Yvonne, pohtija-iita

mielenkiintoista... hm..

2010-02-08T19:53:00.003+02:00

Katsoin äsken Prisman:Mielen sairaus puntarissa. Siinä on kymmenen koehenkilöä ja sitten asiantuntijaraati, joka yrittää selvittää testien avulla, ketkä noista kymmenestä on diagnosoitu mielenterveysongelmaiseksi. Siis viisi ihmistä heidän pitäisi löytää.
Taitaa olla vaikea tehtävä. Mielensairaushan ei välttämättä näy ulospäin.
Mäkin kun katselin niitä henkilöitä ja yritin arvata, niin en kyllä keksinyt oikeastaan ketään. Niin vähän tietoa siinä annetaan.
Mielenkiintoinen ohjelma tuo Prisma. Toivottavasti muistan katsoa myös toisen osan.
Tällaiset ohjelmat pistää ajattelemaan ja saa jotenkin veren kiertämään aivoissa. Ei ole sellainen turtunut olo tv:n katselun jälkeen vaan tuntee oikein elävänsä, kun on nähnyt jotakin mielenkiintoista. Lisää tällaisia ohjelmia.

Rönsyliljaa ja omakuntoutusta....

2010-02-08T11:08:00.005+02:00

Sain Rönsyliljan pistokkaita ja nyt ovat siten iloisesti kukkaruukussa ja toivottavasti kasvavat oikein komeasti. Olen nimittäin suunnitellut niiden varalle huoneilman puhdistusta. Tosin kasveja pitää kuulema olla kymmenen, joten siinä onkin miettiminen, mihin niitä sitten sijoittaa.
Projekti omakuntoutus jatkuu ja omilla ehdoilla. Näkeehän sen sitten tuloksista ja käden liikumisesta, kuinka oikeassa olen ollut ja olenko tehnyt oikeita liikkeita. Vähän kyllä jännittää.

Kuvasin viime kesänä ankkojen puuhia moneen kertaan. Niiden parissa kului hyvin aika.

rentona kuin possu unohtaa kivun...

2010-02-07T20:29:00.004+02:00

Mä keksin ihan oman tavan kuntouttaa itseäni (löysin myös nettisivun tuon ahtaan olkapään kuntouttamisesta ja olen tehnyt sen mukaan liikkeitä). Pidän välillä sellaisia helpompia päiviä ja en tee liikkeitä ollenkaan, jos kipu on jatkuvaa. Ja silloin ei kyllä tee mieli mitään tehdäkään. Ottaa kipulääkkeen, joka välillä tehoaa ja välillä sitten vähemmän ja lepää. Siinä sitten tuo kipukin helpottaa. Mutta ei olisi näinkään kivutonta oloa, jos olisin uskonut tuota fysioterapeuttia (hän määräsi neljä kertaa päivässä tekemään noita kivuliaita liikkeitä). Hänen antamansa liikkeet tekivät olon tosi tukalaksi ja särki koko kättä ja tuli kauhulla mieleen tämä käsien kipuilu, joka tässä vasemmassa kesti puoli vuotta. Siinä oli siis jatkuvaa hermosärkyä.

Pitäisi näköjään olla lukenut lääketiedettä ja vielä ihmisen anatomiaa. Sitten voisi vedota omaan tietämykseenkin, kun potilastahan ei uskota, vaikka kait sitä itse parhaiten omat kolotuksensa tietää ja myös se, mikä tekee kipeää.

Huomaan, että mun vanha vastarannan kiiski nostaa päätään ja teen taas asioita omalla tavallani enkä ohjeen mukaan. Mikäköhän vimma mullakin on kaikkeen lisätä sitä omaa. No, tällä kertaa en kait mennyt kovin metsään.

M75.0 ja M75.4

2010-02-03T14:10:00.007+02:00

Onpas taas kulunut aikaa tästä kirjoittamisesta. Ajatuksia on pyörinyt päässä, mutta olen halunnut olla vähän aikaa omissa oloissani. Ja ei ole ollut oikein tarvetta jakaa ajatuksia. Mutta nyt alkaa taas nämä padot vähitellen repeillä. Tuntuu taas kuin pursuiaisi yli eikä voi mitenkään estää. Mitäköhän täältä taas tulee. Huh.

Mulla leikattiin tämä vasen olkapää viime keskiviikkona. Viikon tässä on sitten kärvistelty ja ihmetelty. Mulla on diagnosoitu: M75.0 ja M75.4.

Multa on siis tätä olkapäässä olevaa nokkamaista luuta pienennetty. Se hankasi ja aiheutti osaltaan tulehdusta ja kipua. Joten nyt pitäisi pystyä liikuttamaan olkapäätä paremmin. Hah, saas nähdä.

Siis mulla oli ahdas olkapää - ja myös jäätynyt olkapää -diagnoosi.

Sitten mulla oli tuossa etuosassa panssarimainen arpikudos, joka poltettiin pois. Ja tämä käsi myös manipuloitiin eli väkisin kammettiin auki, että kiinnitteet saataisiin irti.

No, leikkaus meni ihan hyvin ja eipä näytä arpeakaan tulevan noihin viiteen leikkauskohtaan. Mutta, mutta. Nyt askarruttaa tämä kuntoutus ja kipu.

Heti vaan laitettiin suoraan sairaalan fysioterapeutille, joka sitten väänteli kättä. Ja mulle sanottiin, että varaudu kipuun. Kyllähän sitä kipua kestää, mutta kun on puoli vuotta ollut sellaista hermokipua, johon ei auta kunnolla mikään, niin tuon kivun kokeminen ei oikein huvita.

Kokeilin tehdä noita liikkeitä ohjeen mukaan. Ja nyt on sitten käsi tosi kipeä. Sattuu heti, jos otan kantositeestä pois ja laitan vaikka peittoa sänkyyn. Tänään en todellakaan tee mitään liikkeitä. Sellainen kipu tässä kädessä on.

Luin vaan joltakin lääkärisivustolta, että ahdas olkapää -leikkauksen jälkeen pitäisi antaa levätä pari viikkoa ja sitten aloitetaan varovasti käden kuntoutus. No, mut käskettiin heti noita liikkeitä tekemään ja hammasta purren olen niitä sitten tehnyt. Lääkäriaikakin on vasta huhtikuussa, niin ei pääse lääkäriltäkään kysymään.

Kipu tulee ainakin tutuksi ja ehkä opin vähitellen sen kanssa elämään. Kyllästyttää vaan tämä ainainen sairaana ja kivuliaana olo. Ainoa lohdutus on siinä, että jossakin vaiheessa pitäisi hellittää ja liikkuvuus pitäisi palautua. No, sitä odotellessa eteenpäin mennään ja ihan omilla ehdoilla.

No, onneksi voi myös katsella dvd:tä ja tehdä tietokoneella jotakin. Saa ajatukset vähän muualle.

kuulumisia....

2009-12-27T10:42:00.002+02:00

Olkapäiden vointi on menossa parenpaa päin. Ei ole niin kovia kipuja kuin ennen. Oikean kanssa teen noita liikkeitä ja vasen taas ärtyilee. Vasemmassa onkin heijastusta kaurangasta ja niskasta. Sen takia en tiedäkään, onko tuo leikkaus oikea toimenpide ja tuo leikkaaminen jännittää mua.

Kävin kanssa velkaneuvonnassa. Olen siis ollut liian vähän aikaa työttömänä ja mulla pitäisi olla vakityöpaikka, etttä voisivat auttaa mua. Että silleen.

Käytiin myös isääni katsomassa. Oli aika raskas reissu, kun hän on sairastunut vakavasti. Pahinta oli myös se, kun hän itki, kun me lähdettiin. En ole ikinä nähnyt isäni itkevän.

Tästä pitäisi kanssa ruveta orientoitumaan töihin. Ei ole vaan mitään hajua, mihin. Ehkä tammikuu pitää ottaa vielä rauhallisesti, mutta sitten olen kait näiden käsien kanssa jo voiton puolella ja pitäisi etsiä itselle töitä.

virheitä tekemään... joskus sitä on onnistuttava...

2009-11-28T18:48:00.003+02:00

- Korjaa virhe, jos voit.
- Suhteuta virhe käytettävissäsi olleeseen tietoon.
- Suhteuta virhe vielä pahempiin virheisiin.
- Mieti, kauanko virheesi muistetaan.
- Mieti, moniko maailmassa tietää asiasta.
- Mieti, oliko onnistuminen sittenkään ehdottoman välttämätöntä.
- Tarkista sisäistä vaatimustasoasi.
- Mieti oman vaikutusvaltasi rajoja.
- Pidä virhettä yrittämisen merkkinä.
- Opi omista ja myös muiden virheistä.
- Kerro virheestäsi toisille kuin seikkailusta.
Miksi on vaikea kestää epäonnistumista? Miksi haluaisi aina onnistua tai sitten ei halua yrittää ollenkaan?
Olisi hyödyllistä oppia tekemään asioita ilman, että pelkää virheitä. Jokainenhan tekee joskus virheitä. Virheet eivät tee ihmistä huonoksi. Virheistähän voi oppia ja virheidentekijä on inhimillinen.
Kukaan ei kait voi aina epäonnistua. Joskus kokee onnistumisen hetkiä. Mulla on vaan joskus sellaisia vaatimuksia, että koen epäonnistuneeni. Esim. haluaisin, että kotini olisi kaunis ja suhteellisen siisti. En osaa tehdä sellaista, joten koen itseni epäonnistuneeksi. Yritänkö pakottaa itseäni siivoomaan, mikä on raskasta vai hyväksyä oman suurpiirteisyyden tällä saralla, mikä sekin olisi vaikeaa.
Ehkä olisi helpompi onnistua, jos vain tietää, mikä on itselle se onnistuminen. Ja tietää myös, että monesti se vaatii epäonnistumisen kokemuksia, että voisi oppia ja onnistua.
Tai onko elämässä onnistumista se, että olisi hyvä työpaikka ja hyvä parisuhde. Jos nuo ovat onnistumisen ehdot, niin olen epäonnistunut elämässäni.
Ehkä pitäisi katsoa elämista kokemisen matkaksi, jossa on epäonnistumisia ja onnistumisia. Ja kaikki kokemukset voivat opettaa jotakin. Niinhän sitä sanotaan, että tekemällä oppii. Ehkä tekemällä oppii myös epäonnistumaan ja tajuamaan, että joskus saa epäonnistua, että se ei vaikuta ihmisarvoon.

itsensä näkeminen...virheet...vanhuus...

2009-11-27T12:53:00.004+02:00

Nämä Gilda -kuvat ovat tuonneet mulle paljon hupia, kun olen yrittänyt muokata niitä omanlaiseksi. Tv:stä kun on vaikea saada hyviä kuvia.

Tämä itseni hyväksymisasia kummittelee aina välillä. Ja se, että näen itseni ehkä eri tavalla kuin muut mut. Olen nimittäin pitänyt itseäni vähän pyöreänä ja eilen röntgen -hoitaja sanoi, etten ole ylipainoinen. Jäin oikein miettimään, että millaisena itseni näen. Katson peilistä, mutta näen itseni pyöreänä.

Tuntuu, että on joutunut tekemään pitkän matkan, että edes jollakin tavalla hyväksyisi jotkut puolet itsestään. Olen nimittäin aina halunnut olla siro. No, siroa musta ei saa, mutta ei kait kaikkien naisten siroja tarvitse ollakaan. Kait tähän maailmaan mahtuu muunkinlaisia naistyyppejä.

Tykkään katsoa tv:stä dokumentteja. Ne herättävät ajatuksia ja joskus tulee ahaa- elämyksiä oman itsensäkin suhteen. Näkee silloin omassa elämässään ja itsessään jotakin hyvää.

Jäi erään kuvanveistäjän haastattelusta mieleen, kuinka hän kertoi, että jossakin vaiheessa viimeistelu on lopetettava ja jätettävä työhön virheitä. Ei tarvitse veistoksen siis olla täydellinen. Kun oppisi nauttimaan tekemisesta, minkä ei tarvitse olla täydellista. Tekisi asioita, vaikka ne eivät onnistuisikaan niin hyvin.

Katsoin myös dokumentin näistä 100 -vuotiaista. Siinä oli kyllä niin erilaisia 100-vuotiaita. Osa oli hyvässä kunnossa, vaikka joi ja poltti ja osa taas pyörätuolissa. Varmaan korkean iän salaisuus on geenit ja ruoka ja ehkä joskus jopa elämänasenne. Tosin joku jo sanoi, että on raskasta olla 114-vuotias, kun on riippuvainen muista ja joku toivoi jo kuolemaa, kun on elänyt niin pitkään.

Joutuu miettimään, millainen vanhus musta tulee, jos vanhaksi elän. Olenko toimelias ja itsenäinen vanhus vai muista riippuvainen? Puolet elämästä on eletty ja toinen puoli voi olla edessä.

Geenit kuulema ratkaisevat, mitä vanhemmaksi tulee. No, itse voin ainakin vaikuttaa, että mulla olisi jonkinlainen lihaskunto. Ja kuulema nopea kävelyvauhti ennakoi parenpaa terveyttä. Kun saisi jostakin sen positiivisen elämänasenteen. Sillä kuulema pääsisi jo pitkälle.

jyvä jyvältä....

2009-11-27T11:38:00.004+02:00

Nyt on pidetty pari viikkoa lomaa blogin pidosta. Välillä olen kyllä käynyt täällä, mutta ei ole ollut aiemmin kunnon inspiraatiota kirjoittaa.

Tässä selvisi sekin, että mulla on yliliikkuvat nivelet. Liekö tuo osaltaan vaikuttanut, että kädesssäni on ollut näitä vaivoja. Ihoni mm. venyy kuulema epänormaalisti, eli on joku kollageenihäiriö. Jos nyt vaikka osaisi liikkua niin, ettei rasita niveliä.
Vaikea saada itsensä ajattelemaan välillä muuta ja varmaan myös kuormitan tytärtäni näillä asioillani.Totaalinen uupumus yhdistettynä kipuihin on kanssa pitänyt mielen matalana.
Pienet toivekkuuden hetket pitävät mut pystyssä ja ei ihan täysin menetä toivoaan, kun tämänkin vaivan pitäisi jossakin vaiheessa hellittää.

"Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillä oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan."

Tsingiz Aitmatov

lauantaina....

2009-11-14T18:04:00.002+02:00

Mulla on välillä vimma tehdä monta asiaa yhtäaikaa. En siis osaa keskittyä kunnolla mihinkään. Ehkä mulla on joku puolittainen d tai mikä lienee.
Välillä tekee todellakin mieli luovuttaa ja lopettaa tämä blogin pito. Sitten joku kommentoi ja kyselee, missä olen ollut, joten tässä sitä taas sitten ollaan. En ole varma, pystyisinkö edes tässä vaiheessa lopetttamaan, vaikka olenkin siitä puhunut.
Yhtä piirrettä kovasti toivoisin tähän elämään: itseluottamus mahdollisimman monessa asiassa. Olisi elämä paljon helponpaa. Ja olisi myös hyvä olla sellainen, joka tietää, mitä tekee ja minne on matkalla. Ettei elämä mene vain ihmettelyksi ja jahkailuksi. ´
Otinpa aikani kuluksi Tv.kaistan. Kun kerran tuli sitä kuukausi maksettua, niin taidanpa jatkaa leffan katselua. Piti tulla tänne vaan ihmettelemään.

taukoa, lintukuvia ja suhde ruokaan...

