Tämä itseni hyväksymisasia kummittelee aina välillä. Ja se, että näen itseni ehkä eri tavalla kuin muut mut. Olen nimittäin pitänyt itseäni vähän pyöreänä ja eilen röntgen -hoitaja sanoi, etten ole ylipainoinen. Jäin oikein miettimään, että millaisena itseni näen. Katson peilistä, mutta näen itseni pyöreänä.
Tuntuu, että on joutunut tekemään pitkän matkan, että edes jollakin tavalla hyväksyisi jotkut puolet itsestään. Olen nimittäin aina halunnut olla siro. No, siroa musta ei saa, mutta ei kait kaikkien naisten siroja tarvitse ollakaan. Kait tähän maailmaan mahtuu muunkinlaisia naistyyppejä.
Tykkään katsoa tv:stä dokumentteja. Ne herättävät ajatuksia ja joskus tulee ahaa- elämyksiä oman itsensäkin suhteen. Näkee silloin omassa elämässään ja itsessään jotakin hyvää.
Jäi erään kuvanveistäjän haastattelusta mieleen, kuinka hän kertoi, että jossakin vaiheessa viimeistelu on lopetettava ja jätettävä työhön virheitä. Ei tarvitse veistoksen siis olla täydellinen. Kun oppisi nauttimaan tekemisesta, minkä ei tarvitse olla täydellista. Tekisi asioita, vaikka ne eivät onnistuisikaan niin hyvin.
Katsoin myös dokumentin näistä 100 -vuotiaista. Siinä oli kyllä niin erilaisia 100-vuotiaita. Osa oli hyvässä kunnossa, vaikka joi ja poltti ja osa taas pyörätuolissa. Varmaan korkean iän salaisuus on geenit ja ruoka ja ehkä joskus jopa elämänasenne. Tosin joku jo sanoi, että on raskasta olla 114-vuotias, kun on riippuvainen muista ja joku toivoi jo kuolemaa, kun on elänyt niin pitkään.
Joutuu miettimään, millainen vanhus musta tulee, jos vanhaksi elän. Olenko toimelias ja itsenäinen vanhus vai muista riippuvainen? Puolet elämästä on eletty ja toinen puoli voi olla edessä.
Geenit kuulema ratkaisevat, mitä vanhemmaksi tulee. No, itse voin ainakin vaikuttaa, että mulla olisi jonkinlainen lihaskunto. Ja kuulema nopea kävelyvauhti ennakoi parenpaa terveyttä. Kun saisi jostakin sen positiivisen elämänasenteen. Sillä kuulema pääsisi jo pitkälle.
Tekstit
3 kommenttia:
joo, täydellisyyteen en ole koskaa pyrkinyt, ja minä näen itseni vielä kauniina naisena, vaikka olenkin pieni ryppyinen pullukka mummu :)
Hannele, se on hyvä, kun ei pyri täydellisyyteen. Mä näen itseni joskus ihan nättinä ja jonaina aamuna taas en tykkää omakuvastani. Onneksi sentään hyväksyn itseni useammin.
Ihminen ei voi koskaan olla täydellinen! Sitä kasvaa ja kehittyy (ainakin toivon niin) koko ajan. Kukin tavallaan.
Lähetä kommentti