesti vaahdoksi. Sitten lisäsin noin silmällä jauhoja ja 4 dl kermaa ja nostelin puukauhalla noita aineita. Tavallaan en sekoittanut hirveästi vaan yritin nyt niin kuin nostella noita aineita. Laitoin jauhoja sormituntumalla ja katsoin, milloin olisi sopivan paksuista. Sitten vaan kaadoin vuokaan ja lopun kakkutaikinan söin kulhosta ja ai että oli hyvää. Huh, onpa tieteellistä.

Noin tunnin jälkeen otin kaakun uunista ja katsoin mielenkiinnolla, mitä siitä tällä kertaa syntyi. Tulipa muuten hyvän makuinen kaakku sormituntumalla. Näköjään mulle sopii tuollainen sormituntuma leipominen. Suosittelen.

jahkailun mestari esittäytyy..

Ai, nyt se uusi blogilista sitten tuli. Kyllä tuntuu oudolta, kun tuo on niin erilaisen näköinen. Ja saa vähän aikaa miettiä, että missä mikäkin on. Vaikka uusia asioita on hyvä oppia ja aivoille kuulema tekee hyvää, kun tekee asiat toisella tavalla, niin en ole varma, miten tähän taas tottuu. Tutut asiat ovat niin kivoja ja turvallisia. Sellaisia arkisia asioita, jotka menevät vanhalla painollaan sen enenpää miettimättä. Sellaista listaa mä kaipailen. Taidan olla paikoilleen jämähtänyt.

Ja mikäköhän siinä nyt on, kun olen valittanut tästä bloggerista, niin kyllä se nyt sitten taas toimii. Katotaan vaan kuinka monta kertaa joudun taas tätä testiosuutta säätämään, kun painan tuota julkaisunappia.

Ja voin kertoa, että olen vähän sellainen jahkailija ja miettijä. Toisaalta haluaisin pitää tämänkin blogin ja sitten tuon Waterladyn. Miten tämä onkin taas tällaista ihme tahkoamista nämä mun touhut.

Kun en ole oikein lapsena ja nuorena saanut päättää asioistani, niin vieläkin aikuisena etsin muilta ihmisiltä vastauksia, vaikka mun pitäisi oppia päättämään itse. Itsehän seurauksista vastaan ja myös itse mun pitäsi hakea vaihtoehtoja. No, ainahan jollakin tavalla neuvoa voi kysyä, mutta päätös on tehtävä itse, tuumii jahkailulady eikä Waterlady.

Joten miten tehdään yksinkertaisista asioista monimutkaisia? Tästä voi kertoa jahkailulady.

arvostaa..sininen...ääni...

Mikä siinäkin on, että sitä välillä pitää enemmän asioista, jotka maksavat jotakin, kuten esim. tuo Waterlady -blogini. Pidän sen ulkoasusta sun muusta ja olen laittanut siihen tekstiä. Jotenkin tuntuu, että sitä pitää hoitaa enemmän, kun se kerran maksaa jotakin. No, nyt ainakin pidän sen, kun kerran aloin sitä maksaakin. Ei se nyt hirveän kallista lystiä ja varsinkin, kun toisen ulkonäöstä pitää.

Sininen maisema on saatu aikaiseksi, kun kameran asetukset ovat olleet vähän pielessä.

Tässä näkyy mun äänikirja, jota olen kuunnellut. Ehkä pääsen sen vielä loppuun.

äänikirja..

Keksinkin hyvän unilääkkeen, vaikka se ei ollut alkuperäinen tarkoitus. Lainasin nimittäin kirjastosta Dan Brown: Murtumaton linnake -äänikirjana. Halusin kuunnella ja kokeilla, miltä kirja kuulostaa luettuna.

Riippuu tietysti lukijasta, mutta tässä tämä lukija sopii tekstiin. Pelkäsin vaan, että jos tulee noita väkivaltatilanteita, niin en tiedä, haluanko tarkaa kuvausta niistä kuulla.