2009-11-14T13:42:00.005+02:00

Taas kerran mä olen tilanteessa, missä mietin tämän blogin pitämisen mielekkyyttä. En ole varma, onko mulla vielä sanottavaa tai kuvattavaa vai olenko jo kertonut kaiken oleellisen. Tai osaanko kirjoittaa niin, että herätän kommentointia.
Tämän hiljaisen viikon aikana olen myös miettinyt suhdettani ruokaan. Olen nimittäin huomannut, kuinka vaikeaa on syödä normaalisti. Välillä yritän olla dietillä ja välillä taas syön ihan liikaa. Ehkä ajatuksiani on myös siivittänyt kirja: Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö.
Tajusin kirjasta, että ahminta on seurausta siitä, että on syönyt liian vähän. Ja kannattaa syödä 4-5 kertaa päivässä. Ja ei kannata yrittää olla millään dietillä. Kuulema liika ruuan rajoittaminen altistaa kenet tahansa ahmimiselle.

Ja näin talvella kun huomaa vielä, ettei huvita mennä ulos lenkille. Jää liian helposti kotiin, varsinkin nyt kun olen sairaslomalla.
Sikaflunssalta olen kait vielä säästynyt. Kuumetta oli neljänä päivänä ja vähän heikko olo. Muuten ei mitään oireita. Nyt tuntuu olo taas normaalimmalta. Rokotusta en ole aikonut ottaa. Ainoa rokotus, minkä pidän voimassa, on jäykkäkouristusrokotus.

joulun odotusta...

2009-11-08T11:18:00.004+02:00

Kohta on sitten joulu ja en oikein tiedä, mitä tänä vuonna joulusta ajattelisin. Joulunhan pitäisi olla yhdessäolon aikaa, rauhan aikaa. Monille se on kuitenkin ikävien muistojen aikaa, liian suurten odotusten aikaa.

En edes tajua, miksi sitä laittaa niin suuret odotukset jouluun. Ehkä ne odotukset selittävät sen, miksi ahdistaa ja on surkea olo. Ehkä joulussa pitäisi olla taikaa ja silloin odottaa kaikkien ikävien asioiden häipyvän ja joulun tuovan vain onnea ja iloa.
Mulle joulussa on ollut vaikeaa se, ettei ole enää sitä kotitaloa, jossa isolla joukolla joulua juhlittiin. En tiedä, miksi se paikka on niin tärkeä. Monethan eivät vietä aikuisena joulua kotitalossaan vaan oman, uuden perheensä kanssa. Ehkä joulu kaikkien eniten näistä pyhistä muistuttaa siitä, ettei ole sitä omaa perhettä.
Samaten jouluun liittyi puukirkossa käynti lumisessa maisemassa. Se rauha ja kaunis luminen ympäristö. Ihmiset hyörivät ympärillä. Väliaikaisesti on sotakirveet haudattu. Odotetaan lahjojen jakoa, joka alkoi yleensä kahdeksan jälkeen illalla. Oli ääniä, makuja, lämpöä ja tunnelmaa. Oli touhua ja kuusen hakemista. Oli koristelua ja odottelua.
Mitenköhän onnistuisi nyt aikuisena vangitsemaan edes vähän joulun tunnelmaa. Edes vähäsen siitä taiasta pitäisi itselleen.

viime vuoden talvikuvia...

2009-11-07T19:12:00.004+02:00

Viime vuoden kuvia laitan esille, kun nyt kameran ulkoilutus on vähän jäänyt. Ei ole oikein huvittanut ulkoilla tuossa liukkaassa loskasäässä.

Tytär kävi kääntymässä ja muuten olen ollut ihan omillani. Huomaan keksiväni koko ajan uusia sanoja tälle yksinolemiselle. Ehkä luulen yksinäisyyteni helpottavan, kun käytän eri nimityksiä sille.

Ajattelin viettää tämänkin illan tv:n ja lukemisen merkeissä. Ei ole huonoja vaihtoehtoja nuokaan.

nojatuolikuuntelua ja väreilla leikkimistä....

2009-11-05T10:58:00.003+02:00

Teki mieli leikkiä väreillä.

Aika yllättävät värit vaan valitsin.

Joskus on vaan kiva kokeilla, mitä syntyy.

Tuolla oikeassa yläreunassa on tehosteita.

Kuuntelin linnun laulua, sateen ropinaa ja laineiden liplatusta.

Olipa kauniista.

Ihan kuin olisi ollut maalla.

Sai matkustaa tuolilla.

sateenkaarta ja sinistä taloa....

2009-11-04T14:16:00.003+02:00

Katselin viime vuoden kuvia
tähän aikaan.
Silloin oli tämä upea sateenkaari.
Se muistuttakoon, että talvellakin voi olla kaunista vaikka ilman lunta.

Nykyään taas herään yhdeksän aikaan, kun ystävälliset talokorjaajat naputtelevat vasaralla silloin.

Luin Hesarin verkkosivuilta, että menestyneimmät ihmiset asuvat sinisessä talossa. Voi kyllä pitää paikkansa. Mun ystäväni asuu sinisessä talossa ja hän on menestynyt.
Ja kuulema vihreässä talossa asuu onnelliset ihmiset. Mistäköhän saisin sen vihreän talon?
Ehkä mäkin saisin siitä sitten onnea itselleni.

kaikkea sitä tutkitaankin...

2009-11-02T09:34:00.002+02:00

Enpä ollut viikonloppuna kävelemässä. Ja mietin kuitenkin, että olisi pitänyt. Tulee syyllinen olo, kun ei saa liikuttua, kun liikkuminen on terveellistä ja itsestään huolehtimista. Sai oikein monta kertaa itselleen vakuuttaa, että aina ei vaan jaksa eikä tarvitse jaksaakaan. Huh.

Luin muuten Hesarin verkkosivuilta tutkijasta, "joka patistaa ihmisiä yökävelylle Kaisaniemen puistoon." "Mitä useampi ihminen kulkee Kaisaniemen puistossa myös pimeään aikaan, sitä turvallisemmaksi puisto muuttuu, sanoo tutkija Hille Koskela.

Mua ei kyllä saa puistoon yöllä millään. Ennemmin se on tervettä järkeä välttää puistoja yöllä. Pelko voi myös kertoa, milloin jotakin asiaa ei kannata tehdä.

ei jäänyt kammo kummittelemaan...

2009-10-31T09:28:00.005+02:00

Tämä mangneettikuvaus oli sitten jännä kokemus. Ensin saat piikin olkapäähän, mikä muuten sattui ihan mukavasti, kun kättä on särkenyt usein ja voimakkaasti. Sitten viedään sen putken eteen ja käsi laitetaan sellaisten hököttimisen väliin ja vielä kämmen ylöspäin joku paino kädessä.

Sitten putken sisään kuulokkeet korvilla. Hum, hum, hum ja suhinaa ja sitten se alkoi se tasainen jumputus. Vaikka mulla oli kuulokkeet korvilla, niin meteli kuului läpi. Pöytä liikkui välillä ja sitten taas hump, hump hump. Puolisen tuntia tai 45 minuttia tätä.

Tosin mulla haastavimmaksi muodostui käden pitäminen tuossa asennossa. Se asento nimittäin sattui. Aloin jo laskea noita pulsseja ja odottaa poispääsyä. Metelin vielä kestää, mutta käsikipu alkoi tuntua hirveältä.

Sitten pääsi pois ja mikä helpotus. Käsi oli saanut
puudutetta, joten ei mun käsi olekaan ollut erikoisen kipeä tuon tutkimuksen jälkeen. Ehkä pitäisi pyytää noita piikkejä useamminkin.

Kokemus ei ollutkaan niin pelottava kuin etukäteen luulin. Nyt on tuokin tehty eikä jäänyt mitään kammoa, jos joskus tarttee kuvata muuta kroppaa.

Töölönlahtea ja itse se on maksettava...

2009-10-29T09:41:00.003+02:00

Kirkasvalolamppu on taas otettu käyttöön ja eron kyllä huomaa. Nyt jopa herään klo. 9:00 aikaan. Tuo valo herättää mukavasti ja aivotkin ymmärtävät, että on päivä. Olen ollut tyytyväinen tähän ostokseen.

Kävin eilen siellä Töölön sairaalan kirurgisella ja luulin, että vihdoin pääsen mangneettikuvaukseen, kun jo kaksi spesialistia sitä mulle ehdotti. No, tämäpä lääkäri oli sitä mieltä, että eipä mihinkään mangneettikuvaukseen laiteta, vaan suoraan olkapään tähystysleikkaukseen, siis kolmen kuukauden jonoon. Että silleen.

No, juttelin tämän mun varsinaisen lääkärin kanssa ja hänestä tuo oli outoa. Ei tässä sitten auta muu kuin mennä yksityiseen mangneettikuvaukseen. Näkeepähän siitä kuulema, mitä vikaa kädessä tosissaan on ja leikkaavallekin tuosta tulee tärkeää tietoa.

Jos mun pitää nyt jotakin positiivista tähän hätää repäistä, niin viime yönä en ottanut särkylääkettä ja nyt tekee mieli lähteä ulos kävelemään. Ja aurinkokin pilkahtaa.

Elämäntilanteeni on vielä auki, mutta otan ihan rauhallisesti. Ei tämä stressaamalla ja hötkyilemälläkään parane.

värejä, tyyneyttä ja viime aikoina...

2009-10-27T19:10:00.005+02:00

Pitkästä aikaa löysin jotakin kuvattavaa.
Ajattelin jo, että syksyn värejä en saa ikuistettua.
Tässä näitä nyt sitten on. Toisessa Töölönlahti ja toisessa joutsen,
mun eka joutsen.

Jos jonkun piirteen itseeni haluaisin lisää, niin
se olisi itseluottamus.
Olisi mielenkiintoista luottaa itseensä mahdollisimman monissa tilanteissa.

Viime aikoina olen nauttinut kotini mullistamisesta, vesisateessa kävelystä,
syksyn meren tyyneydestä, kivuttomuudesta, hyvästä olosta.

tiistai ja tiistai...

2009-10-27T08:51:00.003+02:00

Jään aina välillä odottelemaan sitä hienoa aihetta, mistä kirjoittaa. Tosin siinä sitten voi käydä näin, ettei sitä tulekaan. Tai on siis monta, mutta en vain saa aikaiseksi. Mutta tässä sitä taas ollaan.

Tänään mulla on Töölön kirurgian poliklinikalle aika ja sitten taas mietitään, mitä tehdään (mangneettikuvaus) vai tehdäänkö mitään. Ja ehkä siinä samalla selviää, lienenkö työkuntoinen vai en.

Eilen kävin katselemassa uutta takkia. Ja ostinkin tuollaisen paksumman takin. Nyt en ole sitten ihan varma, onko se hyvä, mutta pitääkin kokeilla monta kertaa, josko sitten avautuisi. Tämä vaatteiden osto ei ole niin helppoa, varsinkin kun harvemmin sitä tekee.

positiivisuus suhteellinen käsite...

2009-10-22T12:56:00.005+03:00

Tänään vähän iloisempi mieli, koska kivut ovat unohtaneet mut joksin aikaa. Johan sitä taas kestikin monta viikkoa ja varsinkin yöllä. Ja kun ei ikinä tiedä, milloin noi kivut taas palaavat, mutta onneksi nyt saan olla lähes kivuton. Jippii.

Löysin Keijo Tahkokallion kirjasta:

Positiivisuus on aina suhteellinen käsite. Sama asia voi olla toiselle myönteinen ja toiselle kielteinen.

Kaikki riippuu arvostuksistamme, normeistamme, vuorovaikutussuhteista ja kulttuurista.

Positiivisuus tarkoittaa aina positiivista suhdetta johonkin.

ruusu vie ja kipu tuo...

2009-10-18T20:25:00.003+03:00

Kuvana ruusu kaunis. Tällä kertaa muokattuna. Yritin saada siihen sellaista herkkää tunnelmaa. Ruusu kun on aina yhtä herkän raju kukka. Kauniin piikikäs.

Olen joutunut pohtimaan viime aikoina tätä jatkuvan kivun problematiikkaa. Jatkuva kipuilu kun on aika invalidisoivaa. Ei oikein tee mieli tehdä mitään, kun kuitenkin sattuu.

En ole huomannut, että kipu jotenkin jalostaisi mua. Pikemminkin on sellainen olo, että tekee mieli käpertyä itseensä ja mikään ei innosta. Teen siis vieläkin asioita, mutta se innostunut minä nukkuu tuolla jossakin kivun toisella puolella.

Samaten odotan jännityksellä, mitä vielä tässä tapahtuu. Olen henkisesti valmiina. Tosin en ole vielä varma, mihin. Tuntuu vaan siltä, että kun yksi yllättävä ikävä asia ilmaantuu, niin samalla voi tulla muitakin, yllättäviä. Tähän samaan syssyyn koko hoito. Toivottavasti vaan keksin sitten keinon selvitä niistä, jos noita ilmaantuu.

Positiivista ei musta irtoa millään, vaikka en toisaalta koe itseäni pessimistiseksikään. Kunhan olen olevinani realisti.

Viime päivien saldo: kipuilua ja leffailua. Muutama kävelylenkki. Muutama tietokonepeli. Kiivasta pohdintaa. Elämän ahdistusta. Elämästä selviytymistä.

Huone talossa -kertomus.... kysely tarinaan liittyen...

2009-10-15T14:48:00.005+03:00

(Yhtäaikaa voi olla hyvän odotusta ja elämän raadollisuuden kohtaamista. Kait sitä elämässä voi kohdata hyviä asioita ja huonoja asioita yhtäaikaa. Ehkä harvemmin vain jommat kummat asiat tapahtuvat. Suku voi olla se pahin. Tosin joillekin suku on paras.)

Olipa kerran pieni Eeva. Eevalla oli täti, joka jo nuorena lähti maailmalle. Täti oli sanonut Eevalle, että tämä voi aina leikkiä tädin huoneessa. Täti itse tarvitsi huonetta kerran vuodessa. Huone näet sijaitsi Eevan mummolassa, missä Eeva vietti kesänsä.

Eevasta kasvoi aikuinen ja leikkiminen huoneessa jäi vähemmälle. Huonehan sijaitsi yläkerrassa, minne vei pimeät rappuset. Ja Eeva pelkäsi pimeää. Mielummin Eeva nukkui alakerrassa, missä ei ollut narisevaa lattiaa eikä pimeitä rappusia. Joskus vaan talossa oli niin paljon vieraita, ettei Eevalle jäänyt muuta paikkaa kuin nukkua tuossa narisevassa huoneessa.

Täti muuttui maailmalla ollessaan. Enää ei saanut käydä tädin huoneessa vaan huone lukittiin huolellisesti ja avain vietiin naapuriin.

Eeva kävi enää harvoin tädin kotitalossa, vaikka tuo talo olikin tarjonnut Eevalle mitä ihanimman kesäpaikan.

Eräänä päivänä Eeva sai kirjeen. Kirjeen oli kirjoittanut juuri tuo täti. Tädiin mielestä Eeva oli anastanut tädin tavaroita tuosta nyt lukitusta huoneesta. Täti ei kunnolla muistanut tarkasti, mitä tavaroita Eeva oli anastanut, mutta hopeaa ja kultaa se ainakin oli ja tavarat täti oli kuulema saanut äidiltään tai kummeiltaan.

Eeva oli ihmeissään. Ei oltu Eevaa ennen syytetty anastamisesta. Eikä tavaroita ollut näkynyt tuossa huoneessa. Eeva mietti, että kait täti olisi arvokkaat esineensä mukana kantanut, kun eivät hopeaesineet paljon paina. Eevalle tuli paha mieli, kun ainoa yhteydenpito kaukana asuvalta sukulaiselta oli syytökirje.

Tädista oli tullut yksinäinen ja katkera. Ehkä nuo "kadonneet tavarat" toisivat hetken helpotusta, mietti täti. "Kun vain muistaisin, mitä tavaroita olen kadottanut. No, kun Eeva palauttaa ne tavarat, niin sitten mä tarkistan ne. Niissähän on mun nimikirjaimet."

värejä syksyltä ja viime talvelta.....

2009-10-12T21:05:00.007+03:00

Joskus on elämässä sellaisia hetkiä, että jotakin hyvää on tapahtumassa, mutta sitä ei täysin usko todelliseksi. Tavallaan uskoo ja tavallaan ei. Odottaa ja toivoo sen tapahtuvan.

romanttinen kuvamuokkaus... hymyäkö...

2009-10-07T13:20:00.003+03:00

Kuvana tällä kertaa yhdistelmäkuva. Välillä on sellaisia romanttisia kausia ja tekee mieli tehdä sellainen kuvakin.

Tuo kysely päättyi ja näköjään 80% piti itseään persoonallisena ja 20% mukavana. Eipä tässäkään kukaan valinnut kaunista tai hyvännäköistä. Mistä lie johtuu?

Luin juttua elekielestä ja hymyn merkityksestä. Hymykin on kulttuurisidonnainen juttu. Vaikka hymy ehkä onkin positiivista, niin liika hymy voi kätkeä tuon ihmisen todelliset ajatukset ja tunteet. Voi olla niin kuin jähmettynyt hymy päällä, mikä ei tarkoita mitään.

Hymyillään, jos siltä tuntuu.

varpusen tuijotus...toisen onni...

2009-10-06T11:04:00.003+03:00

Kävin eilen kävelemässä ja näin varpusia. Pääsin aika lähelle kuvaamaan ja tämäkin yksilö oikein tuijotti mua eikä lentänyt pois, vaikka otin kuvia.

Mulla on hankala päätös tehtävänä. Mullahan on nämä olkapäät kipeänä, joten välillä kaikki tekeminen on hankalaa ja sattuu. Toisaalta siis pitäisi tehdä töitä. En vain tiedä, kestävätkö mun olkapäät kahdeksan tunnin tekemistä. Joten mietin, että pitäisiköhän sitä olla sitten sairaslomalla jonkun aikaa. Kun ei ole mitään hajua, missä vaiheessa nämä olkapäät muuttuvat kivuttomiksi ja alkavat taas liikkua normaalisti. Äh, näitä päätöksiä.

Se mistä olen tyytyväinen, niin tyttäreni on löytänyt itselleen kivoja harrastuksia ja kuulostaa tyytyväiseltä elämäänsä. Hän harrastaa tanssia ja potkunyrkkeilyä. Tuo potkunyrkkeily on kuulema tosi kivaa ja mielenkiintoista. Tuosta muistan omat karateharrastus -aikani, vaikka en noin pitkälle kuin tyttäreni sitä harrastanutkaan. Karatessa oli ehdottomasti paras lämmittely ja lihasharjoitukset. Ikinä ei ole ollut niin tasaisesti lihakset kipeänä pitkin kroppaa kuin karatessa ja kunto nousi kohisten.

Tänään olen oivaltanut, että toisen onni tekee itsensäkin onnellisemmaksi.

värjättyä aitaa ja ....

2009-10-01T11:36:00.005+03:00

Värjäsin aidan ja kuvan ja tällainen siitä sitten tuli.

Toinen kuva on yhdistelmäversio. Yhdistän mun vanhaa kuvaa ja uutta.

Mikrobitissä oli juttua tästä kommentoinnista. Joko on niin, että juttu ei herätä mitään kommentoitavaa (on siis niin huono) tai sitten on niin hyvin kirjoitettu, että siihen ei ole mitään lisättävää.

hymysuin...ankkojen vääntelyt...

2009-09-30T12:12:00.006+03:00

Tänään on vähän sellainen erikoinen päivä. Olo on vähän niin kuin neutraali. Ei ole huono olo eikä sellainen hyväkään. Kokeilin illalla nimittäin väkisin laittaa itseni uneen hymyissä suin. Luin nimittäin, että kasvojen hymy saa tuntemaan olon paremmaksi. Pää ei osaa lukea, että onko aihetta hymyyn vai muutenko vain hymyilee. Lieko tuo sitten vaikuttanut, että nyt on vähän parempi olo. Pitänee varmaan kokeilla tänäkin iltana.

Kuvina on ankkojen touhut. Niitä olen välillä kuvannut ja keksivät jumpata kesken kuvaamisen ja aika hauskoja vääntelyjä jäi muistoksi.

arkea ja vakio

2009-09-29T19:54:00.004+03:00

Jotenkin huomaan, että teen nykyään itse paljon ruokaa. Ensin ajattelin, että säästän rahaa, mutta nyt olen huomannut, että kotona tai itse tehty on paremman makuista kuin kaupan einekset. Joten näin sitä meikäläinenkin on alkanut kokkailemaan, puolittain vahingossa.

Iltaviihdykkeenä olen katsonut vanhoja Pokka pitää -jaksoja. Ajatukset lentelee muualle kuin omiin ongelmiin ja niin on yksi tekeminen ajanut asiansa.

Onkohan kivun määrä jotenkin vakio. Olen kokeillut vahvenpaa särkylääkettä, että nukkuisin yöllä. No, nukunhan mä nyt jotenkin, mutta niska on ihan jäykkä aamulla ja selkä vihoittelee. Ihan kuin kipu leviäisi toiseen paikkaan vähänkin, jos toinen paikka hellittää. Ihme juttu.

arki...mikäs sen parenpaa... tippa kukassa

2009-09-28T10:45:00.004+03:00

Aika hyvin olen saanut olla kotona tässä julkisivuremontin aikana. Muutaman kerran olen joutunut poistumaan metelin keskeltä.

Lähden kohta tyttäreni asunnolle, kun lupasin hankkia marsuille heinää ja siemeniä. Jään sinne vähänksi aikaa, kun tyttärelläni on ihanan iso tv, josta on mukava katsoa leffoja.

Viikonlopun vietin ulkoilun ja lukemisen merkeissä. Yritin välttää tietokonetta, että josko käteni voisivat paremmin. Ja onhan se välillä hyvä kokeilla, miltä tuntuisi elää ilman tietokonetta. En tiedä, miten valitsisin, jos pitäisi valita tv:n tai tietokoneen väliltä.

Viime postauksen maalle haaveilu taitaa olla todellakin haaveilua. Realiteetit tulevat vastaan, kun ei ole autoa eikä ajokorttia ja yleensä maalla palvelut ovat liian kaukana.

Nyt pitää ruveta valmistautumaan. Marsuherrat odottavat.

luovan ammatin kaipaus...

2009-09-22T10:34:00.002+03:00

Kun nyt tarkastelen, että toteutinko lapsuuden haaveeni ammattisaralla, niin taisin eksyä kauas. Mähän halusin lapsena, että musta tulisi näyttelijä, tanssija tai laulaja. No, näyttelijäksi musta ei varmaan olisi ollut, kun olen ujo, ja lauluääneni ei ole tarpeeksi hyvä ja tanssimisessa opin askeleet ja tyylin, mutta en koreografiaa. Joten ei musta taida olla noihin ammateihin.

Olen kuitenkin halunnut tehdä jotakin luovaa. Jotakin, missä saisi keksiä jotakin. Tehdä vaikka käsikirjoituksia tai lyhytelokuvia. Tehdä jotakin, jossa voin käyttää tätä loputonta mielikuvitustani, mitä en ole voinut käyttää missään töissäni. Työni ovat olleet yleensä mahdollisimman yksitoikkoisia. Mitä lie haluan.

Ja haluaisin asua maalla. Välillä tunnen melkein fyysistä kipua, kun ajattelen kesiä, jolloin sain olla maalla. Sain nauttia tuulen suhinasta, veden liplatuksesta ja siitä rauhasta. Nyt asun lähiössä, talossa, missä kaikki äänet kuuluvat. Lähden ulos etsimään sitä luonnon palasta, jatketta olohuoneelleni.

Katson asuntoilmoituksia kauniista ja romanttisista taloista, joissa haluaisin asua. Onneksi katsominen on sentään ilmaista.

omakuva arjen kera....

2009-09-22T09:43:00.004+03:00

Vaihdoin tuota bannerikuvaa. Mulla on näitä muotoiluja. Tässä on tehty vaan vähän erilaiseksi, mutta itse pidän tätä onnistuneena.

Tuosta omakuvasta pidän, koska siinä hymyilen uteliaasti ja rohkeasti. Haluaisin olla sellainen vieläkin. Lapsena sitä on niin rohkea. Elämä tekee joskus aremmaksi ja sisäänpäin kääntyneeksi.

Vielä ei ole väsymys tullut kaveriksi. Asunto on vaan niin pimeä, että nukun pitenpään kuin kesällä. Keittiön ikkunasta ei paljon valoa näy eikä tuosta toisesta olkkarinkaan ikkunasta. No, kyllä tämä vielä menee, mutta mitenköhän sitten talvenpana.

Tyttäreni näki unta, että hän sai kaksoset ja mä hoidin niitä, kun hän kävin töissä. Suvussa ei ole kaksosia. Mistä lie niistä uneksii.

keksi kuvalle tarina...

2009-09-21T23:13:00.004+03:00

Kertokoon tämä kuva tämän hetken fiiliksistä.

arkea... ruusukuva...

2009-09-17T10:44:00.004+03:00

Nyt on sitten parveke poissa käytöstä ja asunto on pimeänpuoleinen. Työmiehet aloittavat naputtelun heti kello seitsemältä ja itse heräisin mielummin kello kahdeksan jälkeen. Tässä sitä sitten eletään ulkoremontin keskellä. Pääsispä töihin pakoon tätä mekkalaa. No, niin kauan kuin on lämmintä voin sentään mennä ulos. Ja onhan aina kirjasto.

Näistä paikoista, mihin hain, on alkanut tippua kieltäviä vastauksia. No hyvä, että edes ilmoittivat.

Unia näen tosi paljon ja usein niissä on sama teema. Näen jonkun miehen ja olen hänestä kiinnostunut, mutta hän katsoo poispäin.

kynttilää ja hämmentävät ohjeet....

2009-09-14T10:48:00.005+03:00

Välillä asiat hämmentävät mua tai oikeastaan vastakkaiset ohjeet. Sanotaan esim., että pitäisi purkaa tunteensa, siis vihansakin, ettei patoudu. Toisaalta taas sanotaan, että pitää hillitä itsensä, että liika vihastuminen on pahasta.

Toisaalta sanotaan, että ei saa valittaa ja toisaalta taas pitäsi olla oma itsensä ja kertoa, miltä tuntuu. Miten siis voi olla valittamatta, jos siltä kerran tuntuu.

Toisaalta pitäisi olla oma itsensä, mutta entä jos on ujo. Silloin pitäisi karaista itseään ja mennä ihmisten joukkoon. Entä jos silloin ei ole oma itsensä. Missä siis kulkee raja.

ensi vuonna...

2009-09-13T13:40:00.003+03:00

Tämä asia on kyllä vähän naurettava tai ehkä outo. En oikein tiedä, viitsinkö edes tästä kirjoittaa. No, kirjoitan kuitenkin.

Varmaan on tullut aika lailla esille, että elän yksin ja ei mulla ole enää montaa ystävääkään jäljellä. Jossakin vaiheessa erilaiset elämänvaiheet ja mun masennus vei mua ja ystäviäni eri suuntiin.

No, olenhan mä tähän jo tottunut. Ei siinä mitään. Mutta ensi vuonna täytän pyöreitä vuosia ja mua masensi ja suretti, kun en voi pitää minkäänlaisia juhlia, kun mulla ei ole montaa ihmistä, keitä voisin sinne pyytää. Olisin halunnut jotakin erilaista, jotakin, josta muistaisin nuo synttärit.

Muokattu ruusu... bloggauksesta...

2009-09-13T10:12:00.004+03:00

Kuvana on erittäin muokattu ruusu, millä muokkauksella rikon varmaan kaikkia mahdollisia valokuvauksen ja muokkaamisen sääntöjä. No, onneksi niin voi ja saa tehdä, ainakin tässä blogissani.

Ajatella, että joku on kirjoittanut blogia jo vuonna 1994. Itse en ole ehtinyt blogata kuin vähän yli vuoden.

Blogien pioneerina pidetään amerikkalaista freelance-journalistia Justin Hallia, joka aloitti yhä jatkuvan bloginsa vuonna 1994.
Leimaavin asia blogeille on henkilökohtaisuus, kirjoittajan oma, subjektiivinen näkökulma kaikkeen kirjoitettavaan.
Vanhin yhtäjaksoinen suomalainen verkkopäiväkirja on Kanerva Eskolan Agrippa, joka alkoi ilmestyä vuonna 1995.

Blogin kirjoittaminen selviytymiskeinona
tekstin löysin Kultti.net -sivuilta.

miten eteenpäin....

2009-09-06T09:40:00.008+03:00

Välillä tulee miettineeksi, että mitä koulukiusaamisen jälkeen. Miten sitä toipuu ja menee elämässä eteenpäin. Löysin linkin Sydänliiton verkkolehteen.
Siinä oli paljon asiaa tästä aina ajankohtaisesta ja tutusta asiasta.

– Kiusaamisesta trauman saanut ihminen vammautuu näkymättömällä tavalla. Hän ei tarvitse pyörätuolia, mutta hän kykenee vain murto-osaan siitä, mihin hänellä on lahjoja. Pelko, jännittäminen, syyllisyys, masennus, huono itsetunto ja sosiaaliset pelot johtavat alisuoriutumiseen tai estävät häntä menemästä eteenpäin ja saavuttamasta asioita elämässään.
- Silti suurin syy on asennevamma. Kiusaaminen muka kuuluu lasten kanssakäymiseen ja menee itsestään ohi. Mutta kiusaaminen ei koskaan ole normaalia. Ajan myötä se vain pahenee.

– Kustannukset vain kasvavat kymmenien tuhansien kiusattujen myötä joka vuosi. Kiusatuksi joutuminen johtaa herkästi jonkinasteiseen masennukseen, eristäytymiseen, arkuuteen ja pelkotiloihin. Ihmissuhdeongelmat, yksinäisyys, univaikeudet ja itsetuhoajatukset ovat tavallisia. Kiusatuksi joutuminen voi edesauttaa syömishäiriön syntymistä. Stressi aiheuttaa päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia, vatsakipua tai uupumusta.

Vieläkin nuo kaukaiset tapahtumat vaikuttavat mun käyttäytymiseen. Huomaan arkailevani ja pelkääväni joitakin ihmisiä ja varsinkin ryhmiä. Tulee muistoja mieleen. Ehkä joku päivä muistot eivät kiusaa ja teen asioita, joista vielä haaveilen. Ehkä joku päivä tuo kaikki on vain hämärä muisto ja se ei häiritse ihmissuhteitani.

pähkinöistä treffeille....

2009-09-05T16:50:00.004+03:00

Tänään olen lukenut pitkästä aikaa Monte -Criston Kreiviä. Siinähän syytön mies joutui vankilaan 14 vuodeksi ja sai vankilatoveriltaan tiedon rikkauksista. Kirjassahan on seikkailua, kostoa, ystävyyttä ja kaikkea, mitä hyvään kirjaan kuuluukin.

Joskus tulee miettineeksi, että jos joku tekisi vääryyttä, niin parantaisiko se yhtään omaa olo, jos kostaisi. Voisi vielä pahimmassa tapauksessa käydä niin, että kokisi siitäkin syyllisyyttä. Ja onko kosto koskaan oikeutettua?

Eräästä kirjasta taas luin erilaisia filosofia pähkinöitä. Niissä joutui itsekin vähän ajattelemaan, että mikä olisi oikein. Itse en ole koskaan pitänyt valehtelusta. Inhoan muutenkin kaikkea teennäistä ja kusetusta. Olen viimeisen päälle rehellisyyden ja reiluuden kannalla.

Tosin kun treffeillä joskus kävin, niin siinä törmäsi kyllä sellaisiin miehiin, joille esittäminen ja valehtelu oli jokapäiväistä. Oli aika rankkaa huomata jonkun puhuvan ihan puuta heinää ja varsinkin kun on tunteista kyse.

Nyt olen sitten säästynyt noilta raskoilta treffikuvioilta. Mulla ainakin noi kuviot ovat olleet sen verran voimia vieviä, etten tiedä, jaksanko yrittää enää mitään. Se toisesta luopuminen ja se, että joutuu pettymään on kyllä vienyt halua tutustua uuteen ihmiseen.

vaahteran lehteä arjen kera...

2009-09-03T12:58:00.004+03:00

Vaahteran lehtiä tippuu hiljalleen puusta. Tämän väritin itse, mutta syksy on jo ilmassa, vaikka on vielä ihanan lämmintä.

Isäni pääsee tällä viikolla sairaalasta. Soitin nimittäin isälleni suoraan sairaalaan. Hän kuulosti ihan omalta itseltään ja sapessa se vika olikin ja ottavat kuulema joitakin kokeita joka päivä. Joten en ole enää niin huolissani, kun kuulin hänen äänensä.

Olen huvittanut itseäni katsomalla asuntoja oikotieltä. Tiedän, etten voi ostaa, mutta noita asuntoja ja sisustuksia on kiva katsoa.

Ehkä tässä kirjoittamisessa on ollut jonkinmoinen motiivipula. En oikein tiedä, miksi kirjoitan. Kirjoitanko omaksi huvikseni vai yritänkö sanoa jotakin. No, joka tapauksessa kirjoitan niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä.

Olen kohta lähdössä hakemaan pussilisen omenoita, kun sukulaisellani on omenoita puut pullollaan. Siinä on sitten keksiminen, mitä ihmettä teen noista omenoista.

isästäni... possut

2009-09-01T09:28:00.003+03:00

Olen varmaan kertonutkin, että isäni asuu ulkomailla. Ja me nähdään vaan pari kertaa vuodessa. Kirjoitellaan kyllä sähköposteja, mutta eihän se samanlaista ole kuin jos hän asuisi täällä ja voisi nähdä useammin. No, olen sopeutunut asiaan ja liekö isäni ikinä ymmärtänyt kaltaistani tytärtä, joka mieluummin urheilee ja hyppii puissa kuin leikkii kotia ja tekee ruokaa.

Nyt isäni on kuitenkin sairastunut maksatulehdukseen ja kun hän on yli 80 vuotias, niin ei kait se leikin asia ole. Ajattelin juuri, että olisi ollut hyvä käydä häntä sairaalassa katsomassa, mutta miten mä tässä tilanteessa vähävaraisena voisin lähteä.

kolme tuntia päivässä....

2009-08-29T21:40:00.004+03:00

Mieleen jäi Tieteen Kuvalehdestä, että mitkään erityistaidot eivät yksinään riitä vaan pitää harjoitella 10 000 tuntia. 10 000 tuntia, mikä tarkoittaa siis kolme tuntia päivässä 10 vuoden ajan. Eli siis jos haluaisin jossakin taidossa huippulahjakkaaksi, mun pitää harjoitella vain kymmenen vuotta.

Aika jännä juttu, että olen kokenut kirjoittamisen aina helpoimmaksi tavaksi ilmaista itseäni. Enää en ole niin varma, koska täällä en keksi mitään kerrottavaa tai sanottavaa, ehkä pitää harjoitella tuo kolme tuntia päivässä. Välillä tuntuu, että kaikki on sanottu tai kaikki kuvat on jo otettu. Että mitään uutta ei löydy. Mistä ihmiset ammentavat sen uuden tekstin, sen kerrottavan.

hölmöläisten matonpidennys...auringonkukka...

2009-08-29T09:02:00.004+03:00

Vähän on tullut pidettyä taukoa. Oma tilanne on niin ajatuksissa päällä, että energia ei oikein riitä keksimään mitään uutta.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Viikonloput ovat muutenkin helpompia kestää, kun ei tarvitse yrittää hakea töitä. Työstä tuo homma menee. Ja vähän aikaa voi olla ajattelematta omaa tilannettaan. Mikään virasto kun ei ole viikonloppuna auki.

Sitten mulla on menossa "mielenkiintoinen" hölmöläisten maton pidentäminen. Nuo hölmöläiset kun pidensivät mattoa ottamalla toisesta päästä palan pois ja lisäämällä sen toiseen päähän. No, eihän siitä tuo matto kasvanut.

Olen saanut raha 1 kesäkuusta. Nyt on jonkin aikaa tullut raha 2. Mutta raha 1 perii aina tuon raha 2, koska katsoo ne takautuvaksi tueksi. Tässä sitä sitten täytetään hakemuksia kahteen paikkaan. Hirveä homma ja tulot eivät ole kuitenkaan isommat. Jos tuo raha 1 lakkaisi perimästä tuota raha 2, niin sitten mulla olisi helpompi ja selkeämpi tämä homma. Oikein byrokratiaviidakko menossa. Ei mitään järkeä. Ja vaikka kuinka neuvottelee tuon raha 1 kanssa, niin hokevat vaaan samaa, että kyllä ne jossakin vaiheessa lopettavat tuon takaisinperinnän. Joo, olisi vaan kiva tietää, milloin. Hoh, hoijaa.

särkyä ja koiraa...

2009-08-24T09:32:00.004+03:00

On tämäkin vaihtoehto. Joko mä kärsin kivusta ja teen kaikkea tai sitten otan särkylääkettä tarpeeksi ja olen puolitajuton ja en jaksa tehdä kunnolla yhtään mitään. Kummankohan vaihtoehdon noista valitsisi? Tajuton tai kipu.

Vasen olkapää on vauhdilla menemässä pahenpaan suuntaan. Ei kestä liikutteelua tai mitään tekemistä. Tiskaaminenkin alkaa olla jo akrobatiaa, kun kädet eivät nouse tai liikuttaminen sattuu. Ja varsinkin yöt menevät kääntyillessä, kun ei löydy kivutonta asentoa.

Mangneettikuvaus on joskus lokakuussa. Sitä odotellessa kestetään kipua tai ollaan lääketokkurassa.Vaihtoehtoina sitten leikkaus, josta en ole kovinkaan innostunut.

Ajatukset eivät vieläkään kulje kunnolla. Lukenut olen Alexandre Dumasin Miljoonamorsian ja Musta Tulppaani. Ehkä tänään jaksaisi jo tehdä jotakin. Pidän taukoa särkylääkkeistä.

krassia .... evakkoon....

2009-08-19T09:40:00.006+03:00

Pari kuvaa kerkesin ottamaan ja toista vielä muokkaamaan. Krassistakin saa ihan kauniita kuvia, kun on oikeanlainen tausta.

Meille on tulossa julkisivuremontti ja parvekkeiden parantaminen. Sitten en tiedäkään, missä vaikutan. Riippuu tietysti, kuinka paljon meteliä sun muuta tässä kuuluu.

Ehkä menen sitten evakkoon tyttärelleni tai äidilleni.

Ehkä pakkaan jo matkalaukun valmiiksi. Nopeammin voi lähteä tai otan teltan ja menen tuohon pellolle aina päiväksi asumaan.

jäin kaipaamaan jatkoa...Jennifer Fox....

2009-08-18T10:40:00.003+03:00

Katsoin eilen taas tuota Jennifer Fox:in dokumenttia. Se oli vika jakso hyvin mielenkiintoisesta sarjasta.

Kaipaan itsekin tuota pohtimista ja ystävien kanssa olemista. Ja sitä, että voi olla eri mieltä ja silti ystäviä.

Dokumentissä pääsee seuraamaan jonkun toisen arkista elämää. On ongelmia ja on ilon aiheita. Tulee pohdittua ja oltua. Tulee juteltua vanhempiensa kanssa ja haluaa ymmärtää heitä. Miettii, toimiiko sitä samalla lailla kuin vanhempansa. Onko sitä geenien jatko vai ympäristön tuote?

Jenniferistä sai hyvin inhimillisen kuvan. Hän pohtii omaa naiseuttaan ja paikkaansa suvun naisten keskuudessa. Hän on ekan kerran miehen kanssa, johon ensin ei ihastunut, mutta nyt on rakastunut.

ei vienyt oppimisen iloa....

2009-08-17T18:42:00.004+03:00

Huolimatta omista kovista koulukokemuksistani en ole alkanut inhota oppimista enkä koulujakaan. Oikeastaan tuo omakohtainen kiusaamisen kokemus on vaikuttanut siihen, että pelkään ryhmiä ja varsinkin olla kolmantena naisporukassa. Ja jotkut ihmiset kun vielä ovat sellaisia hirveän kriittisiä, vaikka ei olisi heille ikinä mitään tehnytkään.

Se että uskalsin mennä noille kolmekymppisille kuvaajille juttelemaan, johtui siitä, että he vaikuttivat rennoilta ja mukavilta. Eli sain heistä sellaisen intuition, vaikka en heitä tuntenutkaan.

Ja on myös vaikea luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen. Onneksi en ole aina epäluuloinen, mutta toisinaan. Kuitenkin kun olen lukenut muiden kertomuksia ja siitä kuinka heidän päälleen on hyökätty ja se on ollut tosi väkivaltaista, niin olen päässyt vähällä, ainakin oppilaiden puolelta. Ehkä pahin jälki on tullut tästä ekan luokan opettajasta, joka kritisoi mun kaikkea tekemistä. Hän otti mut aina esimekiksi, miten ei saa kirjoittaa tai tehdä jotakin. Muistan vieläkin, kuinka en osannut esim. k:ta kirjoittaa oikein. Tai käsityötunneilta muistan nähneeni unta, kuinka koko luokka oli mua vastaan ja haukkui mun tekeleitä. Ehkä tästä on jäänyt jälki, että ryhmät herättävät ikäviä muistoja.

Ehkä kovat kokemukset kasvattavat sisua. Ehkä ne jättävät myös jälkiä. Tässä sitä kuitenkin ollaan ja kirjoittamaan on opittu, jopa tuo k-kirjainkin. Ja joitakin käsitöitäkin on tullut tehtyä. Vaikka tuosta hirviöopettajasta ei ollut opettamaan, niin oppimaan olen kyennyt. Oppimisen ilo hän ei pystynyt viemään.

lauantaista tähän....

2009-08-17T08:59:00.003+03:00

Mä olin jo lauantaina täällä kirjoittelemassa, kun mun entinen työkaveri soitti. Sen jälkeen unohdin koko jutun.

Välillä tuntuu, että tätä ajattelemisen ja tekemisen energiaa on määrätty määrä ja jos sen käyttää vaikka pitkään lenkkiin, niin sitten en välttämättä jaksa enää tänne kirjoittaa.

Lauantaina käänsin olohuoneen huonekalut ja siivosin kirjahyllyt. Energiaa meni, mutta pidän lopputuloksesta. Mulla kun ei ole mitään tietoa sisustuksesta, niin kokeilen kaikkea mahdollista ja otan jonkin jipon sieltä. Mulla on yhdellä seinällä tämä sohvasänkyni ja jaoin kirjahyllyni. Nyt on sellainen olo kuin olisin jossakin muualla. Tuli vaihtelua kerralla.

Olen saanut varatuksi ajan velkaneuvojalle ja olen soittanut velkojilleni ja yrittänyt pienentää kuukausierää. Osa on nyt reilusti pienennetty. Joten ei ole nyt niin paljon maksettavaa tämän vuoden loppuun, mutta silti liikaa mun tuloihin nähden.

Samaten mietin hakemista jatkokoulutukseen. Vaikka se opiskelu olisi ollut illalla, niin se katsotaan kokopäiväiseksi opiskeluksi. En olisi siis saanut ansiosidonnaista päiväraa vaan mun olisi pitänyt hakea opintotukea ja -lainaa. No, lainaa en enää halua enkä varmaan olisi saanutkaan. On näissä entisissäkin tarpeeksi maksamista. Joten tuo koulutuspaikka jäi hakematta.

päätöksiä ja päätöksiä... opittava on...

2009-08-13T10:06:00.003+03:00

Ostin pitkästä aikaa Geo -lehden, jossa oli juttua päätöksenteosta, mikä on mulle itselleni vaikeaa. Tuosta artikkelista poimin joitakin kohtia.

Päätöksenteon maailmasta

- nykyään meidän on tehtävä päätöksiä yhä useammin, ja päätösten seuraukset ovat yhä kauaskantoisempia.
- tutkijoiden mukaan noudatamme tiettyjä strategioita, jotka auttavat tekemään parempiaa päätöksiä
- teemme useimmat päivittäisistä sadastatuhannesta päätöksestä tiedostamatta
- psykologi Ap Pijksterhuisin mukaan intuitio on paras neuvonantaja, kun on otettava huomioon monta kriteeriä yhtä aikaa - sillonkin, kun vankkaa kokemusta ei ole

Mun on tunnetusti vaikea tehdä päätöksiä. Jään aina jahkailemaan, että teinkö oikein vai olisiko pitänyt sittenkin tehdä toisella tavalla. Tästä syystä tämä artikkeli on mulle tosi mielenkiintoista luettavaa.

- Aloittelevalle golfaajalle kannattaa antaa täysin päinvastainen neuvo kuin kokeneelle ammattilaiselle. Aloittelija lyö sitä varmemmin, miä tarkemmin hän on analysoinut liikeratansa ennakolta.

- ihminen voi vaihtoehtojen puntaroinnilla nostaa itsensä korkeammalle tasolle ja parantaa näin päätöksentekoa. Se ei kuitenkaan tapahdu spontaanisti, vaan menetelmä on opittava.

- miettiminen parantaa päätöksentekoa uusissa, kohtuullisen yksinkertaisissa tilanteissa

- Asiat menevät aina eri tavalla kuin ihminen ajattelee, koska "olemme taipuvaisia kuvittelemaan tulevaisuuden samankaltaiseksi kuin nykyisyyden". Daniel Gilbert

- tulevaisuus ei valitettavasti noudata fantasioitamme, ja mikä vielä pahenpaa: emme tee sitä itsekään. Työuraansa aloitteleva työntekijä haaveilee siirtyvänsä 40-vuotiaana eläkkeelle Mallorcalle. Hän ei huomioi sitä, että jo puolivälissä työuraansa hän ajattelee ja tuntee monessa suhteessa aivan eri tavoin.

- valinnanvaraa on nykyisin niin paljon, että ihminen tuntee aina tehneensä väärän valinnan (Swartz). Vaikka ihminen olisi tehnyt hyvän päätöksen, hänelle jää epäily, että hän olisi voinut valita vielä paremmin. Se laimentaa tyytyväisyyttä.

- huonojen päätöksien tekijöiltä puuttuu kyky, jota psykologi Dietrich Dörner nimittää operatiiviseksi älykkyydeksi. Se on tieto siitä, millainen päätöksenteko sopii parhaiten mihinkin tilanteeseen.

-operatiivinen älykkyysyy on suurelta osin opittavissa - tekemällä päätöksiä ja virheitä, oppimalla niistä ja kokeilemalla uusia, parempia ratkaisuja. Se, joka valitsee päätöksentekostrategiakseen päättämisen ilon, onnistuu ajan mittaan tekemään parempia valintoja

kamera ja sosiaalisuus

2009-08-10T10:36:00.002+03:00

Aina välillä tulen miettineeksi, olenko oikeasti ujo vai olenko vain kokemusteni tuote. Eilen esim. kävin katsomassa hevosia. Siinä oli pari kolmekymppistä miestä kuvaamassa. Näköjään näyttivät tarpeeksi vaarattomilta, kun uskaltauduin juttelemaan. Kyselin innokkaasti kaikkea mahdollista kuvaamisesta ja kameroista, heillä kun oli järjestelmäkamerat.

En sitten tiedä, olisinko alkanut jutella, jos joku olisi painostanut mua siihen. Nyt vain katselin tilannetta ja aloin kysellä. Ja he jopa innostuivat kertomaan mulle järjestelmäkameroiden hienouksista.

Kamerastani onkin ollut mulle paljon iloa. Kameran kautta olen saanut jutella erilaisten ihmisten kanssa ja olen myös samalla oppinut paljon uutta. Kamera on mulle kuin koira. Kameran kanssa lähden ulos ja monesti tulee juteltua jonkun muun kameran omistajan kanssa.

perhosten aamuhetki...

2009-08-08T11:12:00.004+03:00

Heräsin tänään klo kahdeksalta. Laitoin vaatteet ja päälle ja tein pitkän, tunnin kestävän lenkin. En edes ehtinyt juoda aamukahviani, kun pelkäsin taas jumittuvani tähän koneelle. Eilen en nimittäin saanut lähdettyä ulos, joten pakko oli keksiä jotakin.

Lenkillä kyllä väsytti vähän, mutta pääsin ihan normaaliin kävelyvauhtiini. Ja aamut ovat kauniita. Tulee mieleen, kuinka tein samoin maalla ollessani. Heräsin ja lähdin ulos. En juonut ja syönyt mitään. Mummi ihmetteli, mihin mä olin hävinnyt. Halusin aloittaa aamun omassa rauhassani ja nauttia hiljaisesta luonnosta ja katsella järven liplatusta.

Kamerani löysi perhosten joukkolaskeutumisen. Varmaan seitsemän perhosta kökki tällä perennalla, Punahatulla.

Mä olen levittänyt tavaroitani pitkin kotiani, kun mun pitäisi järjestellä tätä krääsää. Heittää siis osa pois ja keksiä lopuille paikka. Olen aloittanut kyllä, mutta loppuun saattaminen onkin sitten toinen juttu. Tunnetusti tämä yksin siiivoaminen on mulle tylsää puuhaa. Tyttäreni taas toimiessa siivousvalmentajana niin siivoaminen sujuu helpommin.

ilmeilylllä pois masennuksesta... marjastusta...

2009-08-07T08:38:00.003+03:00

Jaa-a tämäkö tehoaa? Eipä olisi tullut heti mieleen, että Botoxia vaan kasvoihin, niin masennuskin katoaa. Tuota ei olekaan tullut kokeiltua. Ja enpä taida kokeillakaan.

"Kun otsa ei painu huolesta rypylle, ei aivoihin välity singnaalia surusta ja alakulosta."

Eli jos mä saisin naamani väännettyä ja nämä huolirypyt tyytyväisyysrypyiksi, niin voisin siis huijata aivojani uskomaan, että mulla on kaikki asiat hyvin ja velat ei paina.

"Jos olemme iloisia tai surullisia, vastaa kasvojen ilme näitä mielialoja."

---- ---- ----- ----- -----

Eilen kävin taas haistelemassa luontoa. Mahtavaa, että kaupunkilähiön vierestä löytyy näitä marjapaikkoja. Vattuja tässä lähellä on ja ihmisiä olen nähnyt niitä keräävänkin.

Tässä lähellä on myös laitettu herneitä kaikille kerättäväksi. Olenkin tänä kesänä syönyt hernepellolta herneitä. Ei ole tarvinnut ostaa.

sateen pisarat... Gran Torino...

2009-08-06T09:17:00.006+03:00

Katsoin eilen leffan. Leffa on Clint Eastwoodin Gran Torino.

Voisi sanoa, että aika vaikuttava ja surullinen leffa. Toisaalta leffassa näkyy, että ihminen voi muuttua ja auttaa toisia ja päästä jopa omista pinttyneistä ennakkoluuloistaan. Elokuvasssa päähenkilöllä ei ole yhteyttä omiin lapsiinsa. Hän sanoo jopa, että hänellä on enemmän yhteistä Hmongein kanssa, jotka ovat tulleet Kaakkois-Aasiasta kuin omien lastensa kanssa.

Leffan jälkeen jäi sellainen surullinen olo, mutta ei liian. Leffassa oli vanhan ajan arvoja, ihmisia, ennakkoluuloja, jengejä ja auto. Ajatuksia herättävä leffa, jossa oli aika yllättävä loppu.

siltaa ja ruusua... kolme päivää....

2009-08-04T08:54:00.004+03:00

Tässä on taas kulunut pari päivää. On ollut taas sen verran raskas olo, etten ole jaksanut mitään tänne kirjoittaa tai teksti olisi ollut kovaa luettavaa.

Kuvina toinen Helsingin Hakaniemen sillalta ja toinen hämyinen ruusu.

Tyttäreni kävi kylässä sunnuntaina ja pelattiin niitä pelejä, kun hän oli lapsi. Mulla on vielä Muuttuva labyrintti ja Arvaa kuka -pelit.

Nämä marsut ovat kyllä tosi persoonallisia ja rohkeita. Pidettiin niitä lattialla vapaana ja melkein toinen hyppäsi tyttäreni syliin. Niiden puuhia oli kyllä mielenkiintoista katsoa. Nyt on taas hiljaista.

Tämä mun kirjojen myyntihomma lopahti. Ei niistä oikein hintaa saa ja ei noita mun tavallisia kirjoja noi divarit huoli. Että silleen. Toisaalta pidän itsekin kirjoista. Mulla ei vaan ole niin paljon tilaa, kun ei ole tarpeeksi isoa kirjahyllyä.

Olen käynyt kävelemässä. Kun on luonnossa ja liikkuu, niin vähän helpottaa tämä ahdistus, vaikka ongelmani eivät mihinkään katoakaan. Pääsee tätä kotonakelaamista edes vähäksi aikaa karkuun.

Blääh, kuinkas tässä kävikään...

2009-07-30T17:10:00.004+03:00

Äh, bläh. Hösäsin koko päivän ja mietin kuumeisesti näitä myyntihommia. Muahan ei ole myymään mitään (tai ainakaan niin, että saisin parhaimman hinnan).

No, meikä otti nämä mun 31 taskukirjaa Aku Ankasta ja marssi Hesan yhteen divariin. Lupasi mulle euron kappale ja katsoin netistä, että sen verran ovat jotkut saaneet tai vähän enemmänkin. No, tuo ei mua harmita, että myin noi taskukirjat. Onpahan tuolla rahalla ostettu ruokaa.

Mutta, mutta, mä otin mukaan vielä 6 sellaista siistiä kovakantista kirjaa. Ja onneton myin ne 2 euroa/kappale. Taisin myydä liian halvalla, mutta noi myyntitilanteet ovat hankalia mulle ja en ehtinyt siinä tarpeeksi kauan miettiä. No, nyt olen kuusi kirjaa kevyempi ja noita kirjoja en varsinaisesti kaipaa, mutta harmittelen koko ajan, että möinkö ne liian halvalla. Kun ensin ostaa ne kunnon hinnalla, niin kyllä tuo 2 euroa on vähän.

Ehkä olisin saanut enemmän kirpputorilla tai netissä, mutta kun en osaa myydä.

Kun vain pääsisin tästä piirteestäni eroon, että miksi noin tein ja oliko siinä järkeä sun muuta jahkaamista.

Pitää varmaan jostakin löytää joku muukin paikka, jonne voisin kirjojani tyrkyttää, kun mieluiten menen paikanpäälle ja siinä annan kirjani. Saisikohan jostakin muualta enemmän? Voi mua jahkailun ja harmittelun kuningasta, joka kohta ilman kirjoja on.

aku ankkaa ja muuta rompetta....

2009-07-30T10:19:00.003+03:00

Mulla riitää tavaraa, lehtiä ja aku ankkaa. Nyt mietin kuumeisesti, miten pääsisi turhasta tavarasta eroon. Tietty ei haittaa, vaikka jonkun roponkin onnistuisi saamaan.

Aku Ankka tuli meille aikoinaan vuodelta 1993. Ja niitähän sitten piisaa.
Aku Ankan taskukirjoja ostin itse joskus aikoinaan ja niitäkin mulla on iso laatikollinen.

Haen kellarista laatikoita ja katson, mitä siellä on. Löysin lisää kirjoja ja luistimia ja vaikka mitä. Kääk, mitäköhän tälle kaikelle voisi tehdä.

Mietin jo tuossa kroonisessa rahapulassani, että myyn kohta huonekaluni, että saisin rahaa. Sitten ei jäisi asuntoon kuin sänky ja tv. Kaikkea sitä tulee miettineeksi.

"Jennifer Fox:in saappaissa"....

2009-07-28T09:38:00.005+03:00

Katsoin taas tuota ohjelmaa: Vapaan naisen tunnustuksia.Se herätti paljon ajatuksia.

Tuossa ohjelmassa ollaan ihanan epätäydellisiä, avoimia ja suoria. Asioista voidaan puhua ja Jennifer näyttää ystävystyvän tosi helposti. Hän löytää ystäviä ympäri maailmaa. Nytkin hän oli Intiassa käymässä.

Tulee tuosta ohjelmasta mieleen oma tilanteeni. En ole täysin varma, mitä haluan. Tapaamani miehet ovat yleensä halunneet muuttaa mua, joko ulkonäön tai elämäntapani suhteen.

Jennifer Fox sanoi viehättyvänsä vääristä miehistä. Tunnistan tuossa lauseessa itseni.

Olen ajatellut, että jos elän elämäni näin, ilman parisuhdetta, niin haluaisin, että se olisi oma valinta ja että olisin tyytyväinen tilanteeseeni. Itsellisenä naisena voi elää hyvää elämää ja olla tyytyväinen.

possukin osaa istua... arkea...

2009-07-27T12:50:00.006+03:00

Saan olla Tepan ja Paulin vahtina. Ovat saanet nämä meidän marsut nimet. Tepa on tämä vanhempi herra ja Pauli se pieni ja musta.

Kuvina vesiheijastuksia. Ihastuin tuohon pintaan ja noihin kasveihin, mitkä heijastuvat läpi.

Kävin istumassa penkillä ja seurasin lintujen elämää. Olivat naakat herkkujen perään.

Perheitä oli tosi paljon ja pariskuntia. Näköjään eläimen kiinnostavat ihmisiä. Ja kun kaupungissa ei yleensä eläimiä näy.

saappaat käsiin...

2009-07-25T10:15:00.008+03:00

Löysin kuvan itsestäni konttausiässä. Niin kuin näkyy mulla oli saappaat käsissä. Mennä viipotin tosi lujaa ja tuumin, että näin suojaan käteni. Vauhdikas vesseli olin ja aina menossa. Tosin kun tätä kuvaa katsoo, niin tämä vakava pohtijapuoleni on tainnut olla olemassa jo aivan pienenä.

kanaperheen juomahetki... elämä yllättää...

2009-07-24T20:03:00.005+03:00

Tämä kananen oli saanut pikku tipusia. Olivat porukalla juomassa. Pääsin lähelle kuvaamaan, kun yleensä nuo tipuset ja emonsa piileksivät puskassa.

Elämä on kyllä tosiaan täynnä yllätyksiä. Tuota asiaa olen tänään ihmetellyt. Avautui vain yllättävä työpaikka ja yllättävällä tavalla. En ole varma, pääsenkö siihen, mutta hakemukseni laitan kuitenkin. Katsotaan ja ihmetellään.

Huomaan, että nykyään teen ruokani itse. Olen totaalisen kyllästynyt kaupan valmiisiin ruokiin, lihatiski on sitten erikseen. Siellä on hyviä salaatteja, perunamuusia sun muuta.

lehteä, myyjää ja kielteinen vastaus....

2009-07-23T09:30:00.004+03:00

Laitoin tähän kuvan yhdestä lehdestä, jossa on musta nätti sisustus. Tekisi mieli itselleenkin saada jotakin söpöä ja valkoista, sellaista romanttista, mutta ei liian sekavaa. No, ehkä sitten joskus ja vähitellen.

On muuten pakko lähteä nyt ulos, etten taas jumitu tähän koneelle. On niin helppo jäädä katsomaan tähän vaikka mitä ja sitten tuo uloslähtö venyy.

Puhelinmyyjät uskollisesti pommittavat mua, vaikka en osta mitään. Pitäisiköhän ruveta sanomaan, että voin ottaa lehden, jos maksavat mulle rahaa. Saisinkohan mä sitten olla rauhassa?

Olin hakenut yhteen paikkaan ja sieltä tuli eilen vastaus. Siihen paikkaan oli hakenut 109 ja 6 ottivat haastatteluun. En päässyt noiden kuuden joukkoon, mutta sanoivat, että jos laajentavat hakua, niin sitten voivat palata asiaan ja pitävät mun hakemusta muitakin hommia varten 6 kuukautta.

Ei ollut ihan perinteinen kieltokirje, että valinta ei valitettavasti osunut teihin. Saamassani sähköpostissa oli nähty vähän vaivaakin. Ja vaikka vastaus oli kielteinen työn suhteen, niin jäi tuosta paikasta ja tavasta ilmoittaa asia hyvä mieli. Ja olihan hakemani paikka aika vaativa ja halusin vain koputtaa kepillä jäätä.

erilaisuuden leima voidaan tuottaa kenelle tahansa

2009-07-22T14:42:00.003+03:00

Luin taas yksi päivä kirjaa kiusaamisesta. Nyt noita kirjoja kyllä kirjoitetaan ja aihetta otetaan esille. Tällaista kirjaa luin: Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen.

Otin siitä muutamia itselleni uusia ajatuksia.

- miten yhteisö edistää tai estää kiusaamisen syntymistä ja kehittymistä
- kiusaaminen on yhteisöllinen ilmiö, jossa kiusaaja hakee kiusaamisen kautta valtaa, asemaa ja suosiota.
- kiusaamisessa toiseutta tai erilaisuutta tuotetaan luomalla kiusatulle tietynlainen maine
- erilaisuuden leima voidaan periaatteessa tuottaa miltei jokaiselle yhteisön jäsenelle; kaikkihan me olemme erilaisia
- kun kiusattu ymmärtää, että kiusaamisessa ei ole oikeastikaan kysymys hänen erilaisuudestaan, hän ei ajattele, että kiusaamisen syy on hänessä ja hänen erilaisuudessaan, eikä muodosta minäkuvaansa sitä kautta

Mua nimittäin vieläkin ärsyttää ajatus, että kiusaaminen olisi kiusatun vika. En todellakaan usko siihen. Ja ainakin yhtä kiusattua kun kuunteli, niin hän sanoi olevansa esillä ja rohkea. Hän taas olisi halunnut hukkua massaan.

Tulee mieleen, että sitä joutuu kiusatuksi sattumalta. Kiusaaja kokeilee, ärsyyntyykö sitä hänen temppuihinsa ja jos reagoi väärällä tavalla ja muut lähellä olevat lähtevät mukaan, niin sitä joutuu kiusatuksi. Niin yksinkertaista se on. Ei siihen muuta tarvita.

Tähän asti olen päässyt tässä kiusaamisasiassa. Vielä on paljon käsiteltävää ja vihattavaa ja anteeksiannettavaa. No, sentään nykyään pystyn lukemaan tuosta asiasta.

Johtaako päättynyt parisuhde dementiaan....

2009-07-19T10:24:00.007+03:00

Johtaako päättynyt parisuhde dementiaan?

- koko ajan ilman parisuhdetta elävät eivät sairastuneet kumppanin kanssa eläviä useammin dementiaan

- Arja Mäkinen: " Parisuhteella on riskinsä - eroaminen ja leskeytyminen altistavat dementialle". Linkki Arja Mäkisestä

- parisuhteeseen sisältyy haasteita, mutta sama pätee myös yksin asumiseen

- Arja Mäkinen teki väitöskirjan yksin asuvista perheettömistä naisista. Tutkimuksissa kävi ilmi, että yksin asuvat naiset näkevät tilanteensa haasteena, jossa suoriutuminen edellyttää monien ja tiedollisten valmiuksien hankkimista.

- yksin asuvan on pystyttävä itsenäiseen päätöksentekoon ja vastuunkantoon, koska puolison tukea ei ole saatavilla
- oltava myös päättäväinen, rohkea ja aloitteellinen

- koska eronneet ja lesket sairastuvat muita useammin dementiaan, estääkö jokin parisuhteeseen liittyvä tekijä sellaista kykyä kehittymästä, jolla voi suojautua dementialta

----- ----- ------ ------

Tämä artikkeli herätti mussa monia ajatuksia. Alkuperäisestä jutusta kun jäi sellainen olo, että yksin eläminen, asuminen lisää riskiä sairastua dementiaan. Tuosta artikkelista taas tuli sellainen olo, että yksinasuminen on myös haasteellista ja siinä on myös omat hyvät puolensa.

Toisaalta taas tuosta jäi pois se, että aika monet eronneet ja lesket myös löytävät uuden kumppanin. Joten he eivät ole enää yksin. Tai jos asuu aikansa yksin ja oppii selviytymään yksin, niin eikö sitä ole samalla viivalla aina yksin asuneiden kanssa.

Tosin tuossa tutkimuksessa ei käsitelty aina yksin asuneita miehiä. Naisista on muutenkin sanottu, että he pärjäävät paremmin yksin.

(lisäyksenä vielä: Oli kiva löytää teksti, joka löytää itsellisen naisen elämästä jotakin positiivista. Sitä positiivisuutta kun tarvitsee joskus.)

viime päivien ajatuksia....

2009-07-18T23:16:00.002+03:00

Mä olen käynyt paljon kävelemässä. Jotenkin ajatukset kirkastuvat, kun on raittiissa ulkoilmassa ja saa liikuntaa samalla. Ja tietää tekevänsä jotakin terveytensä eteen.

Kurpitsakaksosista olen tehnyt kaksi erilaista pataa. Laitan vain kurpitsaa, tomaattia, kanaa tai kalaa, perunaa tai ilman, mausteita, kermantapaista, porkkanoita. Uunissa sitten hautuvat itsekseen ja on hyvää ja helppoa.

Elämä on aika jännä juttu.Siinä on paljon valintoja, kun vain tietäisi aina, mihin joku valinta johtaa. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa ja toisiin taas ei. Yritän löytää tyytyväisyyden aiheita. Onnellinenhan voi olla vain hetken kerrallaan.

Mua on aina pelottanut sana vastuu. Näen siinä jonkun suuren peikon, joka pitää raatamalla kesyttää. Vaikka vastuu on kuitenkin aina läsnä, kun hoitaa asioitaan, paremmin tai huonommin. Aikuiseksi kasvaminen ei ole helppoa, mutta onkohan mikään kasvaminen helppoa.

kurpitsa=kesäkurpitsa....hakemusta....

2009-07-14T13:38:00.004+03:00

Taitavat olla kesäkurpitsaa eikä sitä pyöreää lajiketta. Yksi kukka teki kaksoset. Odotan innolla, mitä syntyy vai syntyykö mitään.

Hiki vaan lentää, kun teen hakemuksia ja etsin tietokoneelta eri paikkoja, mihin hakea. Kyllä tämä työnhakukin työstä menee. Pitää miettiä ja tuhrata hakemuksia ja taas miettiä, että täyttääkö edes osaltaan hakemuskriteerejä. Huh, huh. Saas sitten nähdä, tuottaako tämä hikinen ahkerointi mitään tuloksia vai jäänkö vaan nuolemaan näppejäni.

Mun piti lähteä uloskin, kun jäin vain tähän tietokoneelle tätä tärkeää asiaa toimittamaan.

Olo on vähän sellainen omituinen. En oikein tiedä, mihin kaikkeen yrittää ja mihin askeleeni nyt suunnata. Taas on kaikki ovet liian auki. Pitäisi osata johonkin suunnistaa.

muokattu kuva... Jennifer Fox...

2009-07-14T09:35:00.003+03:00

Katsoin eilen TV1:ltä dokumentin: Vapaan naisen tunnustuksia. Samalla mietin, kuinka rohkea on tämä Jennifer Fox, kun näyttää omaa ja ystäviensä elämää kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Tämä Jennifer oli rakastunut Kai:hin, joka on naimisissa. Samaan aikaan tämä Jennifer tapaili toista miestä. Hän oli raskaana, mutta menetti lähes heti lapsen. Jennifer ei ollut tajunnut haluavansa lasta vasta kun todella oli ollut raskaana. Tosin Jennifer on 42-vuotias ja tuossa iässä kuulema puolet raskauksista päättyy keskenmenoon.

Dokumentti oli mielenkiintoista katseltavaa. Naiset ja miehet ja heidän ongelmansa. Monta puheenvuoroa näkyi. Jotkut ongelmat olivat niin tuttuja kuten, että tapaa jonkun kivan miehen, jossa joku puoli tosi mahtava ja sitten taas toisessa miehessä on ollut joku muu puoli mahtava. Tai että Jennifer on tiennyt yleensä heti, mitä ajattelee miehestä. Tästä miehestä, jonka kanssa hän nyt on, hän pitää, mutta ei koe olevansa rakastunut.

Olin ajatellut, että tämä bloggailu on rohkeaa, mutta tuohon dokumenttiin nähden tämä ei tunnu enää niin pelottavalta.Tosin edelleen mietin, mitä tähän voisi kirjoittaa. Mitä kannattaisi ja voisi kertoa omasta elämästään niin, ettei paljasta liikaa eikä liian vähän.

Tuoksuherne... avustajaa ja pähkinän voimalla....

2009-07-12T09:31:00.005+03:00

Oma Tuoksuherneeni ei kuki vielä, mutta nämä näyttävät kukkivan sitäkin enemmän. Ei ole tämä siemenestä kasvattaminen helppoa, kun siinä on noita jujuja, joita ei aina malta noudattaa.

Tulipahan myös mieleeni, että mitäköhän ihmeainetta pähkinäsekoituksessa oikein on. Olen nimittäin syönyt sellaista sekoitetta ja tuntuu, että jaksaa enemmän liikkua. Tai ehkä mä vaan kuvittelen. Tosin eilen otin aamiaiseksi pähkihedelmäsekoitetta, niin johan sain puhtia parin tunnin lenkkiin ja vielä juoksin kovaa.

Ehdin muuten tehdä lyhyen "uran" tv:ssäkin. Äitini oli menossa avustajaksi tunnettuun sairaalasaippuaan maikkarille. Lähdin mukaan seuraksi. Tarvitsivat siihen penkille istumaan porukkaa. Ajattelin, että no, kyllä mä tuon uskallan tehdä.

No, ohjaaja näki mut ja ajatteli, että mähän voisin avustaa muussa tilanteessa. No, mä pääsin ravaamaan ovesta sisään ja ulos. He vaan rouvittelivat mua, niin en tiennyt, milloin mun piti ovi avata. En tainnut olla oikein hyvä avustaja. Esittelin nimittäin itseni ja sanoin, etten ole rouva.

Kokemus oli kyllä tuokin ja sai siitä pienen korvauksenkin.

liian ujo asiakaspalvelija....possu...

2009-07-11T20:55:00.003+03:00

On se jännä juttu, että ujonpuoleinen ihminen ei voi olla puhelias. Törmään nimittäin tuohon ennakkoluuloon koko ajan. Kun kerran ole tällainen suupaltti, niin ihmiset eivät usko, että olen kuitenkin vähän ujo ja siinä mielessä en olisi kovin hyvä asiakaspalvelijaksi.

Viimeksi törmäsin tähän asenteeseen, kun mua alettiin järkätä töihin. Se olisi siis puhelinasiakaspalvelua koko ajan. Ei siis puhelinmyyntiä, mutta puhelimessa tehtävää työtä kuitenkin. En kerro sen enenpää, kuka yrittää mua töihin, kunhan vaan mainitsen tilanteen.

Niin, siis olenhan mä rauhallinen, mutta toisaalta olen impulsiivinen ja kaipaan vaihtelua. Ja välillä olen tosi puhelias. No, sitten ihmiset kelaa heti, että mä sopisin johon asiakaspalvelutyöhön, kun kerran puhun ja olen ystävällisen rauhallinen. No, luulen, että asiakaspalvelutyö vaatii kyllä jotakin muutakin.

Ja en koe sitä tehtävää oikein omakseni. Olen siis puhelias, mutta saatan sählätä, jos jännitän. On vain joskus vaikea saada ihmisiä ymmärtämään tätä puolta.

Puoli vuotta sitten työkkärissä tyrkyttivät mua asiakaspalveluhommiin. No, eihän mua niihin otetakaan, kun mulla ei ole kokemusta ja mä selitin tuon kaiken. Mutta ei silloinnen virkailija uskonut. Tyrkytti vaan mulle töitä, joihin en pääse ja en haluakaan.

Voinhan mä kokeilla jotakin uutta, mutta tykkään itse hakea ja etsiä työtä. Siihen en tarvitse ketään kuin korkeintaan rohkaisemaan. Haasteet ovat mielenkiintoisia, mutta ei liikaa haastetta sentään.

Lisäyksenä: olen myös herkkä ja kantaisin kaiken kotiin ja murehtisin työasioita vielä kotanakin. Ollaan nimittäin puhuttu muksun kanssa näistä asioista. Hän on asiakaspalvelija ja siitä olen saanut vähän käsitystä, mitä se on. Ja olen myös itsekin kokeillut ja silloin sähläsin, kun jännitän. Ja saattaisin myös olla vähän tönkkö. Joten en koe sitä mitenkään kyllä omakseni, vaikka olenkin ystävällinen luonne, suhteellisen rauhallinen ja puhelias.

-voimavarana itsetuntemus...leffan viemää...

2009-07-08T23:18:00.005+03:00

Tänään luin aamulla Tony Dunderfelt: Voimavarana itsetuntemus.

Joitakin paloja ja ajatuksia kirjasta:

meillä kaikilla on tunteita koko ajan
joillekin ihmisille tunteet ovat todella tärkeitä: arki eletään pääasiallisesti tunteiden kautta; se miltä jokin asia tuntuu, toimii kompassina, jonka mukaan omaa elämää ohjataan.
tunteita tutkimalla ja ymmärtämällä on tarkoitus oppia uimaan tunteiden meressä
mitä tunteet ovat? Tunteet ovat perusolemukseltaan subjektiivisia, henkilökohtaisia
tunteet ovat useimmiten hyvin kehollisia. Pelko tuntuu mahassa, ilo sydämessä, vihastus saa posket punoittamaan, suru tärisyttää kok kehoa.
tunteet ovat subjektiivisena kokemuksena totta, mutta ne eivät välttämättä ilmennä universaalia totuutta.
tunteet eivät siis synny suorana reaktiona tapahtumiin vaan ne siivilöityvät omien uskomustemme, asenteidemme ja tavoitteidemme lävitse.
tunteet eivät ole lopullisisa "totuuksia" havaitsemistamme asioista

Vaikuttaa hyvältä kirjalta, mutta on taas niitä kirjoja, joita pitää vähän pureskella. Siinä on paljon asiaa, mutta sitä ei omaksu ihan heti. Pitää miettiä ja katsoa.

Mä olen aina ollut voimakkaasti tunteva ihminen. Samoin olen herkkä. Itken esim. helposti leffassa tai jossakin tilanteessa. Tosin saatan sitten myös innostua helposti ja hassutella.

Olisi kyllä mahtavaa oppia elämään näiden tunnekuohujensa kanssa. Ja näkemään tunteet nopeasti vaihtuvina elementteinä. Mikään tunnehan ei vello kauan.

----- ------- ------

Kävin myös leffassa ja katsoin tuon Transformers - Revenge of fallen.

Aika jännä juttu, mutta mä näin siinä romantiikkaa, seikkailua, hyvän ja pahan välilstä taistelua, kertomusta ja ajatuksia herättävää. Mulle se ei ollut pelkkä toiminta -leffa, vaikka oli siinä paljon toimintaakin. Kävin siis katsomassa tuon leffan päivänäytöksena jakaen leffateatterin nuorten miesten ja parien kanssa. Taisin olla ainoa keski-ikäinen, heh.

peroonallinen herra....

2009-07-05T10:51:00.005+03:00

Toin näytille toisen näistä marsuista. Tämä herra on vuoden vanha ja toinen herra on ihan pentu. Se toinen on musta ja vielä vähän pelokas, joten siitä en saanut mitään kuvaa.

En viitsinyt käyttää salamaa, ettei säikähdä, niin kuvista ei tullut tämän parempia.

Nimettömia ovat molemmat, mutta eiköhän jossakin vaiheessa joku nimi kehkeydy.

maisemaa, auringonlaskua ja menoksi....

2009-07-04T11:00:00.005+03:00

Lähden kohta käymään tyttäreni luona. Hän sai eilen kaksi poikamarsua, kun tämä meidän Julppu-tyttönen kuoli vanhuuttaan. Poikamarsuja hänellä ei ole ennen ollutkaan.

Otin pari kuvaa toissailtana, kun oli tuo auringonlasku menossa. Kyllä pilvimuodostelmatkin osaa olla kauniita.

siltaa ja kartanoa....

2009-07-02T12:07:00.003+03:00

Kävelin Helsinki-Vantaan rajalle tälle sillalle. Nyt mulla on taas tätä korkeanpaikan kammoa, joten ei ollut ihan helppo mennä tuohon reunalle. Satoi vettä ja paistoi aurinko. Lämmitä kuitenkin oli.

Törmäsin tänne Tuomarinkylän kartanolle ja halusin ottaa kuvan eri paikasta kuin yleensä.

Olo on helpottunut, kun olen saanut maksettua yhden roikkuvan lainalaskun. Kyseisessä lainassa en ole saanut neuvoteltua maksamaani erää pienemmäksi. No, pieneneehän tuo määrä sitten nopeammin, mutta on siinä sitten maksamista. Joten vielä en ole velkavankeudessa.

Pensaan välistä taivasta...muotoiluja...

2009-07-01T16:31:00.004+03:00

Enpä ole vähään aikaa tehnyt näitä muotoiluja. Nyt vaan iski sellainen idea ja tässä nämä kuvat sitten ovat. Niihin on yhistetty ennen käyttämääni ja jotakin uutta.

Istuskelin penkillä ja ihailin noiden pensaiden läpi taivasta. Sai erilaisen kuvakulman ja otin siitä kuvan.

Hymy on ikkuna, josta näkee, onko sydän kotona.

Jos sinulla on hyvä olo, älä ole huolissasi, se menee kyllä ohi.

itseilmaisu...sinkkugeeni....

2009-06-30T23:04:00.003+03:00

Oiskohan mulle käynyt vanhanaikaisesti. Kun mä pitkät päivät vietän enimmäkseen yksin, niin en osaa sitten millekään massalle (heh) ilmaista itseäni enää. Toivottavasti en menetä itseilmaisutaitoani tässä harjoituksen puutteessa. Pitäisi näköjään päästä pian töihin, etten ihan täysin mykäksi muutu.

Onneksi muksuni soittelee mulle ja kertoilee mm. vaikean asiakaspalvelun saloista. Jaksan aina yhtä paljon hämmästellä ihmisiä, jotka jaksavat asiakaspalvelutyötä ja vielä viihtyvät siinä.

Luin Hesarista, että joillakin miehillä on sellainen sinkku-geeni. Miten niin miehillä. Eikö naisillakin voi olla. Mulla ainakin on joku geeni, kun päädyn aina elelemään itsekseni. Olen yrittänyt puhua itselleni, että kyllä tämä elämä menee hyvin näinkin, vaikkei sitä toista puoliskoa olekaan. Että kyllä tällaisena itsellisenä naisena voi nauttia elämästä ja tekemisestä. Milloinkohan mä alkaisin uskoa tuohon?

mikäs tässä....

2009-06-30T16:42:00.004+03:00

Tämä maatiaistipu rentoutuu maassa maaten. Se katseli mua välillä ja sitten jatkoi lepoaan muina miehinä. Ei musta tarvinnut välittää, kun olin toisella puolella aitaa.

Lämmintä on ja hellettä. Kun en ole päässyt maalle, niin olen tuonut vihreyttä parvekkeelle ja käyn ulkona ja istuskelen penkillä puskia ihailemassa. En ole täysin varma, onko se mun kurpitsa tavallinen vai kesäkurpitsa. No, jos noihin kukkiin jotakin syötävää tulee, niin sittenhän sen näkee. Päivä päivältä näyttää tuo vaan kasvavan.

Yhteen hakemaani työpaikkaan en päässyt. Toivottavasti tulee lisää vaihtoehtoja, että mahdollisuudet paranevat.

Muksu oli ollut heittämässä frisbeetä ja olivat käyneet kutsumassa terassiltakin porukkaa, siis ihan vieraita ihmisiä fribeetä heitttelemään. Mustakin olisi kiva heitellä frisbeetä, mutta en taida kehdata kysyä ketään keski-ikäistä mukaan heittelemään. Tosin nyt ei taitaisi kädet edes taipua moiseen, taas unohdin.

Eilen tein pitkän kävelylenkin ja kävin tuolla Tuomarinkylän kartanossakin kääntymässä. Pitäisi keksiä uusia paikkoja, minne vielä jaksaa kävellä.

Muistuu mieleeni, kun kaipasin meidän maalla mansikoita. Käytiin mansikantaimia ostamassa ja sitten vaan istuttamaan ja seuraavana vuonna jo oli satoa. Tällä hetkellä piha varmaan näyttää viidakolta. Se sama piha, joka sai vuonna -69 palkinnon parhaasta pihasta. Nyt sitä samaa pihaa ei jaksa kukaan hoitaa ja mä en pääse sinne, koska se ei ole mun perheen käytössä enää.

ruusua... ajattelua...

2009-06-26T10:32:00.003+03:00

Olen miettinyt sellaista asiaa, että miten mä voisin elää, vaikka on velkataakka niskassa. Välillä en vaan voi olla ajattelematta tuota asiaa, mutta ei nämä asiat kait ajattelemalla mihinkään hoidu.

Joten yritän käydä kuvaamassa ja luonnossa, etten ole vaan kotona. Täällä kotona nämä asiat vaivaavat paljon helpommin. Kun olen muualla, niin pääsen vähäksi aikaa omasta kaaoksestani lomalle.

Välillä tulee myös miettineeksi tätä sinkun elämää. Tosin en varmaan uskalla mihinkään suhteeseen lähteäkään, kun se lopetus kaataa mut kuitenkin. Kestää niin kauan ennen kuin toipuu taas omaksi itsekseen, varsinkin kun ja jos itse on pitänyt toisesta. Ja mullahan on taipumusta tavata sellaisia miehiä, joista mä sitten pidän enemmän.

Nyt kun muksu on aikuinen ja itse pääsisi tekemään vaikka mitä, niin ei osaa noihin rientoihin lähteä (tosin nyt tämä rahapuoli ei antaisi periksikään). Olen vaan totaalisesti vieraantunut ravintolaelämästä. En jaksa katsella humalaisten tappelua, hauskapitoa mulla ei ole vastaan. Tosin en ole juonut pitkään aikaan yhtään alkoholia. Ei ole tehnyt enää mieli, joten miksi sitten joisin. Välillä kaipaisin kyllä tanssimaan, mutta en ole oikein tuon teknon ystävä enkä pidä humppaamisestakaan, joten en tietäsi mihin mennäkään. Ehkä odotan sitä 50-vuotiaiden diskoa.

kukkamuotoilu... kirjoitustukko...

2009-06-25T09:55:00.004+03:00

Eilen kävin kävelemässä ja istuin metsässä kirja kädessä. Ihmisiä oli ulkona istuskelemassa ja ottamassa aurinkoa. Se kesä taisi tulla nyt.

Tuleepahan luettua kirjoja oikein urakalla, vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Osan ajasta ihmettelen ulkona.

Ajatukset askartelevat menneessä suhteessa. Joskus joku ihminen vaan tulee mieleen ja miettii, mitäköhän hänellekin kuuluu.

Monta kertaa olen tullut tähän koneelle ja yksinkertaisesti ei tipu mitään sanoja. Ajatuksia kyllä pyörii, mutta mitään ei tule ulos. Kuinkahan monta kertaa olen pyyhkinyt kirjottamani pois.

"Onni tulee eläen, ei ostaen."

kukkaa ja koristetta...

2009-06-21T21:02:00.005+03:00

Tässä on kuva mun kurpitsan taimesta. En tiedä, tekeekö kurpitsoja, kun pitäisi olla kait kaksi tainta.

Enpä muista, milloin olisin ollut näin väsynyt. Ainahan mä väsynyt olen ollut, mutta nyt olen sitä pitkin päivää. Pitäisi varmaan käydä lääkärissä ties kuinka monennen kerran valittamassa tästä väsymyksestä. Mutta kun kokeissa ei näy mitään, niin ei kait mulla sitten mikään olekaan (heidän mielestään). Tämä on vain niin lamauttavaa ja raskasta, kun ei jaksa olla hereillä. Olen lukenut kaiken mahdollisen väsymyksestä, mutta se voi liittyä niin moneen sairauteen ja enhän mä mikään lääkäri ole. Mutta en vain jaksaisi taas mennä turhaan lääkärillekään, kun eivät välttämättä ota todesta. Laittavat kaiken tuon mielialan piikkiin. Mutta vie tämä väsymys mielialaa alaspäinkin, kun ei jaksa olla hereillä. On vain uupunut olo koko ajan.

Tällaisessa kivisessä nallessa kukat kukkivat.

juhannusta...

2009-06-18T09:55:00.003+03:00

Kun mä vietin kaikki kesät maalla, niin tulihan tuo juhannuskin maalla vietettyä. Yritin muistella, mitä kaikkea kuului meidän juhannukseen. Koivut tietty laitettiin portaiden pieleen ja tehtiin juhannustaikoja. Käytiin katsomassa kokkoa, jos sää salli ja kait siinä tuli makkaraakin paistettua.

Meillä oli pihassa tällainen suuri Hopeapaju, joka vain kasvoi isommaksi. Tämä puu olkoon mun juhannuspuuni. Vietän juhannusta ihan rauhallisisissa merkeissä kaupungissa.

Tämän hopeapajun kera toivotan Hyvää Juhannusta!

tipuset

2009-06-17T19:39:00.005+03:00

Pikku tipuset nukkuivat välillä, kun kävin niitä kurkkaamassa. On ne musta aika söpön näköisiä.

Väillä taas kurkkasivat tarkkana, että mitä mä teen ja sitten taas saattoi jatkaa unia.

dokumentin viemää...

2009-06-17T13:34:00.005+03:00

Tänään on tullut katsottua noita Yle:n dokumentteja. Parisen tuntia vierähti tosi nopeasti.

Jäipä mieleen, että ahdistuneisuushäiriöön auttaa säännöllinen syöminen, nukkuminen ja liikunta. Yleensäottaen säännöllinen elämäntapa on hyväksi. Eipä tullut mieleen, kuinka tärkeä asia säännölliset elämäntavat ovat oman mielen hoidossa.

Siinä sitten kuvattiin tyttöä, joka jonain kouluvuonna saattoi kuulua parhaimpiin oppilaisiin ja jonain taas huonompiin. Hänellä vaihteli opiskelumenestys ahdistuksen esiintymisen mukaan.

Mä olen kanssa sellainen murehtija ja huolehtija. Ja ahdistun asioista. Joten tuossa oli paljon tuttua omille ajatuksilleni ja peloilleni.

Parhaan tuloksen on antanut tämä kongnitiivis-behavioraalisen menetelmän käyttäminen hoidossa. Siinä pyritään muuttamaan kielteiset ajatusmallit realistisimmiksi.

Jäi mieleen myös, kuinka tärkeää on oppia hallitsemaan stressiä vaikka rentoutuksen avulla.

Yhtä potilasta oli myös neuvottu, että kirjoittaisi 5 asiasta, mitkä on hyvin ja tekisi näin joka päivä.

Mietin juuri omaa listaani. Siinä voisi olla: olen kohtalaisen terve ja liikuntakykyinen, on joitakin ihmissuhteita, on muksu, jonka kanssa voi jutella, voin nauttia ulkonaolosta ja luonnosta, kuvaaminen tuottaa vielä yllätyksiä ja mielihyvää, leffat.

leffan jälkeisiä ajatuksia...

2009-06-16T21:15:00.003+03:00

Katsoin äsken Good Will Hunting. Ehkä olen kertonut siitä aikaisemminkin, mutta se on musta aina yhtä ajatuksia herättävä elokuva.

Kuinkahan paljon sitä oikeasti toteuttaa itseään eikä esimerkiksi vanhempien tai muiden ihmisten toiveita. Tai kuinkahan paljon sitä käyttää lahjakkuuttaan vai haluaako vaan olla jossakin joukossa.

Musta on kiva lukea kaikkea mahdollista. Mutta työni ovat olleet aika yksinkertaisia ja helppoja töitä. En ehkä uskalla tai haluakaan käyttää kaikkea lahjakkuuttani. Pelkään haastaa itseni.

On vaikea uskoa itseensä. On vaikea yrittää toteuttaa itseään. Vaikea löytää se oma, juuri itselle sopiva tie.

Veljeni on esimerkiksi ollut erittäin hyvä piirtämään ikänsä ja on muutenkin taiteellisesti lahjakas. Liekö tänään tekee mitään taiteellista. Hän olisi halunnut arkitehdiksi. Isäni taas oli sitä mieltä, että arkitehtien on vaikea saada työtä ja lakimies taas elättää aina itsensä. No, veljeni lähti lukemaan lakia. Kyllä hän pärjää siinäkin, mutta en voi joskus olla ajattelematta, millainen hän olisi, jos hän olisi uskaltanut toteuttaa itseään arkitehtinä. Olisiko hän onnellisempi?

Vaatii vaan rohkeutta tehdä sellaista, mikä sopii itselle, joskus jopa vastoin vanhempien tahtoa.

Mua pelottaa ottaa selville, kuinka lahjakas olisin. Kuinka pitkälle pystyisin opiskelemaan, jos oikeasti yrittäisin. Jos vaan puhun ja haaveilen, niin en pety, mutta en myöskään toteuta itseäni tai yritä ja näe.

yksi...kaksi... vai kolme kertaa...

2009-06-14T14:22:00.003+03:00

Näillä kengillä on mukava lenkkeillä. Näillä taas ei.
Tämä kuva ei kyllä liity mitenkään tähän tekstiin.

Mulle on tullut ihan ihme rituaali ennen kuin pääsen lähtemään kotoani. Mä siis tarkistan. Tarkistan, ettei levyt ole jääneet päälle tai kahvinkeitin.

Pari kertaa, kun ole pyörinyt ympäri asuntoani tarkistelemassa, niin riuhtaisen itseni tuosta tarkistamisesta ja lähden ulos.

Joskus huomaan, että mitä enemmän on stressiä, niin sitä enemmän saatan tarkistaa.

Kait sitä on jotakin tehtävä lievittääkseen stressiä ja jos tuo tarkistaminen lievittää, niin siinähän sitten tarkistelen. Ei se vie kuitenkaan montaa minuuttia aikaa. Olen kuulluut heistäkin, joilla saattaa kulua vastaavaan kolmisen tuntiakin. Sitten alkaisin kyllä huolestua.

mistä mahtaa olla kyse?

2009-06-14T12:22:00.005+03:00

Mitäköhän nämä ankat oikein hakevat? Tuo pieni mutalammikko oli ilmestynyt aitaukseen ja siinä kävi vipinää.

Yritin etsiä netistä ankoista tietoa, mutta vähänpä niistä on mitään kirjoitettu.

Ovat kuulema sosiaalisia ja niiden puuhia on kiva katsella. Sen allekirjoitan kyllä.

kuvamuotoiluja.. tekemistä ja olemista....

2009-06-13T10:06:00.006+03:00

Muksuni pitäisi tulla tänään sovittamaan pyöräilykypärää ja auttamaan mua kämppäni järjestelyissä. Hänellä kun on tuo järjesteleminen enemmän luontaista kuin mulla. Aloittelen aina jotakin kohtaa, mutta en saa ihan valmista. Musta on kiva aloittaa kaikkea, mutta en saa tehtyä loppuun, en ainakaan näitä siivous- ja järjestelyhommia. Ja niitä tuntuu aina riittävän.

Pari kuvamuotoiluakin sain aikaiseksi.

Meidän kerrostalossa on harvinaisen hiljaista. Yleensä täällä on noita muksuja riehumassa pihalla ja muutenkin tässä talossa kuuluu kaikki, milloin naapurin lauluvirityksiä milloin muuta epämääräistä kolinaa. Ehkä porukka on muualla kesälomalla. Kohta varmaan monet suunistavat muille maille kesälomaansa viettämään. Mä olen kaupungissa. Ja katsastan, mitä täällä voi kesällä tehdä.

valkoista...

2009-06-12T18:01:00.002+03:00

Mulla on näköjään menossa taas sellainen jumivaihe ja sellainen, että mä näen kuvissa vaan makeaa. Kuten esim. tässä. Tästä tuli mulle mieleen kermaunelma.

Olen ollut sellaisen makeanhimon kourissa, ettei mitään rajaa. Yritän taistella sitä vastaan ja tänään en ole vielä mitään makeaa syönyt enkä siis leiponutkaan.

Pitää varmaan lähteä vähän ulos, josko ajatukset saisi muualle.

Onneksi ei ole maanantaina työmatkaa, muuten voisi olla hankalaa päästä töihin, kun on se lakko.

tekemisen logiikkaa... voikukan valoa...

2009-06-12T16:57:00.005+03:00

Mä olen tässä miettinyt, että miksi mun kyvyt elävät ihan omaa elämäänsä. Osaan esimerkiksi välillä leipoa sämpylöitä ja sitten yhtäkkiä ne sämpylät eivät sitten onnistukaan. Tai nämä mun kakku- ja piirakkakokeilut.

Tämä kirjoittaminen on kanssa hyvä esimerkki. Jonain päivänä kynäni oikein lentää ja jonain päivänä ihan ihmettelen itsekin, miten en lentävää tekstiä saa millään aikaiseksi.

Tai välillä koen ottavani ihan hyviä kuvia ja sitten tuntuu, että nyt en taas osaakaan. Tosin toi kuvaaminen on vielä vähän sellaista kokeilua. Voisinkin laittaa harrastuksekseni eri asioiden kokeilemisen. Ikinä ei tiedä, minä päivänä onnistun ja minä päivänä en. Ja yleensä mulla ei ole mitään väliä, kuinka monta kertaa olen asiaa tehnyt.

Joten ei näissä mun kyvyissä ole mitään logiikkaa. Taitavat elää ihan omaa elämäänsä. Tosin ehkei tämä koske kaikkia mun tekemisiä, mutta riittävän montaa kuitenkin.

Joten on vaikea sanoa osaavansa jotakin, kun välillä eivät nuo tekemiset onnistu. En vaan ymmärrä, miten voi vaihdella äärilaidasta toiseen. Eikö harjoitus pitäisi tuottaa mestarin. Entä mä, kun onnistun hrjoittelemalla pääsemään lähelle hyvää tekemistä ja sitten taas putoan sinne aloittelijoihin.

kirjoittamisen vaikeudesta...

2009-06-10T09:51:00.003+03:00

Kun mä mietin omaa kirjoittamistani, niin parhaiten olen kirjoittanut, kun olen ollut kirjeenvaihdossa jonkun mielenkiintoisen ihmisen kanssa. Siinä on ollut luonnostaan sellaista vuorovaikutteisuutta. On vaihdettu ajatuksia ja tehty kysymyksiä.

Muistan yhden Janin, jonka kanssa kirjoitettiin pitkiä sähköpostikirjeitä. Niitä pystyi jo sanomaan kirjeiksi. Olivat pitkiä ja paljon kysymyksiä ja ajatustenvaihtoa. Vieläkin muistelen sitä kirjeenvaihtoa.

Jossakin oli juttua, että ammattilaisen ja amatöörin erottaa kirjoittamisessa se, että amatööri kirjoittaa vain silloin kun huvittaa tai on inspis.

Muistan myös törmänneeni sellaiseen, että joku kirjoittaa joka päivä kolmisen arkkia tekstiä.

En mä tiedä, onko tämä kirjoittaminen se vaikein prosessi. Ehkä tähän tuo jännitystä, jos ajattelee, että tämän tekstin voi periaatteessa lukea kuka vaan.

Ja jos mä ajattelen mun päiväkirjoja, joita on viitisen kappaletta, niin niissä on enimmäkseen käsitelty mun parisuhteita tai sitten muuten jotakin rankkaa vaihetta elämässä. En ole oikestaan kirjoittanut silloin, kun menee paremmin.

Työssä ollessa on niin väsynyt, että ei jaksa kirjoittaa. Ja nyt vapaalla ollessa ei keksi mitään kehittävää kirjoitettavaa paitsi silloin tällöin. Tosin iskee muhun vieläkin ne uupumisjaksot. Silloin tekee mieli olla vaan kotona ihan yksin. Joten tämä on tällaista hapuilua ja kokeilua ja oman paikan etsimistä, milloin työelämässä, työelämän ulkopuolella tai täällä blogostaniassa.

neljän haaste, oma versio... juhannusruusuko...

2009-06-09T10:28:00.004+03:00

Mäpä teen oman sovelluksen siitä neljän asian haasteesta. Kerron siis jotakin itsestäni, siis lisää.

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

puutarhatyöntekijä
toimistotyöntekijä
keittiöapulainen
askartelijan tapainen

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsoa. Oikeastaan muutan haasteversiota niin, että laitan ohjelmatyypit tähän.

dokumentit, varsinkin ihmisistä kertovat
komediat
joskus jännitysleffat

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

Bled, entinen Jugoslavia
Saksa
Norja

Neljä internetsivua, joissa käyn päivittäin:

blogilista ja suosikit
työpaikkasivustot: mol, uranus, oikotie
sähköposti
eri lehdet: hs, iltalehti, digitoday ym.
vaihtelevasti milloin missäkin

Neljä lempiruokaani:

salaatti
perunamuusi ja lihapullat
joku chililiha ja riisi, kiinainen
uuhilohi uusien perunoiden kera
kanaruuat eri muodoissaan

pullea pulu...menoksi...

2009-06-08T12:08:00.003+03:00

Tulipa tällainen pullea pulu vastaan Hesassa kävellessäni. Se vaan toljotti mua pulleana. Oli varmaan saanut hyvät eväät talvella, kun oli päässyt noin tukevaan kuntoon.

Käyn kirjastossa ja hakemassa korjatut housut, joten tänään tulee taas käveltyä. Tällaiset lenkit sopivat mulle erityisen hyvin, kun tulee kunto ja asia hoidettua samalla kertaa.

romanttinen ruusu...

2009-06-07T17:06:00.005+03:00

Älkää kertoko kenellekään, mutta mä olen oikeasti romantikko. Vai mitä mieltä
olette näistä kuvista?

Löysin tällaisen linkin ruususta ja sen käyttötarkoituksesta.

Tänään tarvitsin romantiikkaa, edes kauniiden kukkien ja romanttisen elokuvan muodossa.

vaihdetaan pirteänpään elämään....

2009-06-07T12:06:00.005+03:00

Kirjoitin väsymyksestä pitkän tovin, mutta sitten mua alkoi kyllästyttää koko asia. Pitääkö tuon väsymyksen tunkea mun kirjoituksiinikin? Eikö riitä, että sitä pitää elää? Menköön muualle väsyttämään tai tulkoon vasta illalla. Nyt en huoli sitä, en sitten millään.

Tulipa tällainenkin sivusto vastaan: seuralainen.

Tiedä sitten, miten tasokasta väkeä tuolla olisi. Löysin vaan tuon sivuston aikanaan työpaikkailmoitusten kautta.

Leivoin eilen kaksi kertaa raparperipiirakkaa ohjetta mukaellen ja tuli ihan hyvää syötävää. Ohje oli aika helppo, 100 gr rasvaa, jauhoa 3 dl (itse laitoin vehäjauhojen tilalle myös perunajauhoa ja kaurahiutaleita), sokeria 1 dl ja nämä vaan nypitään.
Sitten vaan 1 kananmuna joukkoon ja taikina jääkaappiin ja leivinpaperille piirakkavuokaan. Raparperit päälle ja sokeria ja vaniljasokeria ja sitten uuniin. Laitoin 200 asteeseen, vaikka ohjeessa 225 astetta. Paistoin puolisen tuntia ja kuvassa puolikas jäljellä olevasta piirakasta, kun olin jo osan syönyt parempiin suihini.

alppiruusu... uupumuksen jälkeen...

2009-06-07T10:53:00.005+03:00

Alppiruusu kukkii kauniisti. Kyllä on kauniin värisiä ja enpä ole näitä kasveja monessa paikkaa nähnyt.

'

Mä olen taas ollut väsymyksen kourissa pari päivää. En ole todellakaan jaksanut tehdä lähes mitään. Muutaman tunnin olo oli okei ja sitten se uupumuskohtaus iski mut sohvan pohjalle. Eipä tuossa kunnossa mitään kirjoiteta, kun ei jakseta oikein leffoihinkaan keskittyä. Jossakin vaiheessa iltaa tuo iskee. Välillä olen ollut klo 17.00 - 22.00 täysin uupunut. Päivä saattaa jotenkin mennä, mutta jossakin vaiheessa tuo on iskenyt. Tänään en ole vielä tuota kokenut, joten tulin äkkiä tähän koneelle, kun pää vielä toimii jotenkin ja jaksaa ajatellakin, huh.

Sain kuitenkin jotakin tehtyä.

Vein housuni sukulaiselleni, joka osaa korjata. Kolmet farkut korjautan.
Ja eilen ehdin muksuni luo, joka oli hannkinut tämän Wiin uden kuntopelin. Pääsin sitä kokeilemaankin. Aika hauska kunnonkohotustapa.
Tulipahan myös autettua roskien viemisessä, kun noita pahveja sun muuta oli kertynyt.

Lukemaan onneksi pystyn väsyneenäkin, kun vain jaksan keskittyä. Toivottavasti tänään on energisempi päivä. Kilpirauhasen vajaatoimintaan voi liittyä tällaiset uupumisjaksot.

valokuvatorstain 134. haaste

2009-06-04T14:26:00.003+03:00

Tässä kuvassa on määrää, keksit ja muotoa, kädet. Osallistun valokuvatorstain haasteeseen nro 134.

kirjan - Lupa särkyä - herättämiä ajatuksia

2009-06-03T13:14:00.002+03:00

Mietin tuossa äsken kirjaa lukiessani, että en oikeastaan halua eristäytyä ihmisistä. Mulla on vaan joskus synkkiä ja masentavia tunteita ja välillä tuntuu, että muut ihmiset eivät kestä niitä. Joten olen tottunut kärvistelemään itsekseni.

Luin samaten, että jos ei anna tunteiden tulla, niin voi menettää kykynsä tuntea kokonaisvaltaisesti. Sitä on niin kauan piilottanut tunteitaan, että ei löydä niitä enää. On tavallaan turtunut.

Kirjastosta hain mm. Eija Palosaaren: Lupa särkyä.

"Keho voi toimia myös eräänlaisena välivarastona tunteille, joita mieli ei jaksa ottaa vastaan. Näitä voivat olla vaikkapa kaipaus, suru tai järkytys."

Luen tuota kirjaa ja haen kosketusta kadonneisiin tunteisiini, kokemuksiini. Ehkä olen tottunut peittämään osan itsestäni, että osaan hallita itseni, mutta tunteeni eivät lentele vapautuneesti vaan ahdistuneesti.

Joskus huomaa, että jonkun kirjan lukeminen onnistuu jossakin elämänvaiheessa. Aiemmin ei ehkä pystyisi vastaanottamaan kirjan sanomaa. Ehkä mulla on nyt aika kuunnella itseäni ja kroppaani.

ajattelen ja en ajattele...

2009-06-03T09:08:00.004+03:00

Mietin taas, mistä kirjoittaa. Päässä käy kaikemaailman ajatukset, mutta tähän ns. paperille en niitä saa. On paljon helpompi kirjoittaa päiväkirjaan, kun siihen voi kirjoittaa ihan mitä vaan.

Uutta erikoista mulle ei kuulu. Etsin työtä ja ihmettelen. Yritän toipua edellisestä omituisesta paikasta.

Kuvaan kaikkea, mutta tuntuu siltä kuin parhaat kuvat olisi jo otettu. On vaikea keksiä mitään uutta kuvattavaakaan.

Onneksi pitää elää päivä ja hetki kerrallaan. Yritän siten hallita tätä rahastressiä, joka uhkaa taas kasvaa hallitsemattomaksi. Energiaa menee siihen, että en ajattele. Ja energiaa menee siihen, että ajattelen, että mitäköhän sitä nyt tekisi.

omenapuu...mielitekoja...näin kävi...

2009-06-01T13:34:00.004+03:00

Odottelen tässä, että laturini lataisi patterit täyteen, että pääsen pokkarillani taas kuvaamaan.

Mun tekee mieli koko ajan jotakin hyvää, milloin jäätelöä ja milloin mitäkin. Tosi ärsyttävää, että syöpötyttää. En haluaisi lihota, kun ei ole varaa uusiin vaatteisiinkaan enkä muutenkaan halua lisäpainoa.

Ulkona olen paljon liikkunut ja istuskellut. En vain ole mikään auringonpalvoja, en ainakaan täällä kaupungissa, kun ei ole järveä vieressä.

Niin muuten, soitinhan mä Elisallekin ja en tullut hullua hurskaammaksi. Heillä on sellainen laskutusjärjestelmä, että lasku voi tulla puoli vuotta jäljessäkin, jos summa alittaa 25 euroa. Että sillee. On tämä kivaa tämä selvittely, kun ei siitä ole mitään hyötyä ja karhuavat vaan tuota laskua ja laittoivat vielä perintäänkin.

Nyt sitten pitäisi keksiä joku tulonlähde, kun pelkällä vedelläkään ei elä. Huh, siinä onkin taas tekemistä. Yritän siirtää ahdistavaa ajattelua myöhäisemmäksi, kun en tällä hetkellä noille asioille mitään kuitenkaan voi.

toipumismatka

2009-05-31T22:05:00.004+03:00

Tänään tuli FTS5:lta uusinta tuosta "Den nya Cinna" dokumentista.

Cinna oli 31-vuotias(näyttelijä), kun sai infarktin, jonka seurauksena tuli myös afasia.

vanhemmat sanoivat oppineensa, että mitään ei pidä pitää liian itsestäänselvänä
ei voi odottaa, että olisi täysin terve 80-vuotiaaksi
Dokumentissa kuvataan Cinnaa, kuinka hän yrittää soittaa pianoa, kun oli ensin osannut sitä hyvin soittaa 20 vuotta.

Alussa Cinna uskoo, että palautuu samaksi, mitä joskus oli. Sitten jossakin vaiheessa epäilee, että kuinka pitkälle hän voi parantua. Lääkäri ehdottaa, että Cinna oppisi tuntemaan tämän uuden Cinnan.

Sitten hän käy ravintolassa ja yrittää jutella miehen kanssa ja ei löydä millään sanoja. Ratsastusterapiakin kuuluu osana toipumiseen.

Hän aloittaa afasikurssin. Hän kokee aluksi kurssilla olon turhauttavana, kun muut oppilaat ovat vanhempia ja huonommassa kunnossa kuin hän.

Cinna tutustuu Derekiin, jonka kanssa haluaa ensin verestää englannin kielen taitoja. Vähitellen ystävyys muuttuu muuksikin.

Dokumentti on mielenkiintoinen kuvaus Cinnasta ja toipumismatkasta.

muutettu on.... oho, onpa paljon...

2009-05-31T10:10:00.005+03:00

Tällä hetkellä kukkii tämä Keltavaleunikko.

Nyt on sitten muutto takana. On muuten aivan mahtava talo mun ystävällä. Kyllä mullekin kelpaisi. Paikka on ihanan rauhallinen ja talo on tosi sellainen tunnelmallisen romanttinen.

Kannoin sellaisia laatikoita, joita pystyin. Onneksi muksuni oli mukana ja hän sitten kantoi osan niistä, joita mä en olisi pystynyt.

Nyt sitten odotellaan tupareita. On sen verran kaunis paikka, että sinne lähtee mielellään.

Nyt alkaa muuten lehdissä olla juttua sinkuista. Hesarissa oli juttua ja samoin paikallislehdessä. Tosi hyvä, että sinkutkin ovat näkyvillä.

Amerikassa asuu noin 306 miljoonaa yli 18-vuotiasta ihmistä. Heistä yli 92 miljoonaa on sinkkuja.
Noin 42 prosenttia yli 18-vuotiaista asuu yksin.
Noin 54 prosenttia sinkuista on naisia.
Kaikista sinkuista noin 60 prosenttia ei ole koskaan ollut naimisissa, 25 prosenttia on eronnut ja 15 prosenttia jäänyt leskeksi.
Sataa vapaana olevaa naista kohti on 86 vapaata miestä. (lähde U.SS Census Bureau)

2009-05-30T07:07:00.004+03:00

Tänään on näissä kuvissa lila päivä. Tuon kukan nimeä en tiedä enkä ole varma auton merkistäkään, mutta väri on kummassakin ihana.

Olen lähdössä auttamaan ystävääni muutossa. Saas nyt nähdä, pystynkö tekemään mitään. No, onneksi muksuni tulee mukaan ja hän voi sitten tehdä munkin edestä. Hm, katsotaan tilannetta.

keltapunatulppaanit... perjantaita...

2009-05-29T19:09:00.005+03:00

Kuvina keltaiset ja punaiset tulppaanit. Taitavat olla aika yleisiä, kun niitä olen nähnyt muissakin blogeissa. Entä mitä mahtaa esittää tuo eka kuva?

Suomalaisista kuulema bloggaa 7 prosenttia. Mahtavaa olla noiden 7 prosentin joukossa, vaikka aika kivikkoista on tämä mun bloggaamistie. Välillä ei yksinkertaisesti tiedä, mistä oikein kirjoittaisi. Kun sitä haluaisi nääs kirjoittaa josta mielenkiintoisesta aiheesta mielenkiintoisesti.

Tänään olen herännyt aikaisin, siis kello kahdeksan aikaan, käynyt pitkällä kävelylenkillä, ollut melkein koomassa sohvalla, käynyt työkkärissä, käynyt kirjastossa, kuvannut jotakin.

Vuoden parhaat blogit

kisassa voittajakin valittu.