Tämä asia on kyllä vähän naurettava tai ehkä outo. En oikein tiedä, viitsinkö edes tästä kirjoittaa. No, kirjoitan kuitenkin.
Varmaan on tullut aika lailla esille, että elän yksin ja ei mulla ole enää montaa ystävääkään jäljellä. Jossakin vaiheessa erilaiset elämänvaiheet ja mun masennus vei mua ja ystäviäni eri suuntiin.
No, olenhan mä tähän jo tottunut. Ei siinä mitään. Mutta ensi vuonna täytän pyöreitä vuosia ja mua masensi ja suretti, kun en voi pitää minkäänlaisia juhlia, kun mulla ei ole montaa ihmistä, keitä voisin sinne pyytää. Olisin halunnut jotakin erilaista, jotakin, josta muistaisin nuo synttärit.
Outoa, toiseen Yvonne, pohtija-iita blogiini ei pääse
14 vuotta sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Ei siinä ole mitään naurettavaa, ettei ystäviä ole paljon. Minulla oli itselläni vaihe, jolloin minulla ei ollut kuin muutama ystävä. Heitäkään en usein tavannut, koska en jaksanut ja toisaalta heillä oli paljon enemmän ystäviä, joista valita.
Silloin yksinäisyys ei tuntunut kivalta, sillä se ei ollut vapaehtoista. Ei vain ollut seuraa, vaikka olisi halunnut. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Uskon, että ihmisillä on erilaisia vaiheita elämässään. Sinunkin tilanteesi voi muuttua. Ei siihen tarvita kuin yksi hetki, sattuma. Kovasti toivon, että sinulle niin käy!
Elegia, ei kait tässä olekaan. Joskus vaan on kynnys siinä, mitä tänne kirjoittaa.
Vaikka tähän yksinolemiseen tottuukin, niin joskus kaipaisi enemmän seuraa ja juuri noihin juhliin mukavia ihmisiä.
En kait olekaan ainoa tämän asian kanssa. Ja voihan tämä tilanne muuttua ja tavata ihmisiä, jotka jäävät ystäviksi. Tai vanhat palaavat. Eihän sitä koskaan tiedä.
Kiitos rohkaisusta. :)
Lähetä kommentti