Sain tänään käytyä kaupassakin ja palautettua filmin ja vielä käytyä kirjastossa. Olen oikein tyytyväinen siihen, että saan arkisin jotakin muutakin tehtyä kuin nukuttua.

tekisikö jotakin käsillä...

Ideaa:

Kävin Elsassin sivuilla: http://elsass-elsass.blogspot.com/ ja siinä oli juttua hopeasavesta ja korun tekemisestä. En ole ennen ajatellut, että haluasin tehdä koruja, (no, osata olen halunnut kaikkea), mutta nyt alkoi tuo kuulostamaan tosi mielenkiintoiselta. Olishan se käsin tekemistä ja siinä voisi tehdä ihan omanlaisensa ja sellainen niistä mun kokeiluista varmaan tulisikin.

Kävin myös katsomassa noita hopeasaven kurssiaikoja http://www.hopeasavi.fi/home.php?cat=266 , mutta alkeisryhmät näyttivät olevan täynnä.

Olisipa kunnollinen tekstinkäsittelyohjelma tässä bloggerissa...

Illan mietinnät:

Mä olen tässä miettinyt raskaan työviikon jälkeen, että kaipaisin haastetta ja virikettä. Ja olen kyllästynyt tämän bloggerin tähän tekstiajuriin. Tänne saa kyllä näitä lisäosia ihan kivasti lisättyä sun muuta, mutta tämä teksti on aina tämä sama tylsä ja tähän ei voi sillai luovasti kirjoittaa kuten varsinaisilla tekstinkäsittelyohjelmilla. Joten kaipaisin siis uutta blogipohjaa, mutta sellaista, jossa on kunnon tekstinkäsittelymahdollisuus. Tällaista olen tänään väsännyt: http://waterlady.sivustot.fi/ . En ole vaan varma, että onko tätä versiota liian vaikea käyttää.

Työviikko on ollut mielenkiintoinen ja raskas. Olen tehnyt oikein liukuhihnatyötä niska limassa. Kyllä tulee nämäkin ropot todella ansaittua. Niin paljon olen töitä paiskinut, ettei meinaa ehtiä edes taukoja pitää.

Kuvienmuokkausta tehdään välillä innolla ja välillä taas ei saa mitään ideaa.

Muiden blogeja luen, mutta kommentoini on kait vähän jäänyt, kun olen ollut niin puhki.

Pikku painoja nostan edelleen, että hartiat pysyisivät edes jossakin kunnossa.

Tämä juttu ihmetytti mua, kun luin: http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=73583&c=75&p=2&pm=1 ja varsinkin tämän Hännikäisen kommentti, että naiset pakolla ilotaloon, huh.

blogipalkinto...kiitos Susa

Sain tämä pystin Susalta,
http:///kulttuurejasekoitellen.blogspot.com/ . Kiitos oikein paljon Susa. On se mukava, että muistetaan, vaikkakin olen aika huono jatkamaan. Kerran olen sen jo tehnyt ja katsellut, että täällä blogimaailmassa on kiertänyt näitä palkintoja.

Tällä kertaa haluan antaa tämä palkinnon blogissani kävijöille ja kommentoijille. Kiitos paljon, kun jätätte viestejä. Niitä on tosi kiva lukea ja pitää tätä blogin pitämistä yllä. Meinaa aina välillä usko loppua omiin kykyihinsä ja teksteihinsä ja kuviinsa.

vettä odotellessa...

Illalla yritin mennä suihkuun, kun kerrankin olisin jaksanut. Avasin suihkuhanan ja mitään ei tullut. En ollut varautunut vedettömään iltaan ja janotti tosi paljon. Oli mulla jääkaapissa maitoa, mutta ei se janoa vienyt.

Aamulla tuli jo vettä, mutta vain kylmää vettä. Joten ei sitä pesty tukkaa taaskaan ja alkoi jo olla epämiellyttävä olo. En muutenkaan jaksa asua suihkussa, kun kämpässä on välillä aika kylmäkin, mutta sitten kun menen, niin sitten olisi jo ihana saada itsensä pestyä ja hiukset laitettua.

Tänään sitten pelasin varman päälle ja kävin muksullani suihkussa. Onneksi hän ei asu liian kaukana, että sieltä jaksaa sitten kotiinkin tulla.

Eipä vaan ole ennen koko lähiöstä rikkoutunut vesiputki ja tässä sitä ihmetellään ja odotellaan, milloinka saisivat sen korjattua.

kuvasta lähti ajatus..

Tämä kuva lähti elämään ihan omia polkujaan. Ensin mulla oli piirustus, sitten lisäsin valokuvaa ja yhdistelin ja muokkailin ja kaiken myllytyksen jälkeen kuvasta muodostui tällainen.

Tästä voisi tulla mieleen ne kuuluisat musteläiskätestit. Mitä tuosta tuleekaan mieleen? Voisin lainata kuvaa, jos entiset ovat liian käytettyjä.

Luin joskus kirjaa motivoimisesta. Siinä kerrottiin sitkeistä ihmisistä, jotka eivät lannistuneet, vaikka välillä asiat menivät ihan pieleen. Sitäkään en ollut ajatellut, että myyjän paras puoli on kuulema sitkeys ja lannistamattomuus ja se, ettei anna periksi. Olin ajatellut, että puheenlahjat tai hyvä tyyppinä olisi se myyjän paras puoli.

Olen nimittäin huomannut, kuinka helppoa on antaa periksi ja olla uskomatta, että mikään muuttuisi. On helppoa antaa ajatusten mennä entistä rataa.

Siinä vaiheessa, kun olen gallialaisten tavoin odottanut taivaan putoavan päälleni, niin jotakin hyvää on ollut tulossa. Ehkä ei totaalista helpotusta ongelmiini, mutta jotakin, jotakin alkua. Ja aina jotakin tuon ei mitään voittaa.

seuraa...

Eilen lueskelin taas näitä blogeja. Sitten törmäsin aika erikoiseen blogiin. Enpä ole ennen moiseen törmännyt.

Siinä on siis aikuinen mies, joka tarjoaa keskusteluseuraa. Hän on akateeminen ja kätevä käsistään. Palvelu on tarkoitettu vain naisille. Hm..

Tuossa on vaan ainakin yksi pulma. Hän kirjoittaa ihan hyvin, mutta en tiedä, osaako hän keskustella ja tulisiko hänen kanssaan toimeen. Musta pitäisi olla sellainen koetunti, jossa näkisi, osaako hän keskustella.

Toisaalta en sitten tiedä, viitsisinkö maksaa keskusteluseurasta. Ehkä jos tätä nyt leikillään pyörittelisi, niin olisi kiva saada seuraa museoihin tai joihinkin paikkoihin, ettei tarvitse mennä itsekseen. Mutta 50 euroa on kova hinta. Tällä hetkellä mulla ei ole kyllä rahaakaan.

Tulee tuosta 50 eurosta mieleen terapia. Sekin maksaa 50 euroa. Tosin tämä henkilö veloittaa enemmän, jos keskusteluaiheet ovat vaikeampia. En oiken tiedä, mitä ajatella, hm...

Lisäys: tämä mies toimii siis vain Helsingin keskustassa. Mä itse asun vähän kauenpana keskustasta, joten olen itsekin liian kaukana. Tässä esimerkki hänen sivuiltaan.( Keskustelun aiheet voivat liikkua taiteen, muotoilun, filosofian ja kulttuurin alueella. Myös teemat inhimillisyyden kaikilta alueilta ovat mahdollsisia (mies-nainen, ihmis- ja maailmakäsitys, työ, harrastukset…). Tietysti kaikki ajankohtainen ja yliaikainen kiinnostaa.)

voi ottaa mukaan

Jippii: ulkona on lunta ja vielä sellaista lunta, josta voi tehdä jotakin, vaikkapa lumiukon tai -koiran kuten mä väänsin.

Koska olen välillä joutunut näihin haasteisiin mukaan, niin nyt on sitten mun vuoro haastaa. Kävin nimittäin tänään ulkona ja siellähän on ihanaa loska- ja lumipallolunta. Mun haaste koskeekin:

Mene ulos = tee lumipalloja = muotoile lumiukko, -koira tai lyhty.

Haastan mm. Elegian: http://vesiviiva.blogspot.com/

Uunaleijonaisen: http://www.leijonainen.fi/

Hallattaren: http://hallatar.blogspot.com/

Akileijan: http://akileija.i28.fi/

Toteutus on vapaa ja laittakaa kuva blogiinne ja kertokaa sitten mulle, niin tulen kurkkaamaan teidän talvisia lumipallokokeiluja.

Tämän voi napata mukaansa kuka tahansa muukin täällä blogissani kävijä.

kävipä ohrasesti...

Osallistuin tuohon valokuvatorstain haasteseen ja vahingossa laitoin tämän blogini osoitteen. Joten haastekuva on siis tuossa Photokiertämässä: http://photokiertm.blogspot.com/ .

Ajatuksissani laitoin tämän osoitteen enkä tuota toista. Näin siinä käy, kun ajatukset ovat välillä ihan muualla kuin siinä, mitä tekeee. Mulla ei ole muutenkaan kaikkein paras keskittymiskyky. Monta kertaa saa oikein väkisin keskittyä, ettei ala kelailemaan omiaan tai yritä tehdä liian montaa asiaa yhtäaikaa.

milloin viimeksi olenkaan käynyt....

Piti mennä leffaan, mutta haluamani leffan esitysaikaa oli siirretty, joten piti keksiä sitten vaihtoehto. Joten mentiin sitten Suomen kansallismuseoon, http://www.nba.fi/fi/skm .

Kuvia on vähän muokattu. Nalle kököttää portailla, kun mennään sisään. Toisessa rakennus, on vaan mennyt vähän keikulleen.

Samaten näkyvät nämä kauniit kattomaalaukset, kun tullaan sisään.

Nämä kuvat ensipaloiksi, ruoka ja jälkiruoka tulevat myöhemmin.

Mielenkiintoista on käydä paikoissa, joissa ei ole käynyt pitkään aikaan.

on se tämäkin...

Nyt saa näköjään olla tarkkana, jos etsii työtä vaikka netin kautta. Löysin nimittäin tällaisen uutisen Taloussanomista:

Nettirikolliset huijaavat nyt työttömiä
Nettirikolliset ovat keksineet uuden keinon hyötyä työttömistä, jotka etsivät työpaikkaa verkon avulla. Kotona tehtävä työ voi pitää sisällään rahanpesua ja varastetun tavaran välitystä.

On tämäkin, kun joutuu olemaan varovainen, mitä työtä tekee. Voi joutua huijauksen kohteeksi, jos ei ole tarkkana. Eipä olisi ainakaan meikäläiselle tullut mieleen, että rikolliset ovat löytäneet työnvälityksenkin, huh.

FBI varoittaa http://www.fbi.gov/pressrel/pressrel09/workathomescams020309.htm varsinkin ilmoituksista tai sähköposteista, joissa tarjotaan kotona tehtävää työtä. Työhön saattaa liittyä esimerkiksi "laskujen käsittelyä", "rahan siirtoa" tai "tavaroiden uudelleenlähetystä".

Ja jos erehtyy heidän palkolliseksi ryhtymään, niin nämä ovelat rikolliset vielä käyttävät henkilötietoja ja pankkitietoja hyväksi. Tämä on näköjään tätä nykyaikaa. Voi joutua rikollisen palvelukseen, jos ei tarkkaan katso, mitä tekee. No, vielä en ole itse tuollaisiin ilmoituksiin törmännyt tai eivät vaan ole kiinnostaneet meikäläistä.

taas pelaa..

Tulin äskettäin kotiin ja tulin heti katsomaan, josko netti toimisi. En nimittäin ollut maksanut laskua ja vasta tänään tajusin sen sitten maksaa ja sitten tämä netti taas on auki. Huh. Tässä näkee, kuinka riippuvaiseksi sitä on netistä tullut. Tosin kyllä sitä pari päivää pärjää ilmankin, ainakin arkisin.

Tein eilen noita kuvamuokkauksia taas kerran. Sai valokuvakin uuden ilmeen.

Ajattelin katsoa animaatiofilmin, kun muksuni on sitä kehunut. Siinähän tämä ilta menee ennenkuin taas saa käydä unten maille.

Onneksi kohta on taas viikonloppu ja voi levätä. Menee nämä viikot ihan viikonlopun odotuksessa. Jotakin pitäisi näille arkipäivillekin keksiä, ettei eläisi vain pyhänä ja arjen nukkuu ja työskentee ohitse.

kaikenlaisia sitä päästetäänkin...

Kuva on ekalta luokalta, kun opettaja vihasi mua ja otti mut silmätikuksi. Tein vielä kuvasta vieläkin hirveämmän tehosteilla, että siinä näkee ne tuntemukset, mitä silloin koin.

Kaikenmaailman hirviöitä sitä päästetäänkin opettamaan. Ja ekalla luokalla pitäisi saada kevyt lasku oppimiseen. Meikäläinen taas alkoi silloin pelätä ihmisiä ja koulua. Sitä ennen olin utelias ja sosiaalinen, mutta tuosta ekasta puolesta vuodesta jäi ikuinen trauma sisuuksiini.

Toisessa kuvassa jo vähän elämä voittaa ja hymy on mulla herkässä. Mutta mitä lienee traumoja mulla on mun sisuksissa tuosta alkuajasta. Vieläkään en tykkää, kun joku katsoo, mitä mä teen. Alan silloin hermoilla. Nousee tuo koulualoitus silloin mieleen.

Taitaa olla jo kuollut tuo opettaja, mutta ihan väärällä alalla hän oli. Miten sitä päästetäänkin opettamaan ja vielä ekaa luokkaa täysin ennakkoluuloinen ja lapsivihamielinen ihminen. Ihmettelen vaan.

kuvaa...kaukokaipuuta... nettimaailma...

Heräsin jo puoli kahdeksan, mikä on aikaista mulle. Näin levottomia unia ja en ollut varma, onko tänään työpäivä vai vapaapäivä. No, onneksi oli vapaapäivä. Saa vielä tämän päivän olla ja touhuta omiaan.

Luin Hesarista, että eilen tuo Googlen hakukone sekoili. Pitäisköhän varmuuden vuoksi käyttää noita muitakin hakukoneita, ettei ole vain yhdestä riippuvainen.

Aamuni ratoksi tein taas tämmöisen Gimp-piirustuksen. Olen nyt ihastunut näiden abstraktiversioiden teosta. Näihin voi liittää ihan mitä vaan ja katsoa sitten lopputulos. Välillä miellyttää omaa silmää ja välillä ei, mutta onpahan vaihtelua noiden valokuvien muokkaukseen. Jatkan kyllä niitäkin, mutta haluan kokeilla koko ajan jotakin uutta.

On jännä ajatella, kuin nettiaikana voidaan olla yhteydessä ympäri maailmaa. Mäkin olen tuolla StumbleUponissa kirjoitellut ihmisten kanssa. Tuleepahan tuota englantia treenattua. Ja samalla kuulee kuulumisia toiselta puolelta maailmaa. Kuten esim. että Australiassa on tällä hetkellä kuuma, 45 astetta lämmintä ja maastopaloja.

Näin on mun aamu lähtenyt käyntiin. Mites muilla mahtaa sunnuntai käynnistyä